maanantai 15. helmikuuta 2021

Ulla-Maija Poussun surma 1984


Helsingin seudulla tapahtui 1970- ja 1980- luvulla naissurmia, joiden tekijää ei koskaan saatu kiinni. Ehkä tunnetuimpia tapauksia ovat Helsingin kellarisurmat, joissa uhrit löytyivät kuoliaaksi kuristettuina asuintalonsa kellaritiloista. Heille oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Kesäkuussa 1984 surmattiin Helsingin Oulunkylässä Ulla-Maija Poussu. Koirankävelyttäjät löysivät Poussun verisen ruumiin ulkoilupolun vierestä. Hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa ja uhria oli poliisin mukaan hakattu jollakin tylpällä esineellä päähän. Silminnäkijät olivat nähneet Ulla-Maija Poussun kävelemässä murhapaikan lähettyvillä edellisenä yönä. Murhaajaa ei koskaan tavoitettu. 

Ulla-Maija Poussu, 31, oli kotoisin Posion seudulta ja hän oli muuttanut Helsinkiin joitakin aikoja ennen kuolemaansa. Poussu liikuskeli epämääräisissä porukoissa ja hänet oli nähty liikkuvan Itä-Pasilan ja Patolan ryyppyremmeissä. Poliisille tuotti vaikeuksia selvittää Poussun liikkeitä hänen epäsäännöllisten elämäntapojensa vuoksi. Poussu oli ammatiltaan koneapulainen, muttei ollut ansiotöissä juuri ollenkaan. Lisäksi murhan tultua julkisuuteen moni samoissa ryyppyporukoissa liikuskellut henkilö joko kieltäytyi puhumasta tai hävisi paikalta, koska ei halunnut joutua tekemisiin virkavallan kanssa. 

Vain vähän aikaisemmin oli samalla seudulla surmattu Elsa Argillander, joka oli ollut palaamassa kotiin linja-autolla herätyskokouksesta 1.1.1983. Hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi. Argillanderin surmapaikka sijaitsi lyhyen etäisyyden päässä Poussun surmapaikasta. Poliisin mukaan teoilla ei ollut yhtäläisyyttä toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt puheita sarjamurhaajasta ja seksimurhaajasta. Myös Argillanderin murhaaja on tavoittamatta. Murhien ajankohdassa ja tekotavoissa on yhtäläisyyksiä Helsingissä tapahtuneisiin niin sanottuihin kellarisurmiin, joissa tekijä oli käyttänyt raakaa seksuaalissävytteistä väkivaltaa uhreihinsa. Onerva Ketolan surman yhteydessä vuonna 1981 mahdollisesta tekijästä saatiin myös tuntomerkit ja Helsingin seuduilla naiset kertoivat miehestä, joka oli puoliväkisin pyrkinyt yöaikaan kerrostalon portaikkoon naisten perässä. Olisiko sama henkilö liikkunut myös Oulunkylässä ja seuraillut yöaikaan liikenteessä olevia naisia? 

(Ulla-Maija Poussu surmattiin kesäkuussa 1984 Helsingin Oulunkylässä.)