Kansallissosialistisen Saksan sotakone Wehrmacht oli piirittänyt Neuvostoliiton suurkaupungin Leningradin toisessa maailmansodassa syksyllä 1941. Natsi-Saksan johtaja Adolf Hitler haaveili bolsevikkivaltion erityisen symbolin nopeasta tuhosta. Kevääseen 1944 mennessä saartorenkaan sisällä menehtyi arviolta 800 000 neuvostokansalaista. Valtavista tuhoista ja piinaavasta piirityksestä huolimatta saksalaiset eivät koskaan onnistuneet valloittamaan Leningradia.
Keväällä 1942 kyseisessä Leningradin piirityksessä menehtyi suomalainen Mikko Kokko. Alkujaan Nurmeksesta kotoisin ja myöhemmin Helsinkiin muuttanut Kokko oli yksi Suomen sisällissodan jälkimainingeissa Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista. Hänen vaiheistaan Suomen sisällissodassa on tarjolla ristiriitaista tietoa. Mikko Kokko johti Suomen sisällissodassa Helsingin tupakkatehtaan komppaniaa ja taisteli eri paikkakunnilla noin 4 kuukautta kestäneen sodan aikana. Hänen joukkoaan voi hyvällä syyllä kutsua punakaartin eliittiosastoksi, joka toimi moneen punakaartin osastoon verraten fanaattisesti ja kurinalaisesti.
Kolikolla on tosin kääntöpuolensa. Mikko Kokkoa on kuvattu häikäilemättömäksi ja turhamaiseksi johtajaksi, joka ei säästellyt edes omiaan. Näitä ominaisuuksia Kokko tarvitsi myöhemmin toimiessaan Neuvosto-Venäjän salaisen poliisin Tsekan asiamiehenä. Mutta ennen kaikkea vastapuoli sai pelätä Mikko Kokon joukkion edessä. Tiukkana vasemmistolaisena ja anarkistina Mikko Kokko ei hyväksynyt kompromisseja valkoisten kohtelussa ja otti sumeilematta osaa punavaltaa vastustaneiden henkilöiden joukkoteloituksiin.
Mikko Kokon johtama helsinkiläiskomppania otti Suomen sisällissodassa osaa Vilppulan ja Lylyn rintaman taisteluihin. Maaliskuussa 1918 punaiset valtasivat Oriveden aseman juuri helsinkiläisten erityisen kunnostautumisen ansiosta. Tämä mahdollisti punaisten turvallisen vetäytymisen Tampereelle Vilppulan rintamalta. Kevään aikana Mikko Kokon komppania oli yrittämässä läpimurtoa valkoisten saartamaan Tampereen kaupunkiin. Komppanian vetäytyessä Helsinkiin se otti yhteen saksalaisten kanssa huhtikuun alkupuolella. Tämän jälkeen komppania otti osaa Uudenkylän taisteluun 15.-16.4 ja yritti läpimurtoa Viipurin radalle Lahden taistelujen yhteydessä. Kuvaavaa oli, että helsinkiläiskomppania onnistui haastamaan vastaan asettuneet ammatisotilaat.
Helsinkiläinen huligaanijoukko
Sotakuntoa pidettiin yllä juopottelulla ja ryöstelyllä. Uudenkylän taistelujen aikana riihimäkeläinen punapäällikkö Erkki Karjalainen surmasi toisen punakaartilaisen juuri Mikko Kokon käskystä. Surma liittyi kiistaan arvokkaista koruista, jotka olivat päätyneet punaisten käsiin Uudenkylän taistelujen yhteydessä. Ryöstelyt ja takavarikot eivät olleet harvinaisuuksia sisällissodan aikana, mutta niihin suhtauduttiin erityisen halveksuvasti valkoisen väestön keskuudessa. Moni sodan jälkeen vangittu punainen sai maksaa hengellään osallistumisen ryöstöihin ja takavarikoihin. Erityistä Mikko Kokon kohdalla on se, että hän oli valmis toimimaan häikäilemättömästi myös omiaan kohtaan.
