Nyt on murhaajien aika- blogi on siirtynyt uudelle alustalle. Vuoden 2015 marraskuussa wordpress-alustalle perustettu blogi siirtyy nyt kesän 2018 käyttökokemusten perusteella tänne bloggeriin. Sivustoa päivitetään sen mukaan miten työt ja muut harrasteet antavat myöten. Vanhoja kirjoituksia ja tiivistelmiä kootaan tänne vielä myöhemmin. Tekstin aiheet ja sisältö eivät oleellisesti tule muuttumaan. Tosin uutena aiheena otan käsittelyyn Suomen sisällissodan vuonna 1918. Sisällissota oli lyhyt mutta raaka ja etenkin sen jälkiselvittely jätti pitkät arvet suomalaisten sieluun. Vuoden 1918 tapahtumista on vaikea keskustella vielä tänäkin päivänä. Tosin poikkeuksiakin on. Erityisesti nuori väki haluaa tietää yhä enemmän sadan vuoden takaisista tapahtumista ja he pystyvät suhtautumaan asiaan neutraalisti ilman vapaus- ja luokkasodan asenteita.
Olen aikaisemmin ottanut tarkasteluun suomalaisia murhamysteerejä, joten aiheena Suomen sisällissota ei varsinaisesti kuulu Nyt on murhaajien- aika otsakkeen alle. Aihe on kuitenkin kaikessa karmeudessaan niin tärkeä, että en voi sitä noin vain sivuuttaa. Nyt kun Suomen sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, nousee aihe sitäkin polttavammaksi. Heikki Ylikangas on todennut, että yhteisö ei unohda veritekoja, ei etenkään selvittämättömiä. Hän on tässä yhteydessä myös maininnut, että yhteisö, joka ei pysty keskustelemaan tällaisista asioista, ei ole normaali. Tässä mielessä siis Suomen sisällissodan tapahtumia on syytä käydä läpi ja niistä pitää pystyä keskustelemaan. Pelkästään senkin takia, että vastaava yhteiskunnallinen romahdus ei toistuisi.
Vaikenemisen kulttuurista hyvänä esimerkkinä käy Kouvolan tapahtumat sisällissodan aikana, josta Mirja Turunen on kirjoittanut mainion väitöskirjan Veripellot (2008). Sisällissodan ajan Kouvola ei ollut missään vaiheessa sotatoimialueena ja Turusen kerätessä materiaalia kirjaansa Turusen jututtamat paikalliset hämmästelivät koko asiaa. Koko veripeltojen olemassaolo ja teloitusten määrä tuli osalle heistä yllätyksenä. Osa ihmisistä halusi vaieta asiasta. Totuutta ei haluttu tuoda esiin, vaikka keväällä 1918 sekä valkoisten että punaisten teloituksissa menetti Kouvolan seudulla henkensä yli 200 ihmistä. Luku on suuri ottaen huomioon, että alueella ei taisteltu koko sisällissodan aikana.
Siksi näihin tarinoihin pohjautuen Suomen sisällissodan tapahtumat kuuluvat tämän blogin alaisuuteen. Aihe on siinäkin mielessä tärkeä, kun ottaa huomioon minkälainen kansallinen eheytyminen alkoi lähes heti sisällissodan jälkeen. Suomesta ei tullut kaikesta huolimatta punaista tai valkoista sotilasdiktatuuria, vaikka lähellä olikin. Suomi oli kohtalainen demokratia itsenäisyyden alkuajoista lähtien ja se kesti myös 1930-luvun oikeistoradikalismin hyökkäyksen demokratiaa ja kansanvaltaa vastaan.
(Kouvolan salainen tutkijakomitea Mirja Turusen kirjasta Veripellot. Punaisen puolen oikeusistuin tutki ja tuomitsi kuolemaan satakunta valkoisten kannattajaa ja suojeluskuntalaista. Monet tutkijakomitean tuomitsemat päätyivät ammutuksi Kouvolan veripeltoon. Tarinat Kouvolan veripeltoon liittyvistä tapahtumista ovat hyytäviä, joskin monessa kohtaa silkkaa folklorea ja sotapropagandaa.)
Olen aikaisemmin ottanut tarkasteluun suomalaisia murhamysteerejä, joten aiheena Suomen sisällissota ei varsinaisesti kuulu Nyt on murhaajien- aika otsakkeen alle. Aihe on kuitenkin kaikessa karmeudessaan niin tärkeä, että en voi sitä noin vain sivuuttaa. Nyt kun Suomen sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, nousee aihe sitäkin polttavammaksi. Heikki Ylikangas on todennut, että yhteisö ei unohda veritekoja, ei etenkään selvittämättömiä. Hän on tässä yhteydessä myös maininnut, että yhteisö, joka ei pysty keskustelemaan tällaisista asioista, ei ole normaali. Tässä mielessä siis Suomen sisällissodan tapahtumia on syytä käydä läpi ja niistä pitää pystyä keskustelemaan. Pelkästään senkin takia, että vastaava yhteiskunnallinen romahdus ei toistuisi.
Vaikenemisen kulttuurista hyvänä esimerkkinä käy Kouvolan tapahtumat sisällissodan aikana, josta Mirja Turunen on kirjoittanut mainion väitöskirjan Veripellot (2008). Sisällissodan ajan Kouvola ei ollut missään vaiheessa sotatoimialueena ja Turusen kerätessä materiaalia kirjaansa Turusen jututtamat paikalliset hämmästelivät koko asiaa. Koko veripeltojen olemassaolo ja teloitusten määrä tuli osalle heistä yllätyksenä. Osa ihmisistä halusi vaieta asiasta. Totuutta ei haluttu tuoda esiin, vaikka keväällä 1918 sekä valkoisten että punaisten teloituksissa menetti Kouvolan seudulla henkensä yli 200 ihmistä. Luku on suuri ottaen huomioon, että alueella ei taisteltu koko sisällissodan aikana.
Siksi näihin tarinoihin pohjautuen Suomen sisällissodan tapahtumat kuuluvat tämän blogin alaisuuteen. Aihe on siinäkin mielessä tärkeä, kun ottaa huomioon minkälainen kansallinen eheytyminen alkoi lähes heti sisällissodan jälkeen. Suomesta ei tullut kaikesta huolimatta punaista tai valkoista sotilasdiktatuuria, vaikka lähellä olikin. Suomi oli kohtalainen demokratia itsenäisyyden alkuajoista lähtien ja se kesti myös 1930-luvun oikeistoradikalismin hyökkäyksen demokratiaa ja kansanvaltaa vastaan.
Mielenkiinnolla jään odottamaan kirjoituksiasi, tästä aiheesta ei ole tosiaankaan liikaa blogeja :)
VastaaPoistaKiitos myönteisestä palautteesta. Seuraava kirjoitus ilmestyy tänne muutaman päivän sisällä.
Poista