Estonian uppoaminen 28.9.1994

Autolautta Estonian uppoamisesta on kulunut 27 vuotta. Onnettomuudessa sai surmansa 852 ihmistä. Suurin osa kuolleista oli ruotsalaisia ja virolaisia. Onnettomuuden syyksi ilmoitettiin keulavisiirin irtoaminen, joka oli lopputuloksena voimakkaasta merenkäynnistä ja visiirin kuntoon liittyvistä teknisistä heikkouksista. Onnettomuuden syistä on tullut kuitenkin viime päivinä uutta tietoa ja uusissa sukellusoperaatioissa Estonian hylyn rakenteista on löytynyt vaurioita laivan kyljestä. 

(Estonia upposi Itämerellä 28.9.1994. Onnettomuuden syyksi mainittiin keulavisiirin rikkoutuminen.)

Tragedia Itämerellä: Estonian uppoaminen 28.9.1994

Autolautta Estonia upposi hyiseen veteen 27 vuotta sitten Utön edustalla. Laiva kallistui ja upposi hyvin nopeasti alle tunnissa. Ei edes sota-aikana yksikään alus uponnut yhtä nopeasti. Virallisen selvityksen mukaan Estonian uppoaminen johtui viallisesta keulavisiiristä, joka irrotessaan kiskaisi autokannen irti. Tämän johdosta autokannelle virtasi tonneittain vettä, joka aiheutti draamaattisen kallistumisen. Vesi virtasi hajonneiden ikkuruutujen kautta myös ylemmille kansille, joka aiheutti nopean uppoamisen. Laivan vahtimatruusi oli hälytetty autokannelle noin tunti ennen uppoamista autokannelta kantautuvien äänten perusteella. Vahtimatruusi ei huomannut autokannella kuitenkaan mitään ihmeellistä ja hänen mukaansa keulan alueella oli kaikki kunnossa. Tämä on ristiriidassa sen kanssa mitä virallinen tutkintaraportti kertoo. 

Vettä alakannella

Silminnäkijöiden mukaan vettä virtasi alimpiin kerroksiin jo ennen mahdollisen keulavisiirin irtoamista. Keulasta olisi tässä vaiheessa kuulunut metallisia pamahduksia ja tämän lisäksi matkustajat olivat panneet merkille laivan pohjasta kuuluneita raapimisääniä. Myöhemmin on tullut ilmi, että matkustajat olivat poistumassa alimmilta kerroksilta jo siinä vaiheessa, kun oudot äänet alkoivat laivan keulassa ja pohjassa. Tässä vaiheessa kukaan ei ollut tehnyt havaintoa keulavisiirin irtoamisesta ja laivan komentosillalta ei ollut suoraa näköyhteyttä keulan alueelle. Visiirin rikkoutumisen syyksi sanottiin laivan kovaa vauhtia ja syysmyrskyä. Laivan miehistön kertoman mukaan he eivät kuitenkaan pitäneet merenkäyntiä erityisen kovana. 

Mystinen yölento ja tunnistamaton laiva

Todistajien mukaan Estonian uppoamispaikan yli lensi onnettomuusyönä lentokone, jota epäiltiin virolaiseksi tiedustelukoneeksi. Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt mitä kyseinen lentokone alueella teki. Lisäksi eräät pelastuneet ovat kertoneet tunnistamattomasta laivasta uppoamispaikalla, joka olisi liikkunut pimennettynä paikalle ja ottanut kyytiin muutamia matkustajia pelastusveneestä. Yksi Estonian pelastusveneistä oli ilmeisesti kadonnut uppoamisen yhteydessä. Lisäksi eräs laivalta pelastautunut nainen oli kertonut miehistön jäsenistä, jotka poistuivat aluksesta ennen uppoamista matkatavaroiden ja passien kanssa. Yksi näistä henkilöistä oli kiskaissut naisen laivan kannelle, kun laiva alkoi kallistua uhkaavasti. Lisäksi yleistä ihmetystä herätti se seikka, että Viron hallinnolle oli raportoitu Estonian keulavisiirin irtoamisesta uppoamisyönä, vaikka asiasta ei tiedetty vielä päiväkausiin. Keulavisiiri on myös herättänyt keskustelua. Asiantuntijoiden mukaan on fyysisesti mahdotonta, että keulavisiiri olisi voinut kiskoa autokannen ramppia irti. Havaintojen perusteella joku tuntematon taho olisi avannut ja sulkenut autorampin veden alla. Lisäksi väitetään että keulavisiirin lukkoja oli käyty irrottamassa vedenalaisissa operaatioissa. 

Vauriot aluksessa

Uusien tutkimusten johdosta on tehty päätelmiä, joiden mukaan Estonian uppoamisen olisikin voinut aiheuttaa vauriot laivan kyljessä. Vesirajan alapuolelle syntynyt reikä olisi aiheuttanut laivan poikkeuksellisen nopean uppoamisen. Mikäli vesi olisi päässyt sisään vain autorampin kautta, alus olisi tuolloin kellunut kuin korkki merenpinnalla. Nyt alus upposi syvyyksiin kuin kivi. Varteenotettavampi vaihtoehto olisi siis näinollen reikä laivan kyljessä vesirajan tuntumassa. Erilaisten salaliittoteorioiden mukaan reiän olisi aiheuttanut karille ajo, räjähdys tai törmääminen sukellusveneeseen. Sukellusveneen läsnäoloon viittaa erään venäläisen laivastotukikohdan aktiivisuus onnettomuusyönä. Venäläisten mukaan kuitenkaan yksikään sukellusvene ei operoinut Itämerellä onnettomuusyönä. Lisäksi on erikoista, että sukellusvene ajaisi pinnan tuntumassa myrskyisellä Itämerellä lähes kymmenen metriä korkeiden aaltojen seassa. Jotkin tutkimukset puoltavat räjähdysteoriaa, mutta täyttä varmuutta tästä ei saada ennen kuin hylky nostetaan merenpohjasta. Räjähdysteoriaa puoltaa sekin seikka, että laivalla annettiin uppoamisyönä miehistön palohälytys. Yhtenä syynä voi olla sekin, että laivassa tapahtui merenkäynnin yhteydessä suuria fyysisiä vaurioita, jotka aiheuttivat reiän Estonian kyljessä. 

Lähtölupa heltisi kaikesta huolimatta

Olennaista kuitenkin on se, että Estonia sai lähtöluvan 27.9.1994, vaikka laivantarkastajat olivat todenneet laivan kulkukelvottomaksi Tallinnan satamasta. Kulkukelpoisuutta epäilivät myös muutaman miehistön jäsenet, jotka auttoivat laivantarkastajia. Lähtölupa kuitenkin annettiin ja varustamo halusi välttämättä, että laiva lähtisi Tukholmaan vielä samana iltana. Ihmetystä on herättänyt miksi merikelvottoman aluksen annettiin lähteä syysmyrskyssä kohti Tukholmaa. Mysteeriksi on myös jäänyt lasti, joka laivattiin Estonian autokannelle vähän ennen laivan lähtöä armeijan univormuun pukeutuneiden henkilöiden toimesta. Mystinen lastaus aiheutti myös laivan lähdön viivästymisen. Vasta myöhemmin on ilmoitettu, että Estonialla oli kuljetettu aseita ja erilaista sotilastekniikkaa. Tämä ei kuitenkaan ilmoituksen mukaan koskenut onnettomuusyötä.

Mutta kuka tietää?

Mielenkiintoista luettavaa:

Jutta Rabe, Tragedia Itämerellä

Tapio Kuosma, Tapaus Estonia

Estonian hätäkutsu:

M/S Estonia Mayday Call With Subtitles, Tribute - YouTube

Estonia- uutisointia:

Estonian hylystä löytyi kaksi uutta repeämää – Onnettomuustutkija: "Haluamme varoa johtopäätösten vetämistä" | Yle Uutiset | yle.fi

Nettikeskustelua Estonian uppoamisesta:

Keskustelu - Estonia-salaliitto | Historia, kulttuurit ja yhteiskunta | Tiede

Psykon jalanjäljillä

Alfred Hitchcockin Psyko vuodelta 1960 on elokuvahistorian merkkipaaluja. Allekirjoittaneelle se yhdistää piinaavan intesiivisellä tavalla psykologisen trillerin ja kauhugenren. Varsinaista veriroisketta ja joukkosurmaa se ei kuitenkaan tarkoita. Psyko ei kuitenkaan ole vain elokuva. Se tarjosi katsauksen amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja ihmismielen pimeimpiin sopukoihin. Elokuva Psyko perustuu Robert Blochin samannimiseen kirjaan ja tarinalla tiedetään olevan löyhiä yhtymäkohtia tositapahtumiin. 

Huom! Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia!

(Anthony Perkins tekee hienon roolisuorituksen Psyko- elokuvan Norman Batesina.)

Psykon jalanjäljillä

Katselin pitkästä aikaa Alfred Hitchcockin klassikkoelokuvan Psyko, joka oli aikansa merkkipaaluja ja niin sanotun slasher- lajityypin edelläkävijöitä. Mitään graafista kauhua Hitchcock ei tarjoa ja mielestäni Psyko ei varsinainen kauhuelokuva olekaan. Toisekseen aika on hiukan ajanut tämän mestariteoksen ohi, mutta ei se minua ainakaan häiritse. Tunnelma on ja pysyy edelleen piinaavana. Se alun elokuvamusiikki on oikeasti hermoja riipivä. Itse tarina on jopa kulunut ja se kertoo naimattomasta naisesta, Marionista, joka varastaa työpaikan pomolta 40 000 dollaria käteistä ja lähtee pakomatkalla pitkin Yhdysvaltoja. Tarkoitus on ottaa yhteyttä sulhaseen jostain päin maata ja mennä kaikessa hiljaisuudessa naimisiin. Pakomatka ei kuitenkaan suju niin kuin pitää. Heti kättelyssä hän törmää pomoonsa ja kaiken lisäksi hänet yhyttää maantiepoliisi, joka ei usko Marionin kertomusta. Lopulta Marion päätyy Norman Batesin syrjäiseen motelliin. Aluksi Norman Bates vaikuttaa mukavalta hepulta, mutta pikkuhiljaa hän alkaa osoittautua kummalliseksi, äitimuorin hameenhelmoissa pyöriväksi psykopaatiksi. 

Marionin pakomatka päättyy Batesin motellin suihkun lattialle. Puukottaja Normas Bates ei kuitenkaan ole tavallinen ryöstömurhaaja vaan edesmenneen äitinsä persoonan hallitsema murhaaja, joka kärsii vähintään pahasta skitsofreniasta. Anthony Perkins tekee loistavan roolin psykopaattina, joka päällisin puolin vaikuttaa tavalliselta nuorelta mieheltä, joka varmasti muuten miellyttää naissukupuolta. Hitchcock kuvaa loistavasti Perkinsin esittämän Norman Batesin vajoamista äitihahmoonsa. Äidin ottaessa vallan Batesin persoonassa varjot näyttelijän kasvoilla tummentuvat entisestään. Norman Batesin salaisuus paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Marionin sisko ja sulhanen tekevät ilmoituksen kadonneesta naisesta paikkakunnan sheriffille. Marion on kuulemma nähty viimeksi motellilla, jota Norman Bates ylläpitää äitinsä kanssa. Sheriffin kulmat kurtistuvat, kun hän miettii asiasta kuultuaan ääneen: "Jos Batesin äiti on motellilla, niin kuka sitten on haudattuna hautausmaalle?"

Elokuvan lopussa rikospsykiatri selittää Norman Batesin diagnoosin seikkaperäisesti hyytävällä tavalla. Joillekin katsojille tämä ei sopinut vaan sitä pidettiin "idiooteille selittämisenä", mutta minulle se sopii hyvin. Norman Bates ei olekaan murhaaja, vaan tekoihin on syyllinen hänen kuollut äitinsä, joka lopulta ottaa vallan Batesin persoonassa. Norman on myrkyttänyt äitinsä ja tämän poikaystävän 10 vuotta aikaisemmin ja jäänyt sen jälkeen asumaan lapsuudenkotiinsa äidin balsamoidun ruumiin kanssa. Norman Batesin hahmo perustuu löyhästi tositapahtumiin ja Ed Geinin tarinaan. Ed Gein eli vuosia eristyksissä hallitsevan äitinsä kanssa ja hänen elämänsä romahti, kun äiti kuoli vuonna 1946. Ed Gein eleli sen jälkeen yksin omassa mielikuvitusmaailmassaan ja alkoi ensityökseen ryöstellä paikkakunnan hautausmaan ruumiita. Lisäksi hän syyllistyi kahteen murhaan vuosina 1954 ja 1957. Ed Geinin kotoa löydettiin pöyristyttäviä löytöjä. Ränsistyneestä ja saastaisesta talosta löydettiin mm. ihmisnahasta tehty lampunvarjostin ja koruja, jotka oli valmistettu eri ruumiinosista. Ed Gein vietti loppuelämänsä pakkohoidossa ja kuoli vuonna 1984 keuhkosyöpään. Hoitohenkilökunnan mukaan hän käyttäytyi sairaalassa ollessaan moitteettomasti. Kysymys kuuluukin niin, että luoko amerikkalainen yhteiskunta normanbatesia ja edgeinejä vai syntyykö osa meistä Jekyll ja Hyde- syndroomasta kärsiviksi murhaajiksi? Ehkä kysymys on kuitenkin lähtökohdista ja siitä kuinka paljon suvaitsemme tai välttelemme erilaisuutta. 

(Psyko- elokuvan tarina perustuu löyhästi Ed Geinin murhatapaukseen.)

Wiki-artikkeli Ed Geinistä englanniksi:

Ed Gein - Wikipedia

Psyko- elokuvan arvio Leffatykki- sivustolla:

Psyko | Psycho (1960) - Arvostelut - Leffatykki

Psyko- elokuvan loppukohtaus "Psykiatrin selostus" Youtubessa:

Psycho - The Psychiatrist - YouTube

Pahuuden arkipäivää

Pahuutta ei kannata käsitellä jonain sellaisena ulkopuolisuutena, joka tipahtaa keskuuteemme jostain ulkoavaruudesta. Esimerkiksi pahimpien etnisten puhdistusten kohdalla ei pidä miettiä sitä kuka ne on suorittanut vaan ketkä ovat sallineet sellaisen toiminnan. Hyvällä syyllä voi kysyä sitä kuka on sallinut sellaiset yhteiskunnalliset olosuhteet, jossa toiselta ihmiseltä voidaan riistää kaikki perusoikeudet, ihmisyys  ja loppujen lopuksi henki. Pahuus on olemassa meissä jokaisessa ja tavallinen kansalainenkin voi muuttua kansanmurhan kannattajaksi.

Ihmisyys koetuksella

Vuosi on 1918 ja ollaan Tampereella, jossa eletään sisällissodan jälkimaininkeja huhtikuun keväässä. Tampereen valloittaneet valkoiset suorittavat alueen puhdistusta ja teloitusryhmien kuolettavien laukausten kajahtaessa paikalla olleet katsojat hurraavat teloitettujen kaatuessa maahan. Pelkkä punaiseksi epäily saattoi koitua kuolemantuomioksi kevään 1918 puhdistuksissa. Jokin ihmisyyden pilkahdus kuitenkin oli kuitenkin nähtävissä, kun valkoisten päämaja kielsi joukkoteloitukset. Silti ihmisten hurraaminen toisen ihmisen tappamiselle on kylmäävää ja surullista. Se ei ole kaukana niistä somekommenteista ja reaktioista, joissa naureskellaan Afganistanin sotaa ja kauhuja paenneiden ihmisten kohtaloille. Onko jotkin ihmisryhmät todellakin jo menettäneet ihmisyytensä meidän länsimaisten ihmisten silmissä? Vai onko sitä koskaan ollutkaan? 

(Pahuutta ei ole olemassa vain satukirjoissa tai historiankirjoissa, jotka ovat pullollaan sotaa ja kansanmurhia. Pahuus on arkipäiväistä ja kaiken sen suvaitseminen on väärin.)

Pahuuden arkipäivää

Kukaan meistä ei ryhdy noin vain tappajaksi. Tarvitaan aikaa ja sopiva tilaisuus sekä jokin yhteiskunnallinen romahdus, joka järkyttää ihmismieliä ja saa meidät etsimään syyllistä yhteiskunnalliseen epätoivoon. Lähes kaikissa etnisissä puhdistuksissa on taustalla jokin iso tapahtuma. 1990-luvun tapahtumista Ruandan kansanmurhan taustalla kummitteli rasistinen siirtomaapolitiikka ja Jugoslavian hajoamissotien taustalla oli Neuvostoliiton romahtamisen lisäksi kyllästyminen keinotekoiseen valtiokoneistoon, joka ei ottanut huomioon etnisiä erityispiirteitä. 

Edes uskonnollinen tai etninen erityispiirre tai kansallismielisyys ei aloita mitään rajojen sisäistä tai niitä ylittävää selkkausta, vaan taustalla on aina lähestulkoon jokin isompi voima. Rahan puute, jatkuva vihan lietsominen ja propaganda sekä toivo paremmasta tulevaisuudesta sai tavallisen serbimiehen heiluttelemaan puukkoa ja käsikranaattia suomalaisten toimittajien silmien edessä bosnialaisella maantiellä vuonna 1994. Serbimies kehuskeli "hoidelleensa" sodan aikana ihmisiä muussakin kuin taistelussa. Pelkästään jo mokomalla asialla kehuskelu on irvokasta. Todennäköisesti kyse oli vain olemattomasta miehisestä uhosta ja alkoholin nauttimisesta. Samaan hengenvetoon serbimies kertoi olevansa huolehtiva perheenisä. 

Tilinteko

Tätä kirjoitettaessa on annettu ensimmäiset tuomiot Helsingin Koskelan teinisurmassa, jossa 16- vuotias kuoli vammoihinsa pitkäkestoisen pahoinpitelyn seurauksena. En mene tässä tarkempiin yksityiskohtiin. Kolme tuomittua nuorta saivat keskimäärin 10 vuoden tuomion, josta he todennäköisesti istuvat nuorina rikoksentekijöinä noin kolme vuotta. Joidenkin mielestä tuomiot ovat aivan liian lieviä. En ota tässä kantaa tuomion pituuteen tai siihen mikä on oikea rangaistus tällaisesta rikoksesta. Tuskin tätä nyt kuitenkaan pelkällä ankaralla puhuttelulla tai pullakahvillakaan kuitataan. Itseäni mietityttää se, että miten vankilasta vapautunut tekijä sopeutuu yhteiskuntaan. Kuinka yhteiskuntakelpoinen henkilö on sen jälkeen, kun hän vapautuu tuomiostaan, joka on saanut suurta julkisuutta? Onko tekijä leimattu ja tekojensa vanki loppuikänsä?

Nuorten tekemät rikokset eivät ole Suomessa harvinaisuus. 1970- ja 80- luvulla nuori väki tehtaili oikein urakalla. Tänä päivänä väestö vanhenee eikä jaksa ottaa osaa rötöstelyyn. Tosin pahoinvointi kasaantuu yhä pienemmälle porukalle ja yhä useamman nuoren harteille kasaantuu useampia ongelmia. On rahavaikeuksia, päihdeongelmia ja väkivaltataustaa. Loppujen lopuksi nuoresta rötöstelijästä tulee vielä tappajakin. Ongelma muodostuu siitä, että todellinen elämä ei säästä nuorta rikollista. Eräässä rikostapauksessa nuorisojoukko pahoinpiteli hengiltä keski-ikäisen miehen raakaa väkivaltaa käyttäen. Tästä joukkiosta ei kukaan päässyt osaksi "normaalia elämää." Yksi tekijöistä menehtyi neljänkympin kynnyksellä. Suomi on hyvä maa tänä päivänä ennaltaehkäisevässä työssä, jota poliisin lisäksi tekee lastensuojelu, sosiaalityöntekijät ja koulujen henkilökunta. Pidetään tästä arvokkaasta työstä kiinni. 

Syksy

Tämän syksyn aikana blogissa käsitellään lisää suomalaisia järkyttäneitä rikosjuttuja. Palaamme Kokemäenjoelle Krootilan kylään, jossa tapahtui vuonna 1960 Suomen rikoshistorian pöyristyttävin ja erikoislaatuisin uunisurma. Tämän lisäksi käymme läpi Helsingissä tapahtuneita 1970- ja 80-luvuilla tapahtuneita kellarisurmia. Susanne Lindholm löytyi löytyi kotitalonsa kellarista kuoliaaksi kuristettuna 8.8.1976. Tähän mennessä ei ole olemassa tietoa siitä miten ja missä vaiheessa Susanne joutui kyseiseen kellariin. Marraskuussa puhumme John F. Kennedyn murhasta Dallasista vuonna 1963. Kennedyn salamurha on yksi merkittävimmistä tapauksista Yhdysvaltain historiasta. Yhä vieläkin kiistellään siitä oli Lee Harvey Oswald yksinäinen salamurhaaja. 

Kiitoksia mielenkiinnostanne tähän asti!

Torsti Ossian Koskinen -Syyllinen vai syytön?

Risto Juhanin kirjoittama Torsti Ossian Koskinen - syyllinen vai syytön tarjoaa hyvän kuvauksen Pirkko Ryhäsen murhasta Helsingin Kumpulassa maaliskuussa 1963. Åke Lindmanin juontamassa Ei vanhene koskaan- sarjassa Ryhäsen surmaa käsiteltiin jaksossa Erehdys. Maunu Kurkvaara kuvasi tapauksesta myös elokuvan Kujanjuoksu murhan alkuperäisillä tapahtumapaikoilla Kumpulassa. Tapaus on yhä tänä päivänä selvittämättä. Pirkko Ryhäsen omaisten mielestä heidät unohdettiin täysin etenkin sen jälkeen, kun aikanaan murhasta tuomittu Torsti Koskinen menehtyi vuonna 1987. 

(Torsti Ossian Koskinen ehti istua 7,5 vuotta Pirkko Ryhäsen surmasta vuonna 1963. Koskinen kuoli vuonna 1987. Oliko hän syyllinen vai syytön veritekoon?)

Erehdys

Pirkko Ryhänen surmattiin Helsingin Kumpulassa maaliskuussa 1963 20 veitseniskulla. Ryhäsen löysi häntä vastaan lähtenyt poikaystävä, joka ei kuullut Ryhäsen tuskanhuutoa. Nykyään idyllinen ja viihtyisä Kumpulan kaupunginosa oli murhan aikoihin pahamaineisten laitapuolen kulkijoiden olinpaikka, jossa väkivalta ja päihteet olivat arkipäivää. Tuon ajan Kumpula ei tarjonnut siis tutkijoille kovinkaan otollista paikkaa murhatutkinnalle, sillä lähialueen asukkaat olivat tottuneet pitämään suunsa kiinni viranomaisten läsnä ollessa. Murhasta tuomittiin 12,5 vuoden mittaiseen kuritushuonerangaistukseen kirvesmies Torsti Ossian Koskinen, joka oli sekoillut humalapäissään tapahtumapaikan lähistöllä. Laitapuolen kulkija Koskinen oli heilutellut veistä suojellessaan morsiantaan kolmea lättähattunuorta vastaan. Yksi pojista oli saanut Koskisen veitsenhuitaisusta haavan kasvoihinsa.

Oikeus totesi tuomiossaan, että humalainen Koskinen olisi erehtynyt luulemaan Pirkko Ryhästä yhdeksi mainituista lättähatuista ja surmannut hänet pimeällä jalkakäytävällä. Tuomioon vaikutti erityisesti se seikka, että Koskinen oli itse ottanut mahdollisen syyllisyytensä puheeksi poliisikuulusteluissa. Tapahtumahetkellä hän oli vahvassa humalassa, joten hän  esitti tunnustuksensa eräänlaisen ajatuskokeen muodossa. Tapausta tutkinut etsivä Väinö Haukka vaati lisätutkimuksia tapauksen tiimoilta, koska ei ollut tyytyväinen Koskista vastaan kerättyyn aineistoon. Haukan mukaan epäilty tekijä ei edes muistuttanut Koskista eikä tapauksen lähin silminnäkijä tunnistanut Koskista tekijäksi lainkaan. Lisäksi Torsti Ossian Koskisen puolustus oli sitä mieltä, että Koskisen lausuntoa oli muutettu tutkijoiden painostuksesta. Otetaan vielä huomioon sekin, että etsivä Väinö Haukka siirrettiin Ryhäsen surmatutkimuksesta muihin tehtäviin. 

(Poliisit tutkimassa Pirkko Ryhäsen surmapaikkaa Helsingin Kumpulassa maaliskuussa 1963.)

Syytön vai syyllinen?

Oikeuden mukaan Koskinen olisi siis erehdyksessä käynyt Ryhäsen kimppuun, koska tämä oli muistuttanut erästä kahakkaan osallistunutta lättähattunuorta. Tämän jälkeen Koskinen olisi nähty harhailemassa murhapaikan tietämissä Jyrängöntiellä ja palannut vielä tapahtumapaikan suuntaan. Tästä ajasta Koskisella ei ollut mitään muistikuvaa. Hän oli ryypännyt raskaasti edelliset päivät ja hetken muistikatkos osui sopivasti Ryhäsen surman aikoihin. Eräs iltakävelyllä ollut pariskunta oli tavannut murhapaikan tietämissä Kumpulan kartanon sillikellarin luona juopuneelta vaikuttaneen miehen, joka oli kysellyt pariskunnalta olinpaikkaansa ja lähimmän puhelimen sijaintia. Murhasta tuomittu Koskinen tunsi hyvin Kumpulan seudut, joten on hyvin erikoista, että hän olisi harhaillut lumisessa maastossa ja kysellyt ohikulkijoilta olinpaikkaansa. Koskinen tunsi nämä seudut kuin omat taskunsa ja asukkaat tunsivat myös Koskisen. 

Yksi mainittavimpia paikkoja Kumpulassa oli niin sanottu mustalais- Fannin Putkinotko, josta Koskinen kävi hakemassa viinaa murhailtana. Itse asiassa tämä tapahtui lättähattujen kanssa käydyn tappelun jälkeen. Virallinen tutkinta ei uskonut Koskisen selityksiä siitä, että hän oli viinanhakureissulla Ryhäsen murhan aikoihin. Poliiseista vain Väinö Haukka piti Koskisen kertomusta uskottavana. Syyttäjäpuolen mukaan Koskinen oli lähtenyt kostamaan lättähatuille, jotka olivat aikoneet raiskata hänen naisystävänsä. Miksi? Entisenä kadunjätkänä itsekin Koskinen tiesi, että hän saisi vastaansa porukan nuoria miehiä, jotka taltuttaisivat noin nelikymppisen miehen helposti. Oli hän miten kova puukkomies tahansa, niin humalassa hän ei nuorille miehille pärjäisi. Koskinen kertoi majapaikassa kaverilleen ja naisystävälleen hakevansa Fannilta lisää alkoholia. Lättähatuille kostamisesta ei mainittu mitään. Koskinen ei ollut mitenkään hermostunut tai vaikuttanut siltä, että tapaus olisi kaivellut häntä millään tavalla. Viinahammasta vain kolotti. 

(Iisalmelaislähtöinen Pirkko Ryhänen surmattiin Helsingin Kumpulassa maaliskuussa 1963. Hän oli kuolleessaan 16- vuotias. Murha on edelleen selvittämättä.)

Tinneri

Mielestäni Ossi Torstian Koskinen oli syytön Kumpulan veritekoon. Todistajat eivät tunnistaneet Koskista niin sanotuksi Edenhattu- mieheksi, joka oli nähty liikkuvan murhapaikan lähettyvillä. Samanlaisia henkilöitä oli liikkeellä useita kyseisenä iltana. Lisäksi murhapaikalla nähty mies oli suurikokoinen, kun Koskinen oli ilmeisesti keskimittainen. Lisäksi Koskisen hallusta ei löytynyt puukkoa, jolla murha todennäköisesti tehtiin. Hänellä oli hallussaan leipäveitsi, jolla hän oli huitaissut yhtä lättähattua murhailtana. Murhaa ei tehty leipäveitsellä. Mistä Koskinen olisi saanut puukon haltuunsa ja miksi hän olisi lyönyt sillä Ryhästä, jos hänellä oli jo entuudestaan leipäveitsi? Murha-ase tuotti poliisille alusta asti ongelmia ja puukko löytyi vasta myöhemmin murhapaikan tietämistä. Koskisella ei ollut myöskään vaatetuksessaan mitään merkkejä siitä, että hän olisi juuri puukottanut Pirkko Ryhästä 20 kertaa puukolla. Hänellä oli ainoastaan veritahra takinhihassa, joka oli aivan hyvin saattanut tulla tappelusta lättähatun kanssa. Kaiken lisäksi poliisi Väinö Haukka oli sitä mieltä, että Torsti Koskisesta ei ollut murhaajaksi. Hän oli laitapuolen kulkija ja kriminaali, muttei murhaaja. Mitä syytä hänellä olisi ollut puukottaa hengiltä nuori nainen? Väkivaltataustaa Koskisella oli vain katutappeluista, mutta erityisen väkivaltaisena tai mieleltään järkkyneenä häntä ei voitu pitää. 

Koskinen vapautui vankilasta 7,5 vuoden jälkeen. Varastomies Pekka Lappalainen oli tunnustanut vankikaverilleen, että oli surmannut vuonna 1963 Kumpulassa 16- vuotiaan tytön. Lappalaisen tunnustus ei kuitenkaan Koskista vapauttanut, sillä vapautusta oli haettu myös muissa kansalaispiireissä. Koskinen oli myös itse ollut yhteydessä aktiivisessa yhteydessä eduskunnan oikeusasiamieheen ja vaatinut asiansa uudelleen tutkimista. Jopa vankeinhoidon henkilökunta oli mukana tekemässä yhteydenottoja viranomaisiin. Rikoksen tunnustanut Lappalainen oli lausuntonsa perusteella surmannut Ryhäsen tinnerihumalassa alueella liikkuessaan. Lappalainen oli tekohetkellä 16- vuotias ja elänyt koko nuoruutensa päihteiden huurruttamassa maailmassa. Hänen myrkkynsä oli tinneri. Lappalainen vapautettiin myöhemmin syytteistä, sillä hän ei muistuttanut lainkaan murhapaikalla havaittua miestä. Hänen vaatetuksensa poikkesi selvästi epäillystä murhaajasta. Lappalaisella ei ollut usein edes lakkia päässään ja murhaajalla nimenomaan oli hattu päässään tekohetkellä. Tosin Pekka Lappalaisen syyllisyyttä tuki se seikka, että hän tunsi murhapaikan tienoon hyvin, koska hänen äitinsä asui Kumpulassa. Lappalainen osasi kuvata tapahtumat ja ympäristön hyvinkin tarkkaan. 

Tapaus on yhä avoin. Koskisen elämä vapaudessa ei aluksi luvannut hyvää, sillä hän tuhlasi valtiolta saamansa korvausrahat ennätysajassa ja palasi vanhoihin pahoihin tapoihinsa. Koskinen sai kuitenkin elämänsä myöhemmin raiteilleen ja eli loppuelämänsä kaidalla tiellä eikä kuningas Alkoholikaan ollut enää määrittämässä arkipäivien sisältöä. Koskinen kuoli vuonna 1987 ja samalla päättyivät myös Ryhäsen jutun tutkimukset. Lappalaisen myöhemmistä vaiheista allekirjoittaneella ei ole tietoa. Poliisin asiantuntijaryhmä kokosi kaiken Ryhäsen murhaa koskevan materiaalin kasaan ja haki tapaukselle ratkaisua. Tuloksetta. Murha on yhä selvittämättä ja omaisille jäi suunnattoman surun lisäksi valtava epävarmuus. Kuka surmasi heidän perheenjäsenensä ja miksi? 

Vanhasta levottomasta Kumpulasta ei ole enää tietoakaan. Poissa ovat lestinheittäjät ja lättähatut. Paikalla sijaitsee nykyään Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen kampus. Tapahtumapaikka oli mitä idyllisintä seutua iltakävelyyn syksyllä 2011 majaillessani Helsingissä joitakin viikkoja.

Vanhoista ajoista muistuttaa vain pimeys...

Katsottavaa ja luettavaa

Ei vanhene koskaan. Jakso "Erehdys".

Ei vanhene koskaan: Erehdys [1/3] - YouTube

Ei vanhene koskaan: Erehdys [2/3] - YouTube

Ei vanhene koskaan: Erehdys [3/3] - YouTube

Kujanjuoksu- elokuva finna.fi- tietokannassa: Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi

Risto Juhani: Torsti Ossian Koskinen - syyllinen vai syytön.

Hannes Markkula: Kuusi suomalaista murhaa.

Helsingin murhahistoriaa. 100 helsinkiläistä surmaa.