Mikko Kokosta käytettiin nimitystä Pitkä-Kokko. Häntä kutsuttiin virheellisesti mestaripainijaksi, koska Kokon veljeksistä Jalmari ja Sulo olivat voittaneet painimestaruuksia Helsingin Jyryssä. Mikko Kokko mainitsee myös toimineensa panssarijunan komentajana sisällissodan aikana, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta. Todennäköisesti hänen komentamansa panssarijuna oli tavallinen hiekkasäkeillä ja konekivääreillä varustettu juna. Ennen pakoaan Venäjälle Kokko osallistui todennäköisesti panssarijunan päällikkö Gustaf Gressen Tamlanderin murhaan Haminassa. Tamlanderin ruumis löytyi veneen alta paikasta, josta sitä osattiin etukäteen etsiä. Tamlanderia ei aluksi osattu merkitä taistelujen aikana surmansa saaneisiin. Mikko Kokko oli syyttänyt sodan loppuhetkillä Tamlanderia panssarijunan miehistön palkkarahojen varastamisesta.
Todennäköisesti Tamlander kuitenkin murhattiin, koska hän näyttäytyi fanaattisimpien punaisten silmissä luokkapetturina ottaessaan Helsingin taistelujen aikana yhteyttä saksalaisiin joukkoihin Nummelassa neuvotellakseen tulitauosta. Mikko Kokko toteaa epämääräisesti Tamlanderin "menneen Venäjälle", vaikka tosiasiassa Mikko Kokko oli yhdessä Erkki Karjalaisen kanssa kaapannut Tamlanderin veneen Haminassa paetakseen Venäjälle. Tamlanderin murha on säilynyt näihin päiviin asti mysteerinä, vaikka Kokkoa ja Karjalaista voi hyvällä syyllä epäillä tekijöiksi Missään ei kuitenkaan ole säilynyt tietoja siitä, kuka osasi neuvoa ruumiin löytöpaikan niinkin tarkasti.
Terrorin saastuttama poikkeusyksilö
Huhtikuussa 1918 Kouvolaan saapui krapulainen ja väsynyt helsinkiläiskomppania Mikko Kokon johdolla. Komppanian päällikkö ja sen miehistö olivat usein humalassa ja nytkin vartiopalvelukseen kykeni vain muutama punakaartilainen. Päättäväisenä usein esiintyvä Mikko Kokko halusi joukon jatkavan mahdollisimman nopeasti Viipuriin, mutta Kouvolassa keskisen rintaman joukkoja komentanut kotkalainen Vihtori Hasu halusi Kokon ja hänen komppaniansa vartioimaan Korian siltaa. Tosiasiassa hän halusi pitää valvonnan alaisena "helsinkiläisen huligaanijoukon", josta kuitenkin voisi olla tarpeen tullen hyötyäkin. Kokon komppania ei tosipaikan tullen hevillä perääntyisi.
Kouvolassa pidettiin punakaartin päälliköiden kesken neuvonpitoa. Punaisten sota oli luisumassa kohti tappiota. Punainen Suomi oli kutistumassa pieneksi valkoisen armeijan ja saksalaisten joukkojen puristuksessa. Kosteassa tapaamisessa päätettiin pitää tie Viipuriin auki hintaan mihin hyvänsä, jotta vallankumouksen ydin pääsisi jatkamaan luokkasotaa Venäjältä käsin. Samalla todennäköisesti päätettiin Kymi-yhtiön johtajien vangitsemisesta ja kuljettamisesta Viipuriin.
Vastavallankumoukselliset tehtaanjohtajat olivat esiintyneet liian nokkavasti ja olivat kaiken lisäksi alkaneet vastustamaan punavaltaa entistä avoimemmin valkoisten joukkojen lähestyessä Kouvolaa. Punavallan vastustajista tunnetuin oli kauppaneuvos ja Kuusankosken tehtaiden johtaja Gösta Björkenheim, joka oli työväen keskuudessa pidetty mies. Hän oli suhtautunut työväkeen suopeasti ja pyrkinyt kaventamaan sosiaalista kuilua parantamalla tehtaan työväestön oloja. Sodan kääntyessä valkoisten voitoksi Björkenheim alkoi kuitenkin arvostella punavaltaa ja moittia vallankumouksen päämääriä. Lisäksi hän otti yhteyttä paikalliseen suojeluskuntaan, kuitenkin tuloksetta.
