Tulilahden kaksoismurha nousee jälleen suomalaisten tietoisuuteen, kun historioitsija Teemu Keskisarja julkaisee kirjan Suomea kohahduttaneesta Tulilahden kaksoismurhasta Heinävedellä vuonna 1959. Keskisarja kokoaa tällä hetkellä aineistoa tapauksen tiimoilta ja on käynyt Heinävedellä haastattelemassa aikalaisia sekä tutustumassa tapahtumapaikkoihin. Teemu Keskisarja on kirjoittanut aikaisemmin mm. ansiokkaan teoksen Kirves, joka kertoo kirvesmurhaaja Toivo Koljosen traagisen tarinan.
Paluu Tulilahdelle
 |
| (Heinävetinen haudankaivaja Ferdinand "Veerti" Koikkalainen esittelee Riitta Pakkasen ja Eine Nyyssösen suohautaa Tulilahden leirintäalueen laitamilla. Veerti on kuvan oikeassa laidassa seisova haatupäinen mies. Tyttöjen suohaudan paljastuminen tarjosi tuon ajan absurdia viihdettä ihmisille ja parhaimpiinsa pukeutuneet ihmiset saapuivat linja-autoille katselemaan kaksoismurhan tapahtumapaikkaa.) |
Tulilahden mysteeri
Vaikka ei olisikaan mikään Keskisarjan kirjojen ystävä, niin Tulilahden kaksoismurha saa nyt ansaitsemansa huomion Keskisarjan teoksen myötä. Heinäveden tapahtumat tuppaavat jäämään Kyllikki Saaren ja Bodomjärven murhien varjoon julkisessa keskustelussa. Tulilahden mysteeriä ei juuri käsitellä, mutta Kyllikki Saaren murhaa ja Bodomia käsitellään toistuvasti eri medioista. Voisiko tämä johtua kenties siitä, että Tulilahden kaksoismurhaa ei oikein haluta muistella Etelä-Savon sydämessä? Siinä missä Bodomjärven murhapaikka ja Kyllikki Saaren suohauta ovat tänä päivänä eräänlaisia turistikohteita, niin Tulilahden kammottavien tapahtumien näyttämö sijaitsee keskellä umpeenkasvanutta ryteikköä. Eräät heinävetiset ovat kertoneet, että Tulilahden kaksoismurhasta on vielä tänä päivänä vaikea keskustella Heinävedellä.
Jyväskyläläisten Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen kesämatka päättyi surullisella tavalla Heinäveden Tulilahden leirintäalueella heinäkuun lopussa 1959. Tähän asti tuntematon surmaaja tai surmaajat yllätti heidät keskellä yötä teltassa ja hautasi heidät yön pimeydessä suohautaan Tulilahden pohjukkaan. Tekijä on yhä tavoittamatta. Murhasta syytettiin aikanaan munsalaista pikkurikollista Runar Holmströmiä, joka kuitenkin teki itsemurhan kesken oikeusprosessin ja tapaus jäi ratkaisematta. Holmströmin syyllisyyden puolesta ei ollut esittää kuin aihetodisteita eikä niitä oikeuden puheenjohtajan mukaan ollut riittävästi. Runarin puolustuksen mukaan muitakin syyllisehdokkaita olisi ollut, mutta poliisi ei tutkinut heidän osuuttaan tarpeeksi tarmokkaasti ja keskittyi pelkästään Runar Holmströmin syyttämiseen. Puolustusasianaja Holger Strömberg oli sitä mieltä, että Tulilahden leirintäalueen lähettyvillä vietti iltaansa juopposakki, jonka toimet olisi Störmbergin mukaan pitänyt tutkia tarkemmin. Keitä puolustusasianaja sitten mahtoi tarkoittaa? Vahvat huhut väittävät nimittäin, että murhailtana läheisellä mökillä oli ollut miesjoukko juhlimassa ja alkoholin vauhdittama ilta olisi riistäytynyt käsistä.
Ferdinand Koikkalainen
Ferdinand Koikkalainen oli heinävetinen haudankaivaja ja työmies, joka sotkeutui tai sotkettiin tahtomattaan Tulilahden mysteeriin. Veertinä tunnettu pitkä mies oli seitsenlapsisen perheenisä ja tunnettiin Heinävedellä harmittomana hölöttäjänä. Koikkalaista kuulustellut poliisi kuvasi häntä omalaatuiseksi persoonaksi, joka ei millään muotoa voinut olla syyllisen veritekoon. Poliisi kuitenkin pidätti Koikkalaisen kuulusteluihin, koska tämä oli puhunut ohi suunsa ja joutui viranomaisten silmätikuksi. Veerti vapautui kuulusteluista nimismiehen vannotettua hänet pitämään suunsa kiinni. Koikkalainen totesikin jälkikäteen, että hänellä oli poliisin antamat valtuudet olla hiljaa Tulilahden kaksoissurmasta.
Ferdinand Koikkalaisen kohtaloksi koitui se, että Riitta Pakkasen ja Eine Nyyssösen ruumiit löytyivät käytännössä hänen mailtaan. Veerti todettiin tämän jälkeen murhaajaksi vielä vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen. Poliisin mukaan haudankaivaja oli syytön Tulilahden kaksoismurhaan sillä hän oli ollut todistettavasti aivan toisaalla murhien tapahtuma-aikana. Hän oli ollut kaivamassa hautaa kokonaan toisella paikkakunnalla. Koikkalaisen perheen mukaan heidän isänsä oli syytön veritekoon ja muutenkin kiltti mies.
 |
| (Haudankaivaja Ferdinand Koikkalaisen kalamaja sijaitsi Tulilahden leirintäalueen laitamilla lähellä suohautaa, josta löytyivät surmattuina Riitta Pakkanen ja Eine Nyyssönen. Koikkalainen joutui tästä syystä vaikeuksiin omien puheidensa ja heinävetisten huhupuheiden vuoksi. Mutta oliko hän kiusallinen todistaja, josta piti päästä eroon?) Poliisin toteama alibi ei kuitenkaan estänyt heinävetisiä vääräleukoja syyttämästä Ferdinand Koikkalaista Tulilahden kaksoismurhasta. Aiheettomat syytökset veivät Veertin maineen lisäksi hänen terveytensä. Ferdinand Koikkalainen kuoli vuonna 1963 todennäköisesti moottoripyöräonnettomuudessa. Toisen tarinan mukaan Veerti olisi juonut viinapulloon sekoitettua myrkkyä ja kuollut saamiinsa myrkytysoireisiin. Itse olin ymmärtänyt, että Koikkalainen olisi menehtynyt vasta 1980-luvulla. Mutta Ferdinand Koikkalaisen ongelma ei ollut vain siinä, että hän oli omalaatuinen hölöttäjä, jonka mailta oli löytynyt kaksi nuorta naista tapettuna. Viime talvena netissä julkaistussa sosiaalisen median kirjoituksessa mainittiin, että Ferdinand Koikkalainen oli raivattu tieltä murhien jälkeen, koska häntä pidettiin kiusallisena todistajana. Haudankaivaja oli esitellyt Tulilahden kaksoismurhan tapahtumapaikkoja ja kertonut havainnoistaan paikalle saapuneille katsojille siihen tapaan, että se oli käynyt kiusalliseksi murhaajille. Lisäksi edellä mainitussa julkaisussa kerrottiin, että Ferdinand Koikkalainen olisi tiennyt jotain Tulilahden leirintäalueen tietämissä juhlineesta juopposakista ja ollut selvillä tämän porukan tekosista. Veerti oli kertonut viranomaisille tietoja, jonka mukaan hän olisi huomannut ajankohdan, jolloin tyttöjen suohauta olisi ilmestynyt hänen mailleen. Ei siis ollut mikään ihme, että hänestä alettiin muotoilla syyllistä veritekoon. Väitetään että Veerti olisi saatu puhumaan puuta heinää, kun kylän miehet kävivät häntä porukalla saunottamassa ja juottamassa änkyräkänniin, jotta saatiin hänet hiljaiseksi. Poliisin oli lopulta helppo ottaa hänet kiinni ja todeta hänet hölösuiseksi originelliksi, jonka juttuja ei pidä kenenkään ottaa tosissaan. Kylä vaikenee Totuutta on vaikea lähestyä sillä aikalaisista on enää harva elossa, jotta pystyisi kertomaan tarkemmin Heinäveden tapahtumista vuonna 1959. Ei ole olemassa tietoa siitä, oliko Tulilahdella miessakki ryypiskelemässä murhailtana vai ei. Tämän sakin olemassaolosta on kuitenkin maininta jo Tulilahden kaksoismurhan oikeudenkäynnissä kesältä 1960, jolloin Runar Holmströmin asianajaja Holger Stömberg vaati kyseisen juopposakin toimien tutkimista. Oliko tuo porukka sitten todella olemassa vai oliko tarina mökillä ryypiskelevästä miesporukasta pelkkää kylällä liikkunutta huhua? Sitä ei tiedä. Mutta totuus on se, että Ferdinand Koikkalainen on hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi joutua vaikeuksiin sen takia, että on kirjaimellisesti väärässä paikassa väärään aikaan. Veertin ongelmaksi muodostui lopulta sekä yhteisön että viranomaisten paine. Epäselväksi jää mitä Veerti todella tiesi todellisista tapahtumista, mutta päivänselvää on, että hän on paikalla liikkuessaan tehnyt havaintoja murhapaikasta ja ihmisten liikkeistä sen lähistöllä. Ehkä Keskisarjan teos paljastaa jotain uutta ja tuo selvyyttä Ferdinand Koikkalaisen tarinaan. Murha ei vanhene koskaan... Keskustelua aiheesta murha.info- keskustelufoorumilla: Hejac- sivuston keskustelua aiheesta: Ei vanhene koskaan- jakso Tulilahden kaksoissurmasta: |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti