Helter Skelter ja hippikauden verinen päätös: Kulttijohtaja Charles Mansonin ja Perheen tarina

Tässä kirjoituksessa tutustumme Charles Mansonin ja hänen johtamansa hippikultin, Perheen, tarinaan. Mansonin Perhe (The Family) tuli kuuluisaksi ennen kaikkea vuonna 1969 suorittamistaan hirmuteoistaan Los Angelesissa. Tuolloin Mansonin seuraajat tappoivat raa'asti ja rituaalinomaisesti seitsemän ihmistä. Veriteon tunnetuin uhri oli elokuvaohjaaja Roman Polanskin viimeisillään raskaana oleva vaimo Sharon Tate, joka murhattiin seurueineen elokuussa 1969 Hollywoodin Cielo Drivellä sijaitsevassa talossaan. Surmansa sai myös täysin sivullinen Steven Parent. Perheen uhriksi joutui myös La Biancan pariskunta Cielo Driven surmaa seuraavana yönä. Edellä mainitut veriteot tunnetaan Tate-La Bianca- surmina. Mikä sai hallusinogeenien, vapaan rakkauden ja musiikin ympärille kokoontuneet hippikulttuurin edustajat toteuttamaan hirmutekoja? Väitetään, että Mansonin perheen uhriksi joutui kaiken kaikkiaan 35 ihmistä. Oliko parittajana ja autovarkaana vankilaan tuomittu Charles Manson vain kahjo hippikultin johtaja vai oliko hänen vaikuttimenaan jotain muuta?

(Charles Manson tunnetaan maailmalla pahamaineisena hippikultin johtajana. Mansonin saama kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi vuonna 1971. Hän vietti vankilassa loppuelämänsä ja kuoli vuonna 2017 luultavasti sydänkohtaukseen.)

Helter Skelter

Charles Mansonin tarinaa ei ryhdytä noin vain kirjoittamaan eikä sitä voi kuitata muutamalla virkkeellä. Toki jos haluaa tyytyä siihen, että Manson oli vain hourupää hippikultin johtaja, joka manipuloi ja aivopesi seuraajansa satunnaisiin veritekoihin, niin se riittää. Myönnettäköön että en itse ollut kovin innokas perehtymään tähän tapaukseen, koska tällaisissa kultti- ja lahkotapauksissa on oma ahdistava vivahteensa. Ihmisen henkinen ja fyysinen hyväksikäyttö on aina ahdistavaa, oli sitten taustalla taivaan valtakunta tai LSD:n ja amfetamiinin voimin käyty rotujen taistelu. 

Mansonin nimi ja kasvot tuovat mieleen pahuuden samalla tavalla kuin Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler. Kuinka ollakaan Charles Manson tuli aikanaan julkisuuteen hakaristi otsassaan. Kultin johtaja ymmärsi symboliikan päälle. Mitä pahuuteen tulee, niin sekä Charles Manson että Adolf Hitler keräävät ihailijoita vielä tänäkin päivänä. Vetääkö pahuus puoleensa? Charles Manson sai vankilaan kirjeitä enemmän kuin kukaan toinen vanki USA:ssa. Niitä kertyi jopa 60 000 vuodessa. Mansonin perheen jäsenet odottivat myös johtajansa paluuta vankilasta, koska "vallankumous" oli tulossa. Toimittajat haastattelivat Mansonin perheen jäseniä oikeustalon ja vankilan ulkopuolella. Adolf Hitler ja Charles Manson: kaksi pienikokoista miestä, jotka saivat paholaismaisella karismallaan ja retoriikalla alamaisensa tottelemaan. 

Mutta mennään nyt hetkeksi aikaan ennen 1960-luvun puoltaväliä...

(Mansonin perhe, The Family. Perheeseen kuului arviolta 100 jäsentä, joista noin 20-30 hengen ryhmä muodosti sisäpiirin. Charles Manson itse kiisti Perheen olemassaolon).