Gösta Björkenheim kohtasi kuolemansa Korian sillalla huhtikuun jälkipuoliskolla yhdessä lääkäri Kaarlo Hjeltin kanssa. Hänen teloittajinaan toimivat todennäköisesti Mikko Kokon komppaniasta valikoidut miehet ja mahdollisesti Kouvolan salaisen tutkijakomitean jäsen Vihtori Saarinen. Myös punakaartin johtaja Året Sundström oli todennäköisesti paikalla Björkenheimin ja Hjeltin teloituksessa. Joka tapauksessa ampujista ei ole saatu tähän päivään mennessä tarkkaa tietoa. Mikko Kokon tiedetään tosin puhelimessa kerskuneen, että hän hoitaa valkoisten vankien ampumisen ellei kukaan muu Kouvolan esikunnasta siihen pystyisi.
Viivyteltyään aikansa Kouvolassa ja Korilalla Mikko Kokko poistui miehineen paikkakunnalta aikomuksenaan päästä vielä viime hetkellä Viipuriin. Kauppaneuvoksen kuolema oli järkyttänyt myös punaista siviiliväestöä, joka piti tekoa raakalaismaisena. Valkoisella puolella heräsi valtava koston halu jokeen pudotettujen ja tukkeihin ruhjoutuneiden tehtaan herrojen löydyttyä. Muutamia jokeen pudotettuja ei löydetty koskaan.
Vallankumouksen rautainen käsivarsi
Mikko Kokon henkilöhahmossa paljastuu punakaartilainen huligaani ja varas, joka joukkonsa kanssa mellasti siellä missä parhaaksi katsoi. Kokon komppania oli paikoin niin humalassa tai krapulassa, että vain muutama komppanian mies kykeni osallistumaan sosialistisen ihanneyhteiskunnan puolustustehtäviin.
Toisaalta Mikko Kokon komppania oli hyvä olla esikunnan "iskuryhmänä", kun todellisia tekijöitä kaivattiin. Siksi Mikko Kokko käskettiin paikalle Korialle, koska Kouvolan aseman punainen esikunta tiesi, että tehtaan herrojen teloittajiksi ei voinut määrätä ketä tahansa.
Kokon punakaartilaiset poistuivat paikalta yleensä ryöstösaaliin kanssa. Kokko oli valmis tappamaan arvoesineiden takia. Ryöstely ja takavarikointi ei tosin ollut mikään erikoinen ilmiö sotatilanteessa, vaikka valkoinen osapuoli sitä kovasti kauhistelikin. Arvoesineet, ravinto ja erityisesti viina kelpasivat myös valkosotureille.
Mirja Turunen ja Marko Tikka ovat tutkimuksissaan tuoneet esille terrorin saastuttaman poikkeusyksilön, jolle sisäinen sota antoi tilaisuuden pyssyn heilutteluun. Poikkeustila antoi heille mahdollisuuden toteuttaa mielihalujaan niin punaisella kuin valkoisellakin puolella. Juopotteluun ja turhamaisuuteen taipuvainen punakaartilaispäällikkö Mikko Kokko käy tästä hyvänä esimerkkinä. Toisaalta pitää muistaa, että vastapuolen ankara kohtelu oli punaisellakin puolella osa esikuntien vallankumouksellista sotataktiikkaa, jossa tavoitteena oli vastapuolen potentiaalisen sotavoiman taltuttaminen, peloittelu ja viime kädessä teloittaminen.
Tiukkaa vallankumousoppia sovellettiin myöhemmin Puna-armeijan toimesta Venäjän sisällissodassa. Venäjälle paennut Mikko Kokko pääsi toteuttamaan omaa vallankumousoppiaan bolsevikkien "rautaisen käsivarren" Tsekan asiamiehenä. Tsekalle tyypillistä toimintaa olivat vallankumouksen vastustajien pidätykset, kuulustelut ja joukkoteloitukset. Kokon uraa Venäjällä häiritsi kuitenkin jatkuva juopottelu.
Lähteet
Mirja Turunen, Veripellot.
Seppo Aalto, Kapina Tehtaalla.
Marko Tikka, Terrorin aika 1917-1921.
Tuija Wetterstrand, Punainen panssarijuna.
Keväällä 1942 kyseisessä Leningradin piirityksessä menehtyi suomalainen Mikko Kokko. Alkujaan Nurmeksesta kotoisin ja myöhemmin Helsinkiin muuttanut Kokko oli yksi Suomen sisällissodan jälkimainingeissa Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista. Hänen vaiheistaan Suomen sisällissodassa on tarjolla ristiriitaista tietoa. Mikko Kokko johti Suomen sisällissodassa Helsingin tupakkatehtaan komppaniaa ja taisteli eri paikkakunnilla noin 4 kuukautta kestäneen sodan aikana. Hänen joukkoaan voi hyvällä syyllä kutsua punakaartin eliittiosastoksi, joka toimi moneen punakaartin osastoon verraten fanaattisesti ja kurinalaisesti.
Kolikolla on tosin kääntöpuolensa. Mikko Kokkoa on kuvattu häikäilemättömäksi ja turhamaiseksi johtajaksi, joka ei säästellyt edes omiaan. Näitä ominaisuuksia Kokko tarvitsi myöhemmin toimiessaan Neuvosto-Venäjän salaisen poliisin Tsekan asiamiehenä. Mutta ennen kaikkea vastapuoli sai pelätä Mikko Kokon joukkion edessä. Tiukkana vasemmistolaisena ja anarkistina Mikko Kokko ei hyväksynyt kompromisseja valkoisten kohtelussa ja otti sumeilematta osaa punavaltaa vastustaneiden henkilöiden joukkoteloituksiin.
 |
| (Mikko Kokon helsinkiläisistä koostuva tupakkatehtaan komppania oli punakaartin osastoista taistelykykyisimpiä. Tosin komppania toimet herättivät pelkoa myös punaisten keskuudessa.) |
Mikko Kokon johtama helsinkiläiskomppania otti Suomen sisällissodassa osaa Vilppulan ja Lylyn rintaman taisteluihin. Maaliskuussa 1918 punaiset valtasivat Oriveden aseman juuri helsinkiläisten erityisen kunnostautumisen ansiosta. Tämä mahdollisti punaisten turvallisen vetäytymisen Tampereelle Vilppulan rintamalta. Kevään aikana Mikko Kokon komppania oli yrittämässä läpimurtoa valkoisten saartamaan Tampereen kaupunkiin. Komppanian vetäytyessä Helsinkiin se otti yhteen saksalaisten kanssa huhtikuun alkupuolella. Tämän jälkeen komppania otti osaa Uudenkylän taisteluun 15.-16.4 ja yritti läpimurtoa Viipurin radalle Lahden taistelujen yhteydessä. Kuvaavaa oli, että helsinkiläiskomppania onnistui haastamaan vastaan asettuneet ammatisotilaat.
Helsinkiläinen huligaanijoukko
Sotakuntoa pidettiin yllä juopottelulla ja ryöstelyllä. Uudenkylän taistelujen aikana riihimäkeläinen punapäällikkö Erkki Karjalainen surmasi toisen punakaartilaisen juuri Mikko Kokon käskystä. Surma liittyi kiistaan arvokkaista koruista, jotka olivat päätyneet punaisten käsiin Uudenkylän taistelujen yhteydessä. Ryöstelyt ja takavarikot eivät olleet harvinaisuuksia sisällissodan aikana, mutta niihin suhtauduttiin erityisen halveksuvasti valkoisen väestön keskuudessa. Moni sodan jälkeen vangittu punainen sai maksaa hengellään osallistumisen ryöstöihin ja takavarikoihin. Erityistä Mikko Kokon kohdalla on se, että hän oli valmis toimimaan häikäilemättömästi myös omiaan kohtaan.
