torstai 22. joulukuuta 2022

Helter Skelter ja hippikauden verinen päätös osa III: Salaliitto.

Aloitamme tämänkertaisen tarinan New Yorkista, jossa riehui 1970- luvun puolivälin tienoilla pahamainen sarjamurhaaja, joka kutsui itseään Son of Samiksi poliisille ja lehdistölle lähettämässään kirjeessä. Son of Samiksi paljastui myöhemmin postinkantaja David Berkowitz, joka tunnusti olleensa kaupunkia kauhun vallassa pitänyt murhaaja. Berkowitz tuomittiin kuudesta murhasta ja 11 murhanyrityksestä elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Myöhemmin on tullut ilmi, että Son of Sameja olisi saattanut olla useampia ja he olisivat olleet osa erästä kulttia, joka piti kammottavia riittejään vain lyhyen matkan päässä David Berkowitzin kotitalosta. Vuonna 1971 kulttijohtaja Charles Manson istui San Quentinissa elinkautista vankeusrangaistusta Cielo Driven ja La Biancan raaoista henkirikoksista. Manson on vankilassa istuessaan kertonut osallistuneensa erään satanistikultin istuntoihin ja oli ilmeisesti tietoinen New Yorkissa toimineen murhakultin toiminnasta. Myös David Berkowitz oli vankilassa kertonut tutkijoille, että kultin jäseniä oli yhä vapaana ja valmiina tappamaan. Näiden kulttien toimintaa yhdisti myös yksi selkeä tekijä. Huumeet.


SISÄLTÖVAROITUS! TARINA SISÄLTÄÄ KUVAUKSIA ÄÄRIMMÄISESTÄ VÄKIVALLASTA....


(Kuuluivatko David Berkowitz aka David Berkowitz ja kulttijohtaja Charles Manson salaperäiseen satanistiverkostoon, joka suoritti veritekoja eri puolilla Yhdysvaltoja?)


Tapettujen koirien puisto

David Berkowitz oli kertonut kuulusteluissa, että hän oli saanut tappokäskynsä paholaiskoiralta, joka oli todellisuudessa tuhatvuotinen demoni. Tällä Berkowitz yritti vedota mielenvikaisuuteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Kyseisen koiran omisti New Yorkin Yonkersin kaupunginosassa asunut Sam Carr. Carrin perheeseen kuuluivat veljekset Michael ja John Carr sekä sisko Wheat Carr. Sisko Wheat oli kertonut poliisille, että hänen isänsä pahoinpiteli molempia poikiaan ja sulki heidät tarvittaessa ullakolle huonon käytöksen vuoksi. Son of Sam oli kirjeessään maininnut, että "isä Sam vangitsi poikiaan ullakolle". Lisäksi sisko teki poliisille selväksi, että hänen molemmilla veljillään oli jotain tekemistä Son of Sam- murhien kanssa. Siskon mielestä Michaelin ja Johnin edesottamukset olivat muutenkin outoja. Molemmat veljekset olivat kiinnostunut skientologiasta ja heillä oli vakava päihdeongelma. He olivat kiinnostuneet satanismista ja äärimmäisestä väkivallasta. John Carr uneksi nuoriin tyttöihin yhtymisestä ja ihmisuhreista. Hänen veljensä Michael oli puolestaan liittynyt skientologeihin helpottaakseen päihdeongelmaansa. He olivat ottaneet oppia myös erään maailmanlaajuisen satanismiryhmän ideologiasta. Tämän ryhmän edustajia, joita kutsuttiin myös "lapsiksi", oli nyt asettunut Carrin takamaalla sijaitsevaan Untermeyer- puistoon pitämään saatanallisia menojaan. 

Untermyer- puisto oli vähitellen jäänyt pois käytöstä 1940-luvulla oltuaan sitä ennen hyvin suosittu käyntikohde. Nyt sen uumenissa laulettiin hymniä pimeyden ruhtinaalle. Puistoon asettunut kultti piti siellä menojaan uhraten saksanpaimenkoiria ja verta juoden. Kultin jäsenet käyttivät paljon myös kokaiinia, LSD:tä ja marihuanaa. Aivan kuten Charles Mansonin lapsetkin olivat tehneet omissa orgioissaan aikaisemmin Spahn Ranchilla. Tästä saatanallisesta touhusta kuuluvat äänet kantautuivat myös Carrin pihapiiriin. Michael ja John Carr ottivat osaa näihin menoihin ja mukana oli myös David Berkowitz. Hän harrasti avoimesti seksiä kultin naisjäsenten kanssa eikä suinkaan ollut niin syrjäänvetäytyvä luonne kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Tästä puistosta löytyi myös edellisessä osassa mainittu "paholaisen luola", jonka seinät oli koristeltu saatanallisilla tunnuksilla ja natsisymboleilla. Sivulliset löysivät puistosta useita tapettuja koiria. Koirien korvia särkevä ulvonta kuului myös asukkaiden korviin. Puiston laitamilta oli myös ammuttu erästä poliisin partioautoa Son of Sam- murhien aikoihin. Partioautossa olleet poliisit olivat varmoja siitä, että heitä oli osattu odottaa. Ampujaa tai ampujia ei koskaan tavoitettu. Muutakin outoa tapahtui naapurustossa. Eräs postinkantaja oli ampunut itsensä ilman järkeenkäypää syytä. Hän oli jakanut postia Carrin ja Berkowitzin osoitteeseen. Oliko hän nähnyt jotain mitä ei olisi pitänyt nähdä?


(Ronald Sisman tapettiin asuntoonsa 39-vuotiaana Halloweenina 1981. Oliko asialla jälleen mystinen satanistikultti?)


Murhat

Ronald Sisman oli 39- vuotias valokuvaaja, joka oli myös tunnettu New Yorkin seurapiireissä kokaiinikauppiaana. Sisman ja hänen tyttöystävänsä Elisabeth Platzman ammuttiin asuntoonsa teloitustyyliin Halloweenina 1981. Murha on edelleen ratkaisematta. Murhapaikka oli myllätty lattiasta kattoon niin kuin tekijät olivat etsineet jotain. Murhan motiiviksi on epäilty Sismanin sekaantumista huumekauppoihin, mutta hänen väitetään myös sekaantuneen murhakultin toimintaan. Sisman olisi kertoman mukaan sotkeentunut Son of Sam- murhiin ja kuvannut Stacy Moskowitzin murhan videolle. Stacy Moskowitz oli yksi väitetyistä David Berkowitzin uhreista ja hänet surmattiin ampumalla 1.8.1977. Berkowitz on itse myöntänyt, että Moskowitzin murhaan oli osallistunut muitakin henkilöitä. Paikalla oli myös havaittu pakettiauto, jonka väitettiin toimineen Ronnie Sismanin kuvausautona. David Berkowitzin lausunnon mukaan Son of Sam- murhiin olivat sekaantuneet Michael ja John Carrin lisäksi eräs kultin nuori naisjäsen ja Manson II, joka oli lennätetty New Yorkiin murhatöitä varten. Muiden henkilöiden sekaantumisesta on silminnäkijälausuntoja, joiden mukaan Berkowitz ei ollut edes paikalla kaikkien murhien aikana. Lisäksi tekijöiden ulkonäkö ja vaatetus ei muistuttanut lainkaan Berkowitzia. Ronald Sisman tapettiin todennäköisesti siksi, että hänellä oli hallussaan tulenarkaa materiaalia Son of Samin murhiin liittyen. Mitään materiaalia ei ole kuitenkaan tähän päivään mennessä löydetty. 

Toukokuussa 1983 murhattiin Los Angelesin liepeillä tuottaja ja showmies Roy Radin, jonka pahoin mädäntynyt ruumis löydettiin eräästä laaksosta muutama viikko murhan jälkeen. Häntä oli ammuttu useita kertoja päähän. Murhista epäiltiin nelikkoa Greenberger, Lowe, Mentzer ja Marti, jotka olisivat tappaneet Radinin maksamattomien palkkioiden takia. Nelikko olisi näin ollen siepannut ja murhannut Radinin kostoksi. Journalisti Maury Terry epäili, että Roy Radin olisi ollut edellä mainitun satanistikultin johtohenkilöitä. Hänen huvilallaan Long Islandilla järjestettiin huumeorgioita ja se oli muutenkin suosittu bilepaikka. Melonie Haller- niminen näyttelijätär syytti Radinia pahoinpitelystä raiskauksesta huumebileissä vuonna 1980. Pahoinpitely ja raiskaus oli Hallerin mukaan myös kuvattu videolle. Roy Radinin väitettiin pitäneen hallussaan bileissä kuvattuja orgioita ja hänen sanottiin myös pyörittäneen huumekauppaa New Yorkin seudulla. Maury Terryn mukaan Roy Radin olisi ollut toteuttamassa myös Son of Sam- murhia, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Kulttiyhteyksiä ei ole pystytty aukottomasti todistamaan, muttei täysin poissulkemaankaan. Radinin murhaan väitetään myös osallistuneen erään tuntemattomaksi jääneen henkilön, jonka sanottiin toimineen Charles Mansonin henkivartijana. 

(Cielo Driven murhat tapahtuivat Hollywoodissa 8.8.1969. Raaka verityö sai aikaan valtavan hysteria myös maailmanlaajuisesti.)


Kuolemanlaakso

Elokuussa 1969 Charles Mansonin seuraajat surmasivat näyttelijätär Sharon Taten ja hänen seurueensa Cielo Driven asunnossa erittäin julmalla ja raa'alla tavalla. Taten puoliso elokuvaohjaaja Roman Polanski oli kuvausmatkalla Lontoossa. 26-vuotias Sharon Tate oli kahdeksannella kuulla raskaana, mutta se ei silloin koskettanut hänen murhaajiaan millään tavalla. Mansonin seuraajat Susan Atkins ja Tex Watson surmasivat Taten 16 puukoniskulla. Lisäksi tuona yönä murhattiin Wojichiech Frykowski, Abigail Folger ja Jay Siebring. Kaikkiin heihin kohdistettiin pitkäkestoista väkivaltaa ja Frykowski sekä Folger surmattiin talon pihalle heidän yritettyään paeta murhaajiltaan. Atkinsin ja Watsonin lisäksi murhaan osallistui Mansonin morsian Patricia Krenwinkel. Mukana ollut Linda Kasabian seurasi tapahtumia kauhuissaan pensaikossa. Lisäksi Tex Watson ampui 18-vuotiaan Steven Parentin Cielo Driven sisäänkäynnin eteen. Ennen poistumistaan murhapaikalta tekijät kirjoittivat talon oveen Sharon Taten verellä sanan "PIG" (sika). He halusivat näin vierittää syyn mustien asiaa ajavien Mustien Panttereiden niskoille, jotka käyttivät valkoisista kyseistä nimitystä. Tosin samaa nimitystä käyttivät myös Mansonin seuraajat. Tämän jälkeen Manson tuli käymään vielä Cielo Drivellä, koska hän halusi nähdä mitä hänen lapsensa olivat tehneet. Nimitystä lapset käytettiin myös kultista, joka järjesti riittejään Untermyerin puistoalueella. 

Cielo Driven murhien jälkeen Mansonin seuraajat Leslie Van Houten, Patricia Krenwinkel, Steve Grogan ja Susan Atkins surmasivat Rosemary ja Leno La Biancan heidän kotitalossaan useilla puukoniskuilla 10.8.1969. Murhaajat kirjoittivat Lenon rintakehään verellä sanan "WAR" ja kirjoittivat jääkaapin seinään sanan "Helter Skelter". Myös Charles Manson oli ollut murhapaikalla ja poistunut sopivasti ennen seuraajiaan. LaBiancan pariskunnan murhalla haluttiin saada viranomaisten huomio kiinnittymään entistä enemmän Mustiin Panttereihin ja saada katseet pois Mansonin joukkion edesottamuksista. Otettakoon myös huomioon, että murhaajat olivat teon aikana vahvasti LSD:n ja amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Tex Watson on myöhemmin kertonut, että hän näki kaiken ikään kuin kaleidoskoopissa. Vastaantulevat ihmiset eivät muistuttaneet hänen mukaansa lainkaan ihmistä. Mansonin naisista Susan Atkins kertoi vielä vuosia murhien jälkeen, että kuuli yhä Charles Mansonin äänet päässään. Charles Manson, Tex Watson, Leslie Van Houten, Patricia Krenwinkel ja Susan Atkins tuomittiin vuonna 1970 kuolemaan, mutta heidän tuomionsa muutettiin myöhemmin elinkautisiksi. Manson ja Atkins kuolivat vankilassa. Muut istuvat edelleen vankilassa. 

Mansonin perheen suorittamien murhien on virallisesti kerrottu liittyneen rotusotaan eli Helter Skelteriin, jossa Manson ei itse varsinaisesti osallistunut surmiin, mutta oli niissä toimeenpaneva voima. Tällä tavalla Charles Manson saatiin liittämään veritekoihin teknisesti, vaikkei hän varsinaisesti ollut ketään surmannutkaan. Ottaen huomioon hänen kykynsä vakuuttaa ja manipuloida seuraajiaan, hän on kyllä ollut omalla tavallaan osallisena tekoihin. Tosin murhien motiivit saattavat liittyä johonkin muuhun kuin rotusotaan ja Helter Skelteriin. Mansonin seuraajien uhreista esimerkiksi Woijchiech Frykowski oli esimerkiksi jättänyt maksamatta 11 000 dollarin huumevelat ja huumemaailmassa maksamattomat velat eivät tarkoittaneet mitään hyvää. Lisäksi kerrotaan, että Cielo Driven huvilassa oli saanut nöyryyttävän selkäsaunan eräs huumekauppias, joka vannoi kostoa. Eräät talossa käyneet henkilöt ovat myös kertoneet satanistikultin vierailleen Polanskin ja Taten juhlissa ja Mansonin seuraajien ottaneen osaa juhlallisuuksiin. Väitetään että varsinainen tappokäsky olisi lopulta tullut eräältä kalifornialaiselta satanistikultilta. Oliko todellakin näin? 

Entä mitä tapahtui Carrin veljeksille? John Carr löydettiin ammuttuna eräästä asunnosta Minotin kaupungista Pohjois-Dakotasta lentotukikohdan liepeillä vuonna 1978. Seinään oli kirjoitettu verellä numeroyhdistelmä 666. Virallinen kuolinsyy oli itsemurha, mutta Minotin sheriffi oli varma, että kyseessä oli murha. Sheriffi tiesi myös David Berkowitz in vierailleen Minotissa parikin kertaa murhien aikoihin. Michael Carr puolestaan kuoli auto-onnettomuudessa New Yorkissa auton törmättyä yksinäiseltä tiellä kovaa vauhtia kaiteeseen. Onnettomuuden syy on jäänyt mysteeriksi.


       (Itsemurha vai raaka murha? John Carr löydettiin kuolleena eräästä asunnosta Minotin kaupungissa sijaitsevasta lentotukikohdasta.)

....Jatkoa seuraa.


"What about your Children. I can tell you that they are running on the streets and coming right at you!"
-Charles Manson


Lukemista:
Ed Sanders, The Family
Maury Terry, The Ultimate Evil
Tom O'Neill, CHAOS



































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti