maanantai 29. heinäkuuta 2019

Tulilahden kaksoismurhasta kulunut 60 vuotta

"Ei tarvitse ihmetellä päämieheni alibia. Hän oli ennen pidätystään ollut kolme vuotta karkumatkalla etsintäkuulutettuna. On vaikea näyttää alibia, kun karttaa ei ainoastaan poliisia vaan muitakin ihmisiä."

Heinäveden Tulilahdella tapahtui 28.7.1959 raaka kaksoismurha. Leirintäalueella surmattiin jyväskyläläisneitoset Riitta Pakkanen ja Eine Nyyssönen. Murhaaja yllätti telttaan majoittuneet naiset yön pimeydessä, hautasi ruumiit Tulilahden poukamaan, kätki osan tavaroista leirintäalueen maastoon ja upotti tyttöjen pyörät lahden syvimpään kohtaan poistuen ryöstosaaliin kanssa teille tietymättömille. Tapaus on edelleen selvittämättä. Murhasta syytettiin aikanaan munsalaista pikkurikollista Runar Holmströmiä, mutta hän teki itsemurhan kesken oikeusprosessin. Holström jätti jälkeensä viestin, jossa hän vannoi olevansa syytön veritekoon. Oikeudessa Runar Holmström kielsi monta kertaa edes olleensa Tulilahden leirintäalueella. Tulilahden kaksoismurha merkittiin myöhemmin viranomaisten kirjoihin selvittämättömäksi henkirikokseksi. Selvittämättä tapaus erittäin todennäköisesti jääkin, sillä monet aikalaisista ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen ja teknistä näyttöä on lähes mahdotonta saada. Lisäksi mihinkään kuolinvuoteella tapahtuviin tunnustuksiin on vaikea tässä vaiheessa uskoa. Heinäveden poliisi järjesti vielä vuonna 2009 joitakin kuulemisia, joissa kuulusteltiin paikkakuntalaisia miehiä, mutta näistä kuulusteluista ei ole kerrottu mitään julkisuuteen.

Runar Holmströmin puolustus

Oikeuden puheenjohtaja oli todennut oikeusprosessin aikana, että Runar Holmströmiä on vaikea tuomita syylliseksi veritekoon, koska häntä vastaan ei ollut riittävästi todisteita. Toteamuksessa on perää, koska edes varsinaisia aihetodisteita ei ollut tarpeeksi. Tulilahden leirintäalueella nähty mies oli puolustuksen mukaan pitempi kuin Runar Holmström, joka oli 164 senttiä pitkä. Lisäksi yksikään silminnäkijä ei pystynyt tunnistamaan Holmströmin vaatetusta oikeaksi. Ylipäänsä todistajat kertoivat Holmströmin muistuttavan Tulilahden tuntematonta mopedimiestä. Kukaan ei tosiasiassa ollut täysin varma asiastaan. Puolustus piti muutenkin outona, että lähinnä murroista syytetty pikkurikollinen asetettiin nyt syytteeseen kahdesta murhasta, vaikka Holmströmin väkivaltaisesta luonteesta oli todisteena vain veljen kertomus. Pitää vielä ottaa huomioon, että Runar Holmström ei voinut sietää Arne- veljeään, jota pidettiin yleisesti ottaen lapsellisena. 

Muitakin seikkoja löytyi Runarin puolustukseksi. Miten hän olisi voinut ulkopaikkakuntalaisena kätkeä ruumiit ja tavarat huolellisesti eri paikkoihin ja hakea vielä lapion läheisestä talosta. Mistä hän ylipäänsä olisi osannut leirintäalueen lähellä sijaitsevalle Lyytikäisen talolle? Lyytikäinen kertoi itse poliisikuulusteluissa, että heidän talolleen oli vaikea löytää. Ulkopaikkakuntalaisena Runar Holmström olisi kätkenyt ruumiit ja tavarat samaan paikkaan ja poistunut mahdollisimman nopeasti paikalta. Ruumiit oli haudattu kaiken lisäksi niin huolellisesti ja hautapaikka oli valittu ryteikön keskeltä ihan kuin tekijä olisi tiennyt mistä kannattaa kaivaa. Tulilahden kaksoismurhan luonnetta kuvattiin seksuaalirikokseksi ja Runar Holmströmiä ei koskaan oltu tuomittu seksuaalirikoksesta. Hän oli hyökännyt serkkunsa päälle pimeällä metsätiellä. Runar Holmström oli ihmisarka metsänasukki ja on vaikea kuvitella, että hän yht' äkkiä hyökännyt kahden naisen kimppuun niin, etteivät nämä olisi päästäneet mitään ääntä. Jos Runar olisi käynyt heidän kimppuunsa ryöstöaikeissa, niin hänen ei olisi tarvinnut kuin vaatia naisia antamaan hänelle rahansa.

Syyttäjäpuolen mukaan Runarilta puuttui alibi. Runar Holmström ei osannut  tai suostunut missään vaiheessa tutkintaa kertomaan missä oli ollut murhien aikaan. Holmströmin asianajajana toiminut puolustusasianajaja vastasi syyttäjäpuolen toteamukseen näin: 

"On vaikea vaatia alibia sellaiselta henkilöltä, jolla sitä ei koskaan ole ollut. Runar oli ennen pidätystään ollut kolme vuotta karkumatkalla etsintäkuulutettuna. On vaikea näyttää alibia, kun karttaa ei ainoastaan poliisia vaan muitakin ihmisiä."

Samassa yhteydessä Holger Strömberg totesi, että Runar Holmström oli jo kahdeksas tai yhdeksäs syylliseksi epäilty. Itseasiassa Heinävedellä verisissä vaatteissa nähty mopedimies oli Strömbergin mukaan jo tunnistettu ja hänen alibinsa tarkistettu. Puolustusasianajajan mukaan mitään mopedimiestä "ei siis enää ollut olemassakaan".  Strömbergin mukaan tekotapa viittasi selkeästi useampaan tekijään ja puolustusasianajaja harmitteli, että poliisi oli lopettanut kaiken muun tutkinnan ja keskittynyt ainoastaan Runar Holmströmin syyttämiseen, vaikka oli olemassa henkilöitä, jotka olisivat voineet tavalla tai toisella liittyä tapaukseen. Strömbergin mukaan samana yönä Tulilahdella oli läheisessä saaressa ollut ryyppyporukka, jonka toimet poliisin olisi ollut syytä tarkistaa. 

Runarin syyttömyydestä kertoo sekin oleellinen seikka, että joku oli kätkenyt tyttöjen varastettua omaisuutta "Runarin ajoreitin" varrelle tämän ollessa pidätettynä Tulilahden kaksoismurhasta. Tavarat on tuonut paikalle todellinen murhaaja.

Mutta kuka? 

Kesäretki Tulilahdelle

Tulilahden leirintäalue on sittemmin jäänyt pois käytöstä ja paikka on ryteikön peittämää. Jos aikoo vierailla Nyyssösen ja Pakkasen suohaudalla kesäaikaan, niin kannattaa varautua hyttysiin ja liejuiseen suomaahan. Leirintäaluetta ei hylätty heti murhien jälkeen vaan se jäi vähitellen pois käytöstä 1970-luvulla. Ainoastaan puinen risti naisten haudalla on osoituksena siitä mitä paikalla tapahtui 60 vuotta sitten. Samanlaista tienviittaa tai muistokiveä paikalla ei ole, kuten Isojoella, jonne on pystytetty hieno kivi Kyllikki Saaren suohaudalle. Keskustelua mahdollisesta tekijästä käydään edelleen. Osalle heinävetisistä asia on vaikea eikä vanhoja asioita mielellään muistella. 

Tapaus oli vaikea jo aikalaispoliisille, kun joka ikinen pidätys liitettiin kaksoismurhaan. Muutamat paikkakuntalaiset leimattiin tekijöiksi täysin aiheetta, vaikka heidän maineensa oli puhdistettu viranomaisten toimesta aikoja sitten. Heidän nimiään ei tarvitse mainita tässä sen enempää. Runar Holmströmin syyllisyydestä ja syyttömyydestä kiistellään yhä. Hän on edelleen ainoa murhista syytetty henkilö. Jotkut epäilevät teosta tuntematonta saksalaisagenttia, joka oli kysellyt jyväskyläläisnaisten liikkeitä. Toiset syyttävät teosta Runar Holmströmin Arne- veljeä ja monessa selvittämättömässä  suomalaisessa henkirikoksessa "mukana ollutta" saksalaismies Hans Assmania. Heidän syyllisyydestään voi olla montaa mieltä. 

Lopullisen totuuden tietää vain yksi...

(Runar Holmström syytettynä Heinäveden käräjillä Tulilahden kaksoismurhasta kesällä 1960. Holmström kuvassa keskellä jalkaraudoissa. Hän vannoi kuolemaansa asti olevansa syytön veritekoon.) 




















lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kyllikki Saaren murha

"En minä Kyllikkiä tappanut. Arvo sen teki!"

Blogissani on ollut vapun jälkeen hiljaista, mutta uutta tekstiä on luvassa vielä elokuun aikana. Tulen tekemään katsauksen Kyllikki Saaren esitutkinta-aineistoon, josta mm. Helsingin Sanomat uutisoi suurin otsikoin talvella 2018. Kyllikki Saaren murha säilyi mysteerinä aina 2000-luvulle asti, jolloin tiedot mahdollisista tekijöistä alkoivat täsmentyä.  

Isojoen poliisina toiminut Pentti Kankaanpää kävi 1970-luvulla läpi Kyllikki Saaren murhaa koskevaa tutkinta-aineistoa ja kiinnitti huomiota isojokiseen mieskaksikkoon, jonka touhut eivät kestäneet päivänvaloa poliisien silmissä. Miehet eivät osanneet edes kertoa kunnollista alibia Kyllikin katoamisyölle. Sukulaisten antamat alibit osoittautuivat myöhemmin vääriksi, kun molemmat epäillyt oli nähty kylällä Kyllikin katoamispäivän iltana. 

Poliisin pääepäilty Vihtori tunnettiin Isojoella naisten ahdistelijana, joka erityisesti humalassa yritti tunkeutua naisten koteihin, jos tiesi miesväen olevan muualla. Hänen lankomiehensä Arvo tunnettiin kylmäkiskoisena tappalupukarina, joka käytti mielellään veistä ja oli kova potkimaan. Hän muuttui omituisen auttamishaluiseksi, kun Kyllikin etsinnät alkoivat. Arvo ei muuten avustanut viranomaisia juuri millään tavalla.

Mieskaksikosta Vihtori oli pitkään poliisin pääepäiltynä, vaikka poliisi ei ollut aluksi lainkaan kiinnostunut hänen tekemisistään. Häntä ei pidetty tarpeeksi älykkäänä moiseen tekoon. Vihtori oli kuitenkin epäsuorasti tunnustanut teon eräässä ravintolassa tutulleen todeten: "En minä sitä tappanut! Arvo sen teki!" Kun Vihtorilta kysyttiin ketä hän mahtoi tarkoittaa, sanoi Vihtori tarkoittavansa Kyllikkiä. Todistajan mukaan Vihtori ei tämän keskustelun jälkeen puhunut asiasta enää sanaakaan todistajan läsnäollessa.

Vihtori oli todella lähellä tunnustaa tekonsa, kun poliisit tulivat pidättämään hänet humalaisen käytöksen takia. Kuulusteluissa Vihtori selitti, ettei Kyllikin ruumista koskaan löydettäisi. Tämän lausunnon hän myöhemmin perui. Tutkijat lähettivät Vihtorin Mustasaaren sairaalaan mielentilatutkimukseen, koska halusivat saada selvää pitivätkö hänen puheensa Kyllikistä lainkaan paikkaansa. Vihtori jatkoi outoa käytöstään myös hoidossa ollessaan.

Tutkinta jatkuu...


(Osallistuiko Kyllikki Saaren murhaaja itsekin Kyllikin etsintöihin vuonna 1953? Hänellä olisi ollut tuolloin riittävästi aikaa peitellä jälkiään ja hävittää todistusaineistoa.)