Kohti Uutta Vuosikymmentä

Suomi oli erilainen yhteiskunta 100 vuotta sitten. Maa oli juuri toipumassa raa'asta sisällissodasta ja kansa oli pahasti kahtiajakautunut. Kieltolain vuoksi rikollisuus rehotti. Elettiin itsenäisen Suomen väkivaltaisinta aikaa. Laittoman viinan myyntiin ja sen hankkimiseen liittyi yhtä sun toista rikollista; varastelua, ryöstöjä, prostituutiota, salakauppaa ja totta kai känniläisten tappelua. 

Lastensuojelua ei tuohon aikaan juuri tunnettu. Lasten oikeudet nyt ylipäänsä olivat sata vuotta sitten hataralla pohjalla, kun 12- vuotiaatkin laskettiin aikuisiksi. Myös vankimäärät olivat huipussaan 1920-luvulla. Tämä johtui tietysti myös siitä, että sisällissodan hävinneen osapuolen osalle koitui vankileirit ja vankila. Punavankeja virui kärsimässä erimittaisia tuomiota eri puolella Suomen vankiloita. Vaikka Suomi olikin selvinnyt sekä äärivasemmiston että äärioikeiston diktatuurista, niin demokratiasta oli  tämän päivän katsannossa vaikea puhua. Väärästä mielipiteestä joutui helposti Tammisaareen. 

Valtaapitävät pelkäsivät kommunistien vallankaappausta, joiden toiminta oli lakkautettu. Ehkä syystäkin sillä Venäjälle paenneet punaiset taistelivat valkosuomalaisia vastaan brittien puolella Vienan Karjalassa ja Murmanskissa. Heimoretket itärajan toiselle puolelle eivät ottaneet juuri tuulta alleen ja suomalaisia joukkoja kaatoi heimosodissa muukin kuin viina.

Joka päivä kuoli vähintään yksi suomalainen

Suomalainen ei tarvitse sotaa tai poliittista ideologiaa veriteolle. Perinteinen suomalainen terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuva rikos on humalapäissään yksityisasunnossa viikonloppuna tehty tappo. Riita syntyy viinapullon jämästä tai mustasukkaisuudesta. Emme ylläty kuullessamme, että Pate puukotti Reiskaa sunnuntaiaamuna jossain lähiössä. Näissä tapauksissa poliisilla on helppo työ hoitaa jälkiselvittely. Käräjillä voidaan sitten itkeä ja pillittää omaa muistamattomuuttaan ja vannoa, ettei tehtäisi samaa uudelleen. 

Suomen väestö vanhenee ja nuoriso raitistuu. Tästä johtuen Suomen henkirikostilastot ovat kääntyneet laskuun. Suomessa on eletty vuodesta 2013 seesteistä aikaa mitä tulee väkivaltarikoksiin. Tilalle ovat tulleet kuitenkin järjestäytynyt rikollisuus, talousrikokset ja kansainväliset rikollisliigat. Lisäksi seksuaalirikosten määrä on jopa lisääntynyt. Asiasta on uskallettu puhua yhä enemmän. Raiskaus avioliitossa on kriminalisoitu ja hyvä niin. 

Huolestuttavaa on seurata medioista uutisointia siitä, miten nuoret tytöt joutuvat nettimaailman setämiesten uhreiksi. Hyvin nuoria tyttöjä houkutellaan seksiin erilaisten sovellusten ja nettisivustojen kautta. Nuorten nettikäyttäytymistä tulisi todella valvoa lasten kodeissa, sillä netti ja sosiaalinen media on pullollaan kaikenlaista törkyä. Koulukiusaaminenkin on siirtynyt nettiin ja opettajat eivät pysy perässä. Milloinkahan koulukiusaaminen kriminalisoidaan? 

Mutta onneksi Suomessa on kattava verkosto terveysasemia, neuvoloita ja mielenterveyspalveluita ehkäisemässä raakoja veritekoja, joita tapahtui sata vuotta sitten lähes päivittäin. Absurdeinta onkin, että puhumme nyt hyysäämisestä, kun sata vuotta sitten lähes kaikki edellämainitut yhteiskunnan tarjoamat tukiverkot loistivat poissaolollaan.

Tammisaaren yliopisto


Tammisaaren pakkotyölaitosta kutsuttiin 1920-luvulla poliittisten vankien kesken yliopistoksi, koska muun muassa sen kattava kirjasto tarjosi vangeille mahdollisuuden tutustua poliitiseen kirjallisuuteen. Poliittisten vankien kohtelu oli muutenkin kyseisellä vuosikymmenellä väljempää kuin 1930- luvulla, jolloin kohtelu koveni lapualaisaikojen myötäsaatoksena. Poliittiset vangit saivat ulkoilla ja sellien ovet suljettiin illalla tuntia myöhemmin kuin muilla vangeilla. Varsinainen lepokoti. Tammisaaressa toverikuri oli kuitenkin kova ja töitä piti tehdä 10 tuntia päivässä. Pakkolaitos oli eristyksissä tavallisten tammisaarelaisten arjesta eikä vankien ja siviilien kanssa juurikaan ollut kosketusta. Paitsi vankikuljetusten aikana, kun ihmiset saivat katsella vankien taivallusta rautatieasemalta entiseen venäläisten kasarmiin, joka sittemmin toimi pahamaineisena vankileirinä vuoden 1918 sisällissodan jälkimainingeissa.

Ehkei vangin kohtelu olekaan riippuvainen siitä oliko hän sattumoisin kommunisti, fasisti, anarkisti, terroristi, homo, huora tai muuten väärässä. Ihmisarvoa ei voi ansaita vaan sen pitäisi olla itsestäänselvyys, vaikka tietyissä piireissä vaaditaankin kovempia tuomioita ja jopa lopullista rangaistusta. Kansan syvät rivit vaativat ehdottomia tuomioita ja kovempaa kuria. Mutta onko rangaistus kuitenkin jotain ihan muuta? Jos raiskaaja tai pedofiili menettää vankilatuomion jälkeen kasvonsa lopullisesti ja hänet suljetaan kaiken inhimillisen toiminnan ulkopuolelle, niin eikö kaduntallaaja ole silloin tyytyväinen. Vai voitteko kuvitella tilannetta, jossa täpötäydessä anniskeluravintolassa kukaan ei mene istumaan samaan pöytään murhasta tuomitun henkilön kanssa, vaikka pöydässä olisikin tilaa

...

(Tammisaaren vankileiri vuonna 1918. Vankileiri toimi sisällissodan jälkeen pakkotyölaitoksena vuoteen 1940, jolloin Puolustusvoimat otti vanhan kasarmialueen käyttöönsä. )