Uunisurmaksi kutsuttu rikostapaus on suomalaisen rikoshistorian yksi erikoislaatuisimmista ja tunnetuimmista tapauksista. Tapahtumat saivat alkunsa Kokemäenjoen Krootilan kylässä jouluna 1960, kun vuonna 1927 syntynyt perheenäiti Hilkka Saarinen katosi kotoaan jälkiä jättämättä. Hilkan maalliset jäännökset löytyivät hänen kotitalonsa leivinuunista 12 vuotta myöhemmin marraskuussa 1972. Emme saa koskaan tietää mitä Hilkka Saariselle tapahtui tuona kohtalokkaana aatonaattona. Aviomies Pentti Saarinen poistui keskuudestamme vuonna 1986 ja vei salaisuuden mukanaan hautaan.
 |
| (Hilkka Saarisen maalliset jäännökset löytyivät 27.11.1972 hänen kotitalonsa leivinuunista.) |
Uuni
Hilkka Hillevi Saarinen ei todennäköisesti osannut arvata mitä joutuisi kokemaan avioituessaan Pentti Saarisen kanssa vuonna 1947. Aviomies Pentti Saarinen pahoinpiteli vaimoaan useasti etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena. Väkivalta oli niin rajua ja voimakasta, että Hilkka- vaimo sai todella pelätä henkensä puolesta. Fyysiseen pahoinpitelyyn liittyi myös sanallista nöyryytystä ja alistamista. Yhden kerran erään pahoinpitelyn jälkeen Pentti painoi vaimonsa pään tuvassa olevaan ulosteastiaan. Lisäksi Pentti syötti vaimolleen kilon suolaa, koska oli omien sanojensa mukaan ottanut vaimokseen "laiskan ja tyhmän naisen". Pentti Saarinen myös uhosi avoimesta tappavansa vaimonsa ja nukkui kirves sänkynsä alla. Perheen lapset oli sosiaalitoimisto ottanut huostaan ja sijoittanut kasvattikoteihin. Hilkka esitteli usein pahoinpitelyn jälkiä naapureilleen. Hilkka Saarinen sai pahoinpitelyjen seurauksena useita vammoja eri puolille vartaloaan, mutta se ei saanut vaimoa jättämään väkivaltaista aviomiestään. Toisaalta naapurit eivät näyttäneet juurikaan puuttuvan jatkuvaan perheväkivaltaan.
Saaristen perheen poika Lauri tuli käymään jouluna 1960 kaverinsa Sepon kanssa vanhempiensa luona. Lauri halusi eritoten tulla tapaamaan äitiään ja tulikin yllätetyksi, kun Pentti- isä ilmoitti yksitavuisesti, että äiti oli lähtenyt omille teilleen aaton aattona. Isä ei suostunut kunnolla kertomaan pojalleen minne Hilkka oli mennyt. Lauri ja Seppo eivät viihtyneet Saarisilla kovin hyvin. Pentti Saarinen oli koko vierailun ajan ollut hyvin hermostunut ja seurasi jatkuvasti missä huoneessa Lauri ja Seppo liikkuivat. Pentin rystyset olivat vahingoittuneet ja Laurin kertoman mukaan hänen isänsä oli tehnyt suursiivousta talossa. Tai ainakin Pentti Saarinen oli pojalleen niin väittänyt. Ison keittiön lattialle oli viskelty vuosien aikana leivinuunin päälle laitettuja tavaroita. Isä oli Laurin mukaan myös siivoillut talossa pimeässä huoneessa ja estänyt kaveruksia pääsemästä talon isoon keittiöön. Lauri poistui talosta, kun äitiä ei alkanut kuulua. Hilkka Saarinen oli aikaisemminkin lähtenyt omille teilleen, mutta palasi ennemmin tai myöhemmin väkivaltaisen miehensä luo. Lauri ajatteli äitinsä ennen pitkää palaavan ja suunnitteli palaavansa uudelleen lapsuudenkotiinsa.
Mutta äitiä ei vain kuulunut. Pentti Saarinen kertoi viranomaisille, että hänen vaimonsa oli lähtenyt talosta yöllä avioparin yhteisestä sängystä. Hilkka nukkui yleensä seinän puolella, joten on outoa ettei Pentti herännyt vaimonsa poistumiseen. Katoamispäivänä Pentti oli ollut kylällä juopottelemassa. Palattuaan kotiin Pentti ei ollut huomannut mitään erikoista paitsi harmikseen sen, että Hilkka ei ollut tehnyt mitään jouluvalmisteluja. Muuta Pentti Saarisesta ei sitten irronnutkaan. Kylällä ryhdyttiin epäilemään, että Hilkka Saariselle oli sattunut jotakin kamalaa. Myös perheen poika Lauri alkoi epäillä, että hänen äitinsä ei ollut enää elossa. Hän kävi äidin katoamisen jälkeen kotonaan ja huomasi, että hänen isänsä oli tehnyt muutostöitä talossa äidin katoamisen jälkeen. Isoon leivinuuniin oli tehty muutostöitä ja muurin saumaukset eivät olleet pitäviä. Lisäksi Lauri tarkasti rakennuksen ulkoa ja ihmetteli minne navetan edustalta kadonnut multakasa oli hävinnyt. Naapurit olivat ihmetelleet mustaa savua mikä oli noussut Saaristen talon savupiipusta Hilkan katoamisen jälkeen. Ihmiset olivat myös huomanneet, että Pentti vältteli muita ihmisiä ja poistui harvoin kotoaan ja kulki silloinkin ojanpohjia pitkin. Jos joku sattui juopottelun lomassa kysymään jotain Pentiltä hänen vaimostaan, puhkesi tappelu. Noissa tappeluissa Pentti tuppasi jäämään pahasti alakynteen, koska tarjolla oli tasaväkistä vastusta.
 |
| (Saaristen talo purettiin vuonna 2015, koska se oli todella huonossa kunnossa ja alkoi olla vaarallinen säännöllisille vieraille, jotka saapuivat katsomaan "Muurarin taloa".) |
Vuodet kuluivat ja perheen lapset ottivat yhteyttä poliisiin, koska olivat varmoja siitä, että heidän isänsä oli surmannut heidän äitinsä ja oli piilottanut ruumiin jonnekin. Pentti Saarinen oli neuvonut lapsiaan pitämään huolta omista asioistaan. Lopulta vuonna 1972 komisario Gunnar Kivelä saapui Saaristen talolle mukanaan poliisimiehiä ja muurari. Kivelä oli pyynnöstä ottanut Hilkka Saarisen tapauksen tutkittavakseen ja havainnut tutkinta-aineistossa ristiriitaisuuksia, joiden perusteella talossa voitiin tehdä perusteellinen kotitarkastus. Poliisi oli valtuutettu tutkimaan myös iso leivinuuni silläkin seurauksella, että sen sisältä ei paljastuisi mitään erikoista. Muurari oli paikalla tarpeen tullen laittamaan leivinuunin kuntoon. Pentti Saarisen poissa ollessa tutkijat tekivät irvokkaan löydön. Hilkka Saarisen muumioitunut ruumis löytyi noin metrin syvyydestä uunin sisältä. Salaisuus oli paljastunut, mutta Pentti Saarinen ei missään vaiheessa suostunut kertomaan miten hänen vaimonsa oli joutunut uunin sisään. Ruumiinavauksessa ei voitu edes selvittää sitä, oliko Hilkka Saarinen ollut vielä elossa, kun hänet laitettiin uunin sisään.