Lapsuus

Charles Manson on itsekin todennut, että hänen lapsuutensa oli kaukana onnellisesta. Hän oli todellakin ei-toivottu lapsi. Hänen äitinsä Kathleen yritti vaihtaa vauvaikäisen Charlesin oluttuoppiin eräässä anniskelupaikassa. Charles Manson, syntymänimeltään Maddox, syntyi vuonna 1934 Ohiossa 15-vuotiaalle äidilleen ja ilmeisesti Charles ei koskaan tavannut biologista isäänsä "Colonel" Maddoxia. Ennen Charlesin syntymää hänen äitinsä Kathleen tapasi William Mansonin, joka suostui naimisiin Kathleenin kanssa ja näin ollen Charles sai sukunimen Manson. William ja Kathleen viettivät usein aikaa juopottelun merkeissä ja jättivät Charlesin lapsenvahdin hoidettavaksi. Pariskunta erosi vuonna 1937 ja Kathleen vaihtoi maisemaa, koska oli muutenkin ongelmissa lain kanssa. Charlesin lapsuudesta on sanottava, että hän vaihtoi usein paikkakuntaa ja hänet otettiin usein huostaan välinpitämättömältä äidiltään. 

Todelliset ongelmat alkoivat, kun Charles yritti sytyttää koulunsa tulee ollessaan yhdeksänvuotias. Tässä vaiheessa hän oli hankkiutunut ongelmiin varastelemalla tavaraa kaupoista ja lintsaamalla koulusta. Charles otettiin poikakotiin, jossa hän oppi elämään tiukan kurin ja väkivallan keskellä. Ruumiillista kuritusta antoivat muutkin kuin opettajat ja ilmeisesti Charles joutui jo varhaisteini-iässä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Charles ei kuitenkaan tyytynyt ottavaksi osapuoleksi vaan osasi antaa myös takaisin. Hän syyllistyi useisiin pahoinpitelyihin ja raiskasi 17-vuotiaana toisen pojan uhkailemalla tätä teräaseella. Charles Manson selitti myöhemmin, että kaikella tällä oli häneen vain vahvistava vaikutus. Traumaattinen lapsuus ja nuoruus siis edesauttoi häntä myöhemmin aivopesemään ja manipuloimaan seuraajiaan, koska Charles tiesi "mistä narusta parhaiten vetää". 

Tuomio

Vuonna 1956 Charles Manson joutui vankilaan autovarkaudesta. Hän oli jo siinä vaiheessa viettänyt elämänsä lähinnä lastenkodeissa ja vankilassa. Charlesin vankeusaikana hän tuli isäksi Charles Manson juniorille. Pojan äiti oli nuori Rosalie Willis, joka kuitenkin hylkäsi Charlesin toisen miehen takia vuonna 1957. Tämä oli edesauttamaan Charles Mansonin kielteisiä ajatuksia naissukupuolta kohtaan. Hänen mielestään naisten tehtävä oli pitää suunsa kiinni ja totella miehiä. Tätä perusajatusta Charles Manson piti yllä myös Perheessään. Vuoteen 1967 mennessä Charles Manson oli viettänyt katkonaisia aikoja sekä vapaalla että kiven sisässä. Vankilapsykiatrin mukaan Mansonilla ei ollut "psykopaattisia taipumuksia", mutta kuvasi Mansonin käytöstä sosiopaattiseksi, koska hän oli kovaa vauhtia laitostumassa ja vapaudessa vietetty aika saattaisi koitua Mansonille hankalaksi. Psykiatrin mukaan Manson osasi kuvata elämäänsä myös myönteisessä valossa, sillä tämä osasi sanatarkasti kuvata osallistumistaan vankilan työ- ja urheilutoimintaan vankilassa. 

Kolmikymppisenä Charles Manson oli opetellut soittamaan kitaraa vankilassa. Hän istui tuomiotaan tuolloin Los Angelesissa McNeil Islandilla. Kitaransoiton opettajana toimi Alvin Karpis, joka oli listattu aikanaan FBI:n etsityimpien rikollisten listalle. Kitaransoitosta tuli Mansonille ehkä elämän tärkein ja positiivisin asia. Vielä tuolloin Charles Manson ei ollut vielä kuullut pop- ja rock- musiikin uusista suuntauksista vaan hänen laulunsa olivat lähinnä 1950- luvun rock-musiikista vaikutteita saaneita tekeleitä. Mansonin laulujen tasoon en ota kantaa, mutta anekdoottina mainittakoon, että Guns 'n' Roses levytti vuonna 1993 albumilleen Spaghetti Incident? hippikultin johtaja Mansonin kappaleen "Look at your game girl". Kappale on sittemmin poistettu kyseiseltä levyltä. Alkuperäistä veisua voi jokainen käydä kuuntelemassa vaikka Youtubessa. 

Ehdonalaiseen

Vuonna 1967 Charles Manson päästettiin ehdonalaiseen vapauteen. Jälleen kerran. Tällä kertaa Manson oli itse pyytänyt, ettei häntä vapautettaisi, koska hän oli oppinut elämään säännöllistä elämää vankilassa. Tämä on ihan ymmärrettävää, koska elämä vankilan ulkopuolella tulisi olemaan Mansonille kaikkea muuta kuin säännöllistä. Mansonin pyyntö jäädä istumaan tuomionsa loppuun hylättiin, koska vankeinhoitolaitoksella ei ollut tällä riittävästi resursseja majoittaa jokaista rikollista kattonsa alle. Vankilan portin sulkeuduttua hänen selkänsä takana Mansonilla oli mukanaan ainoastaan kitara ja vähäinen omaisuus. Ehdonalaisensa aikana Manson elätti itsensä satunnaisille töillä mm. baarimikkona, mutta enin osa ajasta kului puistossa kitaraa soittaen. Soittoa kerääntyivät kuuntelemaan Mansonin näkökulmasta kummalliset hipit, jotka uskoivat hallusinogeeneihin ja vapaaseen rakkauteen. Hippitytöistä osa oli paennut kotoaan ja he olivat juuri ja juuri 20-vuotiaita, osa alaikäisiä. 

Charles Manson rikkoi ehdonalaismääräystä lähes välittömästi poistumalla Los Angelesista San Franciscoon. Koko tarinan kannalta merkityksellisintä onkin se seikka, että huolimatta lukuisista ehdonalaisrikkomuksista häntä ei kertaakaan määrätty vankilaan suorittamaan tuomiotaan loppuun. Miksi? San Franciscossa Charles Manson upottautui toden teolla hippimaailmaan, koska kaupunki oli tuohon aikaan hippikulttuurin mekka. San Francisco oli tuohon aikaan täynnä hippiaatteen kannattajia, mutta myös pikkukriminaaleja, jotka olivat valmiina käyttämään hyväkseen pilveä ja LSD:tä täynnä olevia kukkaislapsia. San Franciscossa sijaitsi myös Haight Ashbury Free Clinic, joka käytti useita dollareita amfetamiinin ja LSD:n tutkimiseen ja sen vaikutuksesta ihmisen käytökseen ja ajatteluun. Lisäksi samaisella alueella piti majaansa väkeä, joka uskoi mielenhallintaan ja maailmanlopun tuloon. Charles Manson asui hyvin lähellä tätä paikkaa ja tulevaisuus näytti kiinnostavalta. Manson myös väitti osallistuneensa istuntoihin, joissa opeteltiin hypnoosia ja järjestettiin okkultistisia menoja. Erikoista on myös se, että Mansonin ehdonalasvalvoja Robert Smith työskenteli Free Clinicillä kevääseen 1968 asti.

(Leslie Van Houten, Susan Atkins ja Patricia Krenwinkel matkalla oikeuteen Tate-LaBianca- murhien oikeudenkäynnissä. Kaikki kolme naista kuuluivat Mansonin perheeseen ja ottivat osaa raakoihin veritekoihin. Heidät tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin 1970-luvulla.)

Kiitoksia mielenkiinnostanne.

Tarina jatkuu. 

Lähteet:

Tom O'Neill Chaos. Story of the CIA and the sixties.

Ed Sanders, The Family

Maury Terry, The Ultimate Evil

In The Search of the Sons of Sams (Netflix-dokkari)

Lukuisat Youtube- dokkarit ja haastattelut

Musta Dahlia. Elisabeth Shortin selvittämätön henkirikos Los Angelesissa 1947.

SISÄLTÖVAROITUS. SEURAAVA TARINA SISÄLTÄÄ YKSITYISKOHTIA, JOTKA SAATTAVAT OLLA AHDISTAVIA JA JÄRKYTTÄVIÄ! 

(Elisabeth Short muutti Kaliforniaan ja halusi näyttelijäksi. Short ristittiin tummien hiuksiensa takia Mustaksi Dahliaksi hänen kuolemansa jälkeen.)

Elisabeth Short

Elisabeth Short syntyi Bostonissa heinäkuussa 1924. Hänen haaveenaan oli päästä Hollywoodiin näyttelijäksi. Short muuttikin aikanaan Kaliforniaan, jossa hänen isänsä asui. Elisabeth Shortista ei kuitenkaan tullut näyttelijää, vaan hän joutui raa’an henkirikoksen uhriksi tammikuussa 1947 22-vuotiaana. Hän sai nimityksen Musta Dahlia tummien hiuksiensa takia. Musta Dahlia on inspiroinut musiikintekijöitä, kirjailijoita ja elokuvantekijöitä läpi vuosien. Elisabeth Shortin julmasta kohtalosta ovat hakeneet inspiraatiota muun muassa kirjailija James Ellroy ja elokuvaohjaaja Brian DePalma. Kuvankaunis Elisabeth Short kävi tarinan mukaan koekuvauksissa muun muassa itsensä Marilyn Monroen kanssa, mutta oikeastaan mitään muuta Shortin vaiheista Los Angelesissa ei tiedetäkään. Short seurusteli erään sotilaan kanssa ja työskenteli ainakin jossain vaiheessa tarjoilijana. Hän tapaili myös erästä kauppamatkustajaa ennen kuolemaansa. Oikeastaan kaikki muu hänen vaiheistaan Kaliforniassa onkin jäänyt hämärän peittoon. Elisabeth Short ehti olla kadonneena viikon verran ennen kuin hänen pahoin runneltu ruumiinsa löytyi hylkymaalta Los Angelesissa. Huolimatta lukuisista pidätyksistä ja kuulusteluista sekä tapauksen saamasta huomiosta tapaus on yhä selvittämättä. Mustan Dahlia tarina on saanut vuosikymmenien aikana yhtä legendaarisen maineen kuin Lontoossa 1800-luvun lopulla kauhua herättänyt tuntematon murhaaja Viiltäjä-Jack. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Elisabeth Shortin kuolema oli järkyttävä ja kammottava murha emmekä voi kuvitellakaan millaista piinaa Short on joutunut kestämään ennen kuolemaansa.

Murha

Betty Behringer oli matkalla kenkäkauppaan kolmivuotiaan tyttärensä kanssa tammikuun 15. päivän aamuna Los Angelesissa vuonna 1947, kun hän huomasi matkan varrella olevan joutomaan lähettyvillä esineen. Behringer luuli esinettä keskeltä katkaistuksi mallinukeksi. Jokin epämääräinen tunne kuitenkin sai Behringerin vilkaisemaan esinettä tarkemmin ja hän huomasikin kauhukseen, että maassa makasi naisen alaston ruumis. Nainen oli katkaistu kahtia ja ruumiinosat on vedetty toisistaan erilleen! Kauhistunut Betty Behringer riensi lähimpään taloon tyttärensä kanssa hälyttämään poliisit paikalle. Paikalle saapuvia poliiseja ja tutkijoita odotti rikospaikalla kammottava näky. Nuoren naisen ruumis oli tuotu jalkakäytävän lähettyvillä paikkaan, johon kaupungin asukkaat toivat lähinnä roskia, koska jätehuolto ei ollut Los Angelesissa aivan ajan tasalla. Kahtia katkaistun naisen ruumiista oli valutettu kaikki veri pois ja hänen sisäelimensä oli poistettu. Ruumis oli myös pesty bensiinillä ennen löytöpaikalle tuontia.

(Elisabeth Short a.k.a Musta Dahlia löytyi kammottavalla