 |
| (Suomen sisällissota oli radanvarsisotaa. Punakaarti tuki sotatoimiaan raskaasti aseistetuilla panssarijunilla. Mikko Kokko osallistui taisteluihin usein panssarijunan kyydissä.) |
Mikko Kokosta käytettiin nimitystä Pitkä-Kokko. Häntä kutsuttiin virheellisesti mestaripainijaksi, koska Kokon veljeksistä Jalmari ja Sulo olivat voittaneet painimestaruuksia Helsingin Jyryssä. Mikko Kokko mainitsee myös toimineensa panssarijunan komentajana sisällissodan aikana, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta. Todennäköisesti hänen komentamansa panssarijuna oli tavallinen hiekkasäkeillä ja konekivääreillä varustettu juna. Ennen pakoaan Venäjälle Kokko osallistui todennäköisesti panssarijunan päällikkö Gustaf Gressen Tamlanderin murhaan Haminassa. Tamlanderin ruumis löytyi veneen alta paikasta, josta sitä osattiin etukäteen etsiä. Tamlanderia ei aluksi osattu merkitä taistelujen aikana surmansa saaneisiin. Mikko Kokko oli syyttänyt sodan loppuhetkillä Tamlanderia panssarijunan miehistön palkkarahojen varastamisesta.
Todennäköisesti Tamlander kuitenkin murhattiin, koska hän näyttäytyi fanaattisimpien punaisten silmissä luokkapetturina ottaessaan Helsingin taistelujen aikana yhteyttä saksalaisiin joukkoihin Nummelassa neuvotellakseen tulitauosta. Mikko Kokko toteaa epämääräisesti Tamlanderin "menneen Venäjälle", vaikka tosiasiassa Mikko Kokko oli yhdessä Erkki Karjalaisen kanssa kaapannut Tamlanderin veneen Haminassa paetakseen Venäjälle. Tamlanderin murha on säilynyt näihin päiviin asti mysteerinä, vaikka Kokkoa ja Karjalaista voi hyvällä syyllä epäillä tekijöiksi Missään ei kuitenkaan ole säilynyt tietoja siitä, kuka osasi neuvoa ruumiin löytöpaikan niinkin tarkasti.
Terrorin saastuttama poikkeusyksilö
Huhtikuussa 1918 Kouvolaan saapui krapulainen ja väsynyt helsinkiläiskomppania Mikko Kokon johdolla. Komppanian päällikkö ja sen miehistö olivat usein humalassa ja nytkin vartiopalvelukseen kykeni vain muutama punakaartilainen. Päättäväisenä usein esiintyvä Mikko Kokko halusi joukon jatkavan mahdollisimman nopeasti Viipuriin, mutta Kouvolassa keskisen rintaman joukkoja komentanut kotkalainen Vihtori Hasu halusi Kokon ja hänen komppaniansa vartioimaan Korian siltaa. Tosiasiassa hän halusi pitää valvonnan alaisena "helsinkiläisen huligaanijoukon", josta kuitenkin voisi olla tarpeen tullen hyötyäkin. Kokon komppania ei tosipaikan tullen hevillä perääntyisi.
Kouvolassa pidettiin punakaartin päälliköiden kesken neuvonpitoa. Punaisten sota oli luisumassa kohti tappiota. Punainen Suomi oli kutistumassa pieneksi valkoisen armeijan ja saksalaisten joukkojen puristuksessa. Kosteassa tapaamisessa päätettiin pitää tie Viipuriin auki hintaan mihin hyvänsä, jotta vallankumouksen ydin pääsisi jatkamaan luokkasotaa Venäjältä käsin. Samalla todennäköisesti päätettiin Kymi-yhtiön johtajien vangitsemisesta ja kuljettamisesta Viipuriin.
Vastavallankumoukselliset tehtaanjohtajat olivat esiintyneet liian nokkavasti ja olivat kaiken lisäksi alkaneet vastustamaan punavaltaa entistä avoimemmin valkoisten joukkojen lähestyessä Kouvolaa. Punavallan vastustajista tunnetuin oli kauppaneuvos ja Kuusankosken tehtaiden johtaja Gösta Björkenheim, joka oli työväen keskuudessa pidetty mies. Hän oli suhtautunut työväkeen suopeasti ja pyrkinyt kaventamaan sosiaalista kuilua parantamalla tehtaan työväestön oloja. Sodan kääntyessä valkoisten voitoksi Björkenheim alkoi kuitenkin arvostella punavaltaa ja moittia vallankumouksen päämääriä. Lisäksi hän otti yhteyttä paikalliseen suojeluskuntaan, kuitenkin tuloksetta.
Gösta Björkenheim kohtasi kuolemansa Korian sillalla huhtikuun jälkipuoliskolla yhdessä lääkäri Kaarlo Hjeltin kanssa. Hänen teloittajinaan toimivat todennäköisesti Mikko Kokon komppaniasta valikoidut miehet ja mahdollisesti Kouvolan salaisen tutkijakomitean jäsen Vihtori Saarinen. Myös punakaartin johtaja Året Sundström oli todennäköisesti paikalla Björkenheimin ja Hjeltin teloituksessa. Joka tapauksessa ampujista ei ole saatu tähän päivään mennessä tarkkaa tietoa. Mikko Kokon tiedetään tosin puhelimessa kerskuneen, että hän hoitaa valkoisten vankien ampumisen ellei kukaan muu Kouvolan esikunnasta siihen pystyisi.
Viivyteltyään aikansa Kouvolassa ja Korilalla Mikko Kokko poistui miehineen paikkakunnalta aikomuksenaan päästä vielä viime hetkellä Viipuriin. Kauppaneuvoksen kuolema oli järkyttänyt myös punaista siviiliväestöä, joka piti tekoa raakalaismaisena. Valkoisella puolella heräsi valtava koston halu jokeen pudotettujen ja tukkeihin ruhjoutuneiden tehtaan herrojen löydyttyä. Muutamia jokeen pudotettuja ei löydetty koskaan.
Vallankumouksen rautainen käsivarsi
Mikko Kokon henkilöhahmossa paljastuu punakaartilainen huligaani ja varas, joka joukkonsa kanssa mellasti siellä missä parhaaksi katsoi. Kokon komppania oli paikoin niin humalassa tai krapulassa, että vain muutama komppanian mies kykeni osallistumaan sosialistisen ihanneyhteiskunnan puolustustehtäviin.
Toisaalta Mikko Kokon komppania oli hyvä olla esikunnan "iskuryhmänä", kun todellisia tekijöitä kaivattiin. Siksi Mikko Kokko käskettiin paikalle Korialle, koska Kouvolan aseman punainen esikunta tiesi, että tehtaan herrojen teloittajiksi ei voinut määrätä ketä tahansa.
Kokon punakaartilaiset poistuivat paikalta yleensä ryöstösaaliin kanssa. Kokko oli valmis tappamaan arvoesineiden takia. Ryöstely ja takavarikointi ei tosin ollut mikään erikoinen ilmiö sotatilanteessa, vaikka valkoinen osapuoli sitä kovasti kauhistelikin. Arvoesineet, ravinto ja erityisesti viina kelpasivat myös valkosotureille.
Mirja Turunen ja Marko Tikka ovat tutkimuksissaan tuoneet esille terrorin saastuttaman poikkeusyksilön, jolle sisäinen sota antoi tilaisuuden pyssyn heilutteluun. Poikkeustila antoi heille mahdollisuuden toteuttaa mielihalujaan niin punaisella kuin valkoisellakin puolella. Juopotteluun ja turhamaisuuteen taipuvainen punakaartilaispäällikkö Mikko Kokko käy tästä hyvänä esimerkkinä. Toisaalta pitää muistaa, että vastapuolen ankara kohtelu oli punaisellakin puolella osa esikuntien vallankumouksellista sotataktiikkaa, jossa tavoitteena oli vastapuolen potentiaalisen sotavoiman taltuttaminen, peloittelu ja viime kädessä teloittaminen.
Tiukkaa vallankumousoppia sovellettiin myöhemmin Puna-armeijan toimesta Venäjän sisällissodassa. Venäjälle paennut Mikko Kokko pääsi toteuttamaan omaa vallankumousoppiaan bolsevikkien "rautaisen käsivarren" Tsekan asiamiehenä. Tsekalle tyypillistä toimintaa olivat vallankumouksen vastustajien pidätykset, kuulustelut ja joukkoteloitukset. Kokon uraa Venäjällä häiritsi kuitenkin jatkuva juopottelu.
Lähteet
Mirja Turunen, Veripellot.
Seppo Aalto, Kapina Tehtaalla.
Marko Tikka, Terrorin aika 1917-1921.
Tuija Wetterstrand, Punainen panssarijuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti