Kyllikki Saaren arvoitus Osa 1

Kyllikki Saaren Arvoitus 

(Enska Kallio oli ensimmäisiä toimittajia, jotka lähetettiin Isojoelle vuonna 1953 tapausta tutkimaan. Kalliosta tuli Kyllikki Saaren tapauksen myötä Suomen ensimmäisiä rikostoimittajia. Kyllikki Saaren arvoitus oli yksi lukuisista reportaaseista, jonka hän kirjoitti tapauksen tiimoilta.)

Osa 1 

Kyllikki katoaa

Kyllikki Saari oli palaamassa kotiin iltahartaudesta ystävänsä Maiju Yli-Hietalan kanssa Isojoella sunnuntaina 17.5.1953. Ystävykset saapuivat niin sanottuun Meijerin tienhaaraan, josta matka jatkuisi Kyllikin kotiin  pitkin Päntäneen tietä. Maiju Yli-Hietala kertoi Kyllikin pelänneen kotimatkaa ja Maiju pyysikin sen takia Kyllikkiä yöksi kotiinsa. Kyllikki Saari oli kuitenkin päättänyt lähteä kotiinsa ja ystävysten tiet erosivat. "Hei sitten Maiju!", olivat hänen viimeiset sanansa. Kotiin Kyllikki ei koskaan palannut. Hänet viimeisenä elossa nähnyt henkilö oli isojokinen Jaakko Lähteenmäki, joka pyöräili Kyllikkiä vastaan noin klo 22.10. Lähteenmäki ei nähnyt kohtaamispaikalla ketään muita. Yhtään pyöräilijää tai autoa ei tullut vastaan eikä ohittanut Jaakko Lähteenmäkeä kyseisellä tieosuudella. Lähteenmäen mukaan Kyllikki Saari oli polkenut kovaa vauhtia pitkin tietä. Tutkijoiden mukaan Kyllikki Saari kohtasi kohtalonsa hyvin pian sen jälkeen, kun ohitti Jaakko Lähteemäen. Eräässä kohdassa Päntäneen tietä oli havaittu kamppailun jälkiä ja jäljet viittasivat siihen, että Kyllikin kimppuun oli hyökätty väijyksistä. Havainnon  oli tehnyt tilallinen Oskari Forsby poikansa kaanssa heti seuraavana aamuna. Tien vieressä oli halkopino. 

Heti tutkimusten alussa ryhdyttiin levittämään huhua siitä, että Kyllikki olisi joutunut yliajon uhriksi tai hänet olisi kaapattu ohikulkevaan ajoneuvoon. Silminnäkijälausunnot puhuivat autosta, joka oli ajanut Isojoella tapahtumailtana klo 23.00. Auton takakontissa oli pilkottanut pyörän takarengas. Tällaista autoa ei koskaan kuitenkaan löydetty. Kukaan ei koskaan ollut tehnyt mitään havaintoa autosta, joka olisi ohittanut tapahtumapaikan Kyllikin katoamisen aikaan. Jaakko Lähteemäki ei tehnyt ainuttakaan havaintoa autosta. Lisäksi ottaen huomioon Kyllikin katoamisajan havaittu auto ilmestyi paikalle kuin tyhjästä. Jos auto on kulkenut pitkin Kyllikin ajoreittiä, niin kukaan ei ole tehnyt autosta mitään havaintoa. Lisäksi poliisin tutkimuksissa oli ilmennyt, että silminnäkijät eivät osanneet kertoa autosta tai siinä matkaavista juuri mitään merkittävää. Puheet auton takakontissa pilkottavasta pyöränrenkaasta voi siis jättää omaan arvoonsa. Päntäneen tieltä löydettiin myös lasinsiruja, mutta tutkijoiden mukaan ne olivat ilmestyneet sinne vasta Kyllikin katoamisen jälkeen. Isojoella oli valmistauduttu samalla viikolla autojen katsastukseen, joten viranomaisten mukaan tällaiset havainnot eivät olleet mitään ihmeellisempää.

Kyllikin isä Eino Saari teki katoamisilmoituksen poliisille kaksi päivää katoamisen jälkeen. Kyllikki ei ollut ilmestynyt töihin eikä hän myöskään ollut mennyt ystävänsä luo yökylään. Katoamispaikalla tehdyt etsinnät eivät tuottaneet tulosta, vaikka etsintöihin osallistui poliisin lisäksi useita isojokisia. Hilma Haapala ja Eila Laksonen löysivät Kyllikin pyörän suonsilmäkkeestä heinäkuussa 1953. Pyörän löytyminen oli yllätys, sillä sitä ei oltu aikaisemmin löydetty edes metallinpaljastimella. Pyörä oli varsin hyväkuntoinen ja tutkijoiden mukaan pyörää oli säilytetty ulkona ennen upottamista. Lisäksi pyörän piilottaja olisi osannut valita parhaan mahdollisen paikan pyörän upottamiselle. Kukaan ulkopuolinen ei olisi pystynyt löytämään pyörän kätköpaikkaa. Kyllikin katoamispaikalle oli pyörän kätköpaikkaan noin kilometrin verran matkaa. Toimittaja Enska Kallion mukaan pyörän löytymisen seurauksena yliajoteoriasta luovuttiin ja tutkijoiden mielestä alkoi olla selvää, että Kyllikki oli murhattu.


Kyllikki löydetään

Lokakuussa Valtteri Mäkelä löysi Kyllikin kengän, joka oli kätketty metsänistutuksen yhteydessä syntyneeseen metsälaikkuun. Kengän sisällä oli miehen sukka, joka oli kääritty mustalla villalangalla. Kengän löytyminen viittasi vahvasti siihen, että kenkä oli tuotu sinne vasta kesän aikana. Muuten metsänhoitajat olisivat varmasti huomanneet kätkön. Kengän löytymisen seurauksena järjestettiin 11.10.1953 suuretsintä, joka tuotti tulosta heti aamun tunteina. Ilmari Hietaoja löysi Kyllikki Saaren suohaudan noin 200 metrin päässä Päntäneen tiestä. Murhaaja oli merkinnyt suohaudan männynoksalla, joka oli tarttunut Hietaojan käteen hänen kiskaistuaan sen koemielessä irti maasta. Oksa oli tyvestään teroitettu. Suohaudalta ei ollut pitkä matka Kyllikin katoamispaikalle. Toimittaja Enska Kallion selvitysten mukaan oli päivänselvää, että Kyllikki oli raiskattu. Suohaudan löytyminen vei viimeisenkin perustan yliajoteorialta. Ruumiinavauksessa selvisi myöhemmin, että Kyllikin kasvot oli pahasti murskattu raskaalla esineellä, ei kuitenkaan kivellä. Myös hänen vaatteitaan oli kadoksissa. Suohaudan löytyminen osoitti, että tekijä tunsi ja tiesi maaston hyvin. Kyllikin murhaaja oli osannut valita sopivan paikan ruumiin kätköpaikalle kuivan maan ja suon rajamaastosta. Todennäköisintä oli myös se, että murhaaja oli tullut parantelemaan kätköään myöhemmin. Tutkijat myös olettivat, että murhaaja oli haudannut Kyllikin ruumiin suohautaansa heti murhayönä.

(Tutkijat Kyllikin suohaudan äärellä. Murhaaja oli tehnyt ruumiskätkön taitavasti ja hänellä oli hyvin todennäköisesti mahdollisuus parannella hautaa myöhemmin. Murhaaja asui suohaudan lähettyvillä ja hän merkitsi suohaudan männyn oksalla vasta, kun Kyllikin ruumis oli jo maatumassa.)

Oliko tekijä paikkakuntalainen? 

Suohaudan löytymisen jälkeen tutkijoiden mielenkiintoa herätti läheinen ojatyömaa. Heidän mielestään oli outoa, ettei kukaan ojatyömaalla työskennellyt ollut havainnut mitään outoa suohaudan lähettyvillä, vaikka haudasta noussut mädänhaju oli ollut läpitunkeva. Ojatyömaalta oli lainattu lapiota suohaudan kaivamiseen ja erään metsänvartijan koira oli hermostunut suohaudan lähettyvillä niin paljon, että se oli pitänyt laittaa naruun kiinni. Kun vielä oli ilmeistä, että murhaaja oli käynyt parantelemassa suohautaa jälkikäteen, niin oli outoa, ettei kukaan ojatyömaalla ollut kesän aikana tehnyt havaintoja oudoista kulkijoista. Kukaan ei myöskään ollut pannut merkille sitä, että murhaaja oli merkinnyt Kyllikin suohaudan männynoksalla vasta paljon myöhemmin.

Tapahtumapaikkaan liittyi muutakin erikoista. Päntäneen tie oli huonossa maineessa, koska siellä oli usein ahdisteltu kylän naisia. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta lokakuussa 1953. Lehtijutun mukaan tutkijat etsivät seksuaalirikollista, jonka jäljet johtivat tapahtuma-aikaan Isojoelle. Tekijä tai tekijät olivat aikaisemmin olleet tekemisissä virkavallan kanssa ja he olivat saaneet tuomion seksisuaalirikoksesta. Epäillyt eivät Helsingin Sanomien mukaan kaihtaneet kuulusteluja.

Oliko murhaaja sittenkin läheltä? Ja oliko heitä useampi?

Tarina jatkuu...