perjantai 5. kesäkuuta 2020

Verihelluntai 1960

Bodomjärvi helluntaina 1960

Helluntaina 1960 tapahtui Espoon Bodominjärvellä henkirikos, jonka tekijä on yhä tavoittamatta. Murhaaja surmasi puukkoa ja kiveä käyttämällä telttaan yöpyneet nuoret. Surmansa saivat Irmeli Björklund, Anja Mäki ja Seppo Boisman. Seurueen neljäs jäsen Nils Gustafsson selvisi hengissä hyökkäyksestä. Hänet asetettiin vuonna 2004 syytteeseen ystäviensä murhasta, mutta vapautettiin seuraavana vuonna käräjäoikeuden päätöksellä. Tapaus on on edelleen vailla ratkaisua.

(Poliisi antoi hypnoosikokeiden ja silminnäkijähavaintojen perusteella julkisuuteen "Bodomin miehen" tuntomerkit. Niistä laadittiin kuvassa mm. kuvassa näkyvä piirros.)

Verihelluntai

Murhaaja iski teltassa yöpyvien nuorten kimppuun todennäköisesti aamuyöllä 5.6.1960. Hänen onnistui suorittaa tekonsa kaikessa hiljaisuudessa. Läheisellä rannalla oli onkimassa 14- vuotias Olavi Kivilahti, joka näki tuntemattoman miehen kävelevän murhapaikalta pois päin. Toisten lausuntojen mukaan mies olisi myös juossut tai kiirehtinyt pois paikalta. Murhaaja oli riehunut murhapaikalla silmittömästi puukon ja kiven kanssa. Hän oli käyttänyt aseenaan mahdollisesti myös niin sanottuja kikkapihtejä. Murhan motiivista on keskusteltu paljon. Oliko tekijä saanut sytykkeen nuorten telttailijoiden viattomasta seksuaalisesta leikistä? Vai raivoistuiko hän siitä, että nuoriso oli tullut  paikalle metelöimään ja sotkemaan ympäristöä? Murhapaikalta katosi monenlaista tavaraa, mutta ryöstömurhaksi kolmoissurmaa on hankalaa nimetä. Teon motiiviksi on epäilty myös mustasukkaisuutta. Lääkärinlausunnon mukaan Irmeli Björklundia oli lyöty kuin raivon vallassa puukolla viisitoista kertaa. Anja Mäki oli surmattu kivellä ja hänen kasvonsa oli peitetty ihan kuin tekijä olisi halunnut häivyttää riehumisensa seuraukset. Tekijä oli ilmeisesti myös sotkenut tarkoituksella paikkoja. Miksi?

Murhayönä silminnäkijälausuntojen perusteella otettiin kiinni Luoma- niminen mies. Hän oli kulkenut kyseisenä ajankohtana verisessä paidassa. Luoma oli kuitenkin ollut Otaniemessä murhayönä. Poliisi haravoi murhien paljastuttua niin sanottua Espoon Kilon mottia ja ottivat kiinni lukuisia etsintäkuulutettuja. Oliko tuossa alkoholistien, irtolaisten ja muun epämääräisen aineksen seassa murhaaja, joka osasi esittää tarpeeksi pokerinaamaa kuulustelijoille? Vai asuiko tekijä murhapaikan läheisyydessä ja tunsi seudun hyvin? Oletetaan, että hän oli sodassa traumatisoitunut ja oli rintamalla oppinut käyttämään kiväärin lisäksi myös puukkoa. Hän oli juhlistanut helluntaita viinaksilla ja käynyt tarkkailemassa nuorten touhua telttapaikalla. Yöllä sodan traumat olivat viinan vaikutuksesta heränneet eloon ja hän oli telttapaikalle eksyessään joutunut silmittömän raivon valtaan ja hyökännyt telttaseurueen kimppuun niin kuin oli oppinut tekemään nuorena miehenä rintamalla. Tekonsa tehtyään ja jälkensä peitettyään hän katosi kaikessa hiljaisuudessa paikalta.

(Murhaniemi kuvattuna keskiniemestä kesällä 2012. Bodom on tänä päivänä suosittu virkistys- ja retkeilypaikka. Murhapaikalla vierailee edelleen ihmisiä tutustumassa 60 vuoden takaisen kolmoissurman tapahtumapaikkoihin.)

Bodomin mies


Poliisi käytti hypnoosia murhatutkimuksissa ja ottivat hypnoosikokeeseen sekä onkija Olavi Kivilahden että hengissä selviytyneen Nils Gustafssonin. Kivilahti oli tehnyt havaintonsa hyvässä säässä noin 50 metrin päässä. Lisäksi Gustafsson väitti eräässä haastattelussa nähneensä murhaajan kasvot telttakankaan läpi. Hypnoosikokeiden ja silminnäkijähavaintojen perusteella annettiin julkisuuteen tuntomerkit pyöreäkasvoisesta noin 30-40- vuotiaasta miehestä, jolla oli finnejä otsassa ja poskissa. Bodomin mies oli myös aikanaan murhista epäiltyä Gustafssonia tanakampi. Vaaleapuseroisesta miehestä tehtiin kaikkiaan noin 50 havaintoa, mutta ne eivät johtaneet pidätyksiin. Tämä mies ei murhien jälkeen enää iskenyt Bodomjärvellä tai lähiseuduilla. Kukaan ei tehnyt ilmoitusta pusikoissa kyttääjistä tai retkeilijöitä ahdistelleista henkilöistä. Oliko miestä edes olemassa vai oliko kadonnut tarkoituksella viranomaisia peläten? Hannes Markkula kertoi tosin kirjassaan Bodomin murhat, että murhapaikan tietämissä oli muutama vuosi aikaisemmin nähty kaksi miestä veneilemässä. Heidän tapanaan oli tarkkailla rannalle leiriytyneiden ihmisten touhuja. Murhapaikan tietämissähän nimenomaan oli nähty murhayönä kaksi miestä ongella. Nämä kaksi miestä eivät koskaan ilmoittautuneet poliisille. Lisäksi läheiseltä saunamökillä oli ollut murhien aikaan remonttimies, jonka toimia poliisi on selvitellyt vuosikymmeniä. Oliko hän kenties Bodomin mies?


Tapahtumista on nyt kulunut 60 vuotta. Voisiko tekijä olla vielä elossa vai onko hän jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen omatuntonsa jatkuvasti riivaamaana? Tunteeko ja tietääkö poliisi hänen tekonsa? 

Murha ei vanhene koskaan...



Lähteet:

Ei vanhene koskaan- jakso Bodomista Yle Areenassa

Iltalehden artikkeli 60 vuotta tapahtumien jälkeen

Ylen kiinnostava artikkeli Bodomin murhista

Hannes Markkula: Bodomin murhat

Aake Jermo: Murha ei vanhene koskaan



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti