Nyt on murhaajien aika : huhtikuuta 2020

“Mitäs työ nyt tutut miehet?” - Ryöstömurha Kouvolan ja Kuusankosken välillä 1907

Toukokuun 30. on yleensä päivä täynnä toivoa kesästä, oli vuosi sitten mikä tahansa. Koulut loppuvat, Suvivirsi soi ja luonto on puhjennut sellaiseen kauneuteen, että melkein sattuu. Toukokuun 30. oli myös vuoden 1907 Kymenlaaksossa jatkunut kesäisen toiveikkaana iltapäivään asti, kunnes sattui jotain dramaattista. Sellaista, mikä heitti tuon päivän päälle pitkän varjon, joka säilyi paikallisten mielissä vuosikymmeniä, eikä ole täysin hävinnyt vieläkään.

Kymiyhtiön kuskilla Juho Flinkhammarilla oli kyydissään tavallista huomattavasti arvokkaampi lasti hänen körötellessään Kouvolasta kohti Kymintehdasta, nykyistä Kuusankoskea. Huonokuntoisella tiellä tärisevissä kärryissä matkasivat näet seuraavan päivän palkkarahat, 66 850 sen aikaista markkaa, nykyrahassa mitattuna pyöreät 250 000 €uroa.

Turvaksi kuskille oli annettu kaksi yhtiön konttoristia, Konrad Schuster ja Rafael Jaatinen. Tästä päivästä tarkasteltuna tuntuu kummalta, kuinka noin suuren rahamäärän takuumiehiksi oli laitettu miehet, joiden ammattinimikkeestä tulee mieleen lähinnä tavallinen konttorirotta. Toki mitenkään kyseisen ammattikunnan miehisyyttä väheksymättä. Anakronismi, menneen arvioiminen nykyisyydestä käsin on kuitenkin synti, johon historioitsija ei saisi koskaan syyllistyä. Mistäs minä voin tietää, minkälaisia rautamääriä konttoristi Schuster pystyi hartioilleen heittelemään.

Vanha Kuusaantie eteni Kouvolan asemalta ensin Kasarminmäen päälle, josta se jatkoi nykyistä Kasarminkatua noudatellen ohi vanhan hautausmaan ja sitten Hinkismäen laitaa laskeutuen niille main, missä tie Kuusankoskelle tänä päivänä kulkee. Kärryt saapuivat synkän kuusikon reunustamaan notkelmaan ja lähtivät vaivalloisesti nousemaan jyrkkää vastamäkeä. Tuolla mäennyppylällä ovat nykyisin huonekaluliike Asko sekä Kouvolan Sanomien toimitus.

(Kuvan vasemmassa laidassa näkyy metsikkö, jossa ryöstömurha tapahtui. Lähde: google kuvahaku.)

Nousun puolivälissä alkoi tapahtua! Suuren kiven takaa rynni esiin kuusi aseistettua miestä, jotka avasivat tulen. Ensin kuoli hevonen. Tässä vaiheessa Schuster ja Jaatinen pinkoivat jo pakoon vauhtia, jolla Suomi olisi juostu maailmankartalle viisi vuotta ennen Hannes Kolehmaisen urotekoja. Turvamiehet olivat aseistautuneet browningeilla, mutta niistä ei paljon apua ollut. Välillä he suojautuivat ampumaan kivien taakse, mutta vaikutus oli olematon. Konttoristit huomasivat tulitaistelun turhaksi ja jatkoivat raviaan. En halua arvostella, mutta mieleeni tulevat sana “leväperäisyys” sekä epäilys siitä, että joku tiesi jotain ja tämä “joku” oli järjestellyt asiat. Että iskun toteutukseen osallistui joku aivan sisäpiiristä.

Flinkhammar ei päässyt pakenemaan. Juostessaan konttoristit olivat kuulleet kuskin hämmästyneen tokaisun “mitäs työ nyt tutut miehet?”, minkä jälkeen seurasi vielä kaksi laukausta. Pohdin vain, kuulisinko itse mitään tokaisuja juostessani ryteikössä täyttä vauhtia kuolemanpelko niskassa, kuuman raudan jauhaessa lauluaan taustalla? Puhumattakaan siitä, että pystyisin jälkeenpäin palauttamaan sanojen sisällön mieleen. Mutta ehkäpä konttoristeilla oli kotkan kuulo.

Nämä pakenivat läheiselle Kymiyhtiön omistamalle maatilalle ja soittivat siellä olleella telefoonilla tehtaalle. Ja kohta oli jahti käynnissä! Kouvolan virkavalta sai avukseen Helsingistä kokonaiset 70 poliisimiestä ryöstön selvittelyyn. Yhtiö halusi omansa takaisin. Päätekijä, Turun kautta Helsinkiin vaellellut ja Tanskasta asti vallankumousoppia hakenut räätäli Sandell jäi kiinni sattumalta höyrylaiva Wellamolla Päijänteellä, parisen viikkoa myöhemmin. Yli puolet ryöstösaaliista palautui oikealle omistajalleen, Kymiyhtiö palkitsi ruhtinaallisesti pidätyksen tehneen konstaapelin ja oikeus oli voittanut taas. Vai oliko?

Kuulusteluissa selvisi ryöstön liittyvän paljon laajempaan ja voimistuvaan yhteiskunnalliseen kuohuntaan. Tekijämiehiksi ja suunnittelijoiksi kylmäverisen rikoksen taustalta alkoi paljastua tunnettuja helsinkiläisiä anarkisteja ja agiteeraajia, äärilaidan sosialisteja, jotka pyrkivät koko vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen murskaamiseen. Kymiyhtiön rahat olisivat voidelleet mukavasti vallankumouksen rattaita.

Selvisi, kuinka iskua oli pohjustettu pitkään ja huolella. Jo edellisvuoden syksyllä tunnettu kirvesmies ja vasemman laidan kansanvillitsijä, Juho Viheriälaakso (toiminut esimerkiksi Ilmari Kiannon Punaisessa Viivassa esiintyvän agitaattori Puntarpään esikuvana) oli tullut Kuusaan ja Voikkaan tehtaille luomaan yhteyksiä paikallisen punakaartin johtomiehiin, ostamaan kivääreitä ja etsiskelemään sopivaa ryöstökohdetta. Tämän toiminnan seurauksena Helsingistä tulleet miehet yrittivät palkkarahojen kaappausta Kouvolan asemalla jo maaliskuun lopulla 1907, mutta yritys meni mönkään yhden anarkisteista tunnistettua asemalla Ohranan, eli tsaarin salaisen poliisin, urkkijan.

Kyseinen anarkisti, salanimellä Ere Kolu myöhemmin tunnetuksi tullut Kustaa Liukonen, ampui tuon keisarillismielisten ilmiantajaksi epäilemänsä Nikolai Westnikoffin. Tämä ratkaisu pilasi operaation sillä kertaa ja siksi oli yritettävä uudelleen pari kuukautta myöhemmin. Tärkein suunnittelija ryöstöjen taustalla oli helsinkiläinen maalari ja ammattivallankumouksellinen Vilho Hjort.

Päätoteuttajat, räätälit Sandell ja Aro, maalari Hurri ja entinen poliisi (!) Hämäläinen tuomittiin Viipurin hovioikeudessa pitkiin kuritushuonerangaituksiin, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ja sotilasarvonsa. Herrat myönsivät vain ryöstön, mutta eivät koskaan ottaneet vastuuta itse murhasta. Heidän mukaansa sen toteuttivat pakomatkalla seurueesta kadonneet “Unkarin poika” ja “Pitkä poika”, joiden oikeita nimiä he eivät tienneet. Oikeus ei antanut paljoakaan arvoa miesten selitykselle. Paikallisille jäi silti huijattu olo. Kaikkea ei selvitetty, mukana täytyi olla sisäpiirin miehiä tehtailta. Miehiä, joilla oli tietoa.

Ruotsin työmailta anarkismin omaksunut Voikkaan tehtaan puuseppä Oskar Sundman retosteli usein olleensa mukana ryöstöön osallistuneessa maanalaisessa liikkeessä, jonka Viheriälaakso oli ilmeisesti kyennyt paikkakunnalle luomaan. Tutkijat totesivat, että ilman sellaisen olemassaoloa ryöstöä olisi ollut hankala, jopa mahdoton toteuttaa. Sundman toimi myöhemmin sisällissodassa 1918 Kymintehtaan rykmentin ylipäällikkönä.

Mutta hänen lisäkseen oli varmasti muitakin. Jopa sellaisia, jotka katsoivat tapahtumia aivan vierestä. Keitä ja kummalta puolelta? Sitä emme tuskin tule koskaan tietämään, vaikka huhuja kiertää edelleen. Mäki sai noiden tapahtumien jälkeen nimekseen Murhamäki, jonka vanhat paikalliset muistavat vieläkin. Muistavat, kuinka heitä peloteltiin liikkumasta siellä pimeän aikaan. Muistavat, kuinka murhapaikan vieressä kasvoi pitkään kuusi, jonka kylkeen oli koverrettu aikoinaan pihkaa tulvinut risti. Sen Kymiyhtiön kuski Juho Flinkhammar sai muistokseen, viaton mies, jonka omat pettivät.

Niin, tutut miehet pettivät.

Ps. Mikäli et ole kymenlaaksolaisia ja tapahtumapaikka kiinnostaa, niin helpoin tapa nähdä se on, kun katsot valtatie 6:sta pitkin Kouvolaa ohittaessasi kauppakeskus Veturin kohdalla toiselle puolelle tietä. Siellä, noin puolen kilometrin päässä, se on.


(Murhapaikka merkattuna mustalla pisteellä vanhaan venäläiseen topografiakarttaan. Mustalla ympyröitynä Kouvolan keskusta. Lähde: Kouvolan seudun sotilashistoria 1400- luvulta 2000-luvulle. Airio & Viinikainen.) (Murhapaikka merkittynä nykypäivän Kouvolan karttaan. Lähde: Google kuvapalvelu.)