Kokemäen kihlakunnanoikeus tuomitsi Pentti Saarisen törkeästä pahoinpitelystä kahdeksan vuoden kuritushuonetuomioon vedoten yleiseen elämänkokemukseen. Tuomio annettiin siitäkin huolimatta, että oikeus ei pystynyt todistamaan mitään katoamisillan tapahtumista. Oletettiin että Pentti Saarinen oli pahoinpitelemällä aiheuttanut vaimonsa kuoleman ja kätkenyt ruumiin uunin sisään. Turun hovioikeus vapautti Saarisen vuoden vankilassa istumisen jälkeen vedoten edellä mainittuun syyhyn. Hovioikeuden mukaan ei Hilkka Saarisen kuolinsyytä ei voitu esittää uskottavasti ja lisäksi rikoksesta oli kulunut yli 10 vuotta, joten tekona rikos oli vanhentunut. Pentti Saarinen palasi kotitaloonsa ja eristäytyi yhä tiukemmin ränsistyneeseen kotiinsa. Hän eli loppuelämänsä uunin raunioiden vieressä ja kuoli vuonna 1986. Lasten vetoomuksista huolimatta Pentti Saarinen ei koskaan suostunut kertomaan mitä Kokemäenjoen Krootilan kylässä oli tapahtunut 23.12.1960. Miehen hermoja ei tuntunut koettelevan edes se seikka, että hän oli asunut useita vuosia samassa talossa vaimonsa ruumiin kanssa. Uunitalo purettiin vuonna 2015 maanomistajan päätöksellä, koska talo oli jo sortumispisteessä. Saaristen talo pysyi purkamiseensa asti makaaberina "turistikohteena" lukuisille matkalaisille, jotka halusivat nähdä surullisenkuuluisan murhatalon. Kaiken kukkuraksi talo sijaitsi osoitteessa Muurarintie! Lisäksi kyläläiset olivat antaneet Pentti Saariselle liikanimen "vapaamuurari".
Hilkka Saarisen kohtalo on surullinen osoitus perheväkivallasta, alkoholismista ja vellovasta mielenterveysongelmasta. Jos tarinasta pitää löytää jotain positiivista, niin sosiaalihuolto oli sentään vienyt lapset pois perhehelvetistä. Lapsia painoi kuitenkin varmasti koko ajan huoli äidin kohtalosta ja isän tunnekylmyydestä. Pentti Saarisen pään sisään emme voi enää päästä, mutta hänen väkivaltainen käytöksensä lähenteli mielikuvituksellista julmuutta. Mielentilatutkimuksessa hänet kuvattiin heikkolahjaiseksi, joskaan ei tuon ajan termejä käyttäen vähämieliseksi. Pentti Saarinen siis ymmärsi varmasti tekonsa seuraukset. Mikään ei nimittäin puhu sen asian puolesta, että joku muu kuin hän olisi surmannut Hilkka Saarisen ja muurannut hänet uunin sisään. Suurinta ihmetystä kirjoittajassa aiheuttaa kuitenkin se, että miksi Hilkka Saarinen aina palasi väkivaltaisen miehensä luokse pakomatkoiltaan. Olisiko hän voinut välttää järjettömän kuolemansa pakenemalla lopullisesti? Vai vaikuttiko hänen käytökseensä tuon ajan ankea naiskuva nyrkistä ja hellasta? Masentavaa uunisurmajutussa on sekin, ettei kenenkään naapurin tai kyläläisen tiedetä puuttuneen ilmeiseen perheväkivaltaan Saarisen talolla. Edes lasten takia. Toki näin jälkikäteen on helppo viisastella, kun tietää miten suurta rohkeutta vieraan ihmisen kotona tapahtuvaan väkivaltaan puuttuminen vaatii.
Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille naisille, jotka ovat joutuneet kokemaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa kumppaninsa taholta. Tutkimus osoittaa, että Suomi on EU-alueen toiseksi vaarallisin maa naisille. Jopa 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta.
Murha ei vanhene koskaan...
Pohjolan poliisi kertoo 1974
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti