Pahuuden arkipäivää

Pahuutta ei kannata käsitellä jonain sellaisena ulkopuolisuutena, joka tipahtaa keskuuteemme jostain ulkoavaruudesta. Esimerkiksi pahimpien etnisten puhdistusten kohdalla ei pidä miettiä sitä kuka ne on suorittanut vaan ketkä ovat sallineet sellaisen toiminnan. Hyvällä syyllä voi kysyä sitä kuka on sallinut sellaiset yhteiskunnalliset olosuhteet, jossa toiselta ihmiseltä voidaan riistää kaikki perusoikeudet, ihmisyys  ja loppujen lopuksi henki. Pahuus on olemassa meissä jokaisessa ja tavallinen kansalainenkin voi muuttua kansanmurhan kannattajaksi.

Ihmisyys koetuksella

Vuosi on 1918 ja ollaan Tampereella, jossa eletään sisällissodan jälkimaininkeja huhtikuun keväässä. Tampereen valloittaneet valkoiset suorittavat alueen puhdistusta ja teloitusryhmien kuolettavien laukausten kajahtaessa paikalla olleet katsojat hurraavat teloitettujen kaatuessa maahan. Pelkkä punaiseksi epäily saattoi koitua kuolemantuomioksi kevään 1918 puhdistuksissa. Jokin ihmisyyden pilkahdus kuitenkin oli kuitenkin nähtävissä, kun valkoisten päämaja kielsi joukkoteloitukset. Silti ihmisten hurraaminen toisen ihmisen tappamiselle on kylmäävää ja surullista. Se ei ole kaukana niistä somekommenteista ja reaktioista, joissa naureskellaan Afganistanin sotaa ja kauhuja paenneiden ihmisten kohtaloille. Onko jotkin ihmisryhmät todellakin jo menettäneet ihmisyytensä meidän länsimaisten ihmisten silmissä? Vai onko sitä koskaan ollutkaan? 

(Pahuutta ei ole olemassa vain satukirjoissa tai historiankirjoissa, jotka ovat pullollaan sotaa ja kansanmurhia. Pahuus on arkipäiväistä ja kaiken sen suvaitseminen on väärin.)

Pahuuden arkipäivää

Kukaan meistä ei ryhdy noin vain tappajaksi. Tarvitaan aikaa ja sopiva tilaisuus sekä jokin yhteiskunnallinen romahdus, joka järkyttää ihmismieliä ja saa meidät etsimään syyllistä yhteiskunnalliseen epätoivoon. Lähes kaikissa etnisissä puhdistuksissa on taustalla jokin iso tapahtuma. 1990-luvun tapahtumista Ruandan kansanmurhan taustalla kummitteli rasistinen siirtomaapolitiikka ja Jugoslavian hajoamissotien taustalla oli Neuvostoliiton romahtamisen lisäksi kyllästyminen keinotekoiseen valtiokoneistoon, joka ei ottanut huomioon etnisiä erityispiirteitä. 

Edes uskonnollinen tai etninen erityispiirre tai kansallismielisyys ei aloita mitään rajojen sisäistä tai niitä ylittävää selkkausta, vaan taustalla on aina lähestulkoon jokin isompi voima. Rahan puute, jatkuva vihan lietsominen ja propaganda sekä toivo paremmasta tulevaisuudesta sai tavallisen serbimiehen heiluttelemaan puukkoa ja käsikranaattia suomalaisten toimittajien silmien edessä bosnialaisella maantiellä vuonna 1994. Serbimies kehuskeli "hoidelleensa" sodan aikana ihmisiä muussakin kuin taistelussa. Pelkästään jo mokomalla asialla kehuskelu on irvokasta. Todennäköisesti kyse oli vain olemattomasta miehisestä uhosta ja alkoholin nauttimisesta. Samaan hengenvetoon serbimies kertoi olevansa huolehtiva perheenisä. 

Tilinteko

Tätä kirjoitettaessa on annettu ensimmäiset tuomiot Helsingin Koskelan teinisurmassa, jossa 16- vuotias kuoli vammoihinsa pitkäkestoisen pahoinpitelyn seurauksena. En mene tässä tarkempiin yksityiskohtiin. Kolme tuomittua nuorta saivat keskimäärin 10 vuoden tuomion, josta he todennäköisesti istuvat nuorina rikoksentekijöinä noin kolme vuotta. Joidenkin mielestä tuomiot ovat aivan liian lieviä. En ota tässä kantaa tuomion pituuteen tai siihen mikä on oikea rangaistus tällaisesta rikoksesta. Tuskin tätä nyt kuitenkaan pelkällä ankaralla puhuttelulla tai pullakahvillakaan kuitataan. Itseäni mietityttää se, että miten vankilasta vapautunut tekijä sopeutuu yhteiskuntaan. Kuinka yhteiskuntakelpoinen henkilö on sen jälkeen, kun hän vapautuu tuomiostaan, joka on saanut suurta julkisuutta? Onko tekijä leimattu ja tekojensa vanki loppuikänsä?

Nuorten tekemät rikokset eivät ole Suomessa harvinaisuus. 1970- ja 80- luvulla nuori väki tehtaili oikein urakalla. Tänä päivänä väestö vanhenee eikä jaksa ottaa osaa rötöstelyyn. Tosin pahoinvointi kasaantuu yhä pienemmälle porukalle ja yhä useamman nuoren harteille kasaantuu useampia ongelmia. On rahavaikeuksia, päihdeongelmia ja väkivaltataustaa. Loppujen lopuksi nuoresta rötöstelijästä tulee vielä tappajakin. Ongelma muodostuu siitä, että todellinen elämä ei säästä nuorta rikollista. Eräässä rikostapauksessa nuorisojoukko pahoinpiteli hengiltä keski-ikäisen miehen raakaa väkivaltaa käyttäen. Tästä joukkiosta ei kukaan päässyt osaksi "normaalia elämää." Yksi tekijöistä menehtyi neljänkympin kynnyksellä. Suomi on hyvä maa tänä päivänä ennaltaehkäisevässä työssä, jota poliisin lisäksi tekee lastensuojelu, sosiaalityöntekijät ja koulujen henkilökunta. Pidetään tästä arvokkaasta työstä kiinni. 

Syksy

Tämän syksyn aikana blogissa käsitellään lisää suomalaisia järkyttäneitä rikosjuttuja. Palaamme Kokemäenjoelle Krootilan kylään, jossa tapahtui vuonna 1960 Suomen rikoshistorian pöyristyttävin ja erikoislaatuisin uunisurma. Tämän lisäksi käymme läpi Helsingissä tapahtuneita 1970- ja 80-luvuilla tapahtuneita kellarisurmia. Susanne Lindholm löytyi löytyi kotitalonsa kellarista kuoliaaksi kuristettuna 8.8.1976. Tähän mennessä ei ole olemassa tietoa siitä miten ja missä vaiheessa Susanne joutui kyseiseen kellariin. Marraskuussa puhumme John F. Kennedyn murhasta Dallasista vuonna 1963. Kennedyn salamurha on yksi merkittävimmistä tapauksista Yhdysvaltain historiasta. Yhä vieläkin kiistellään siitä oli Lee Harvey Oswald yksinäinen salamurhaaja. 

Kiitoksia mielenkiinnostanne tähän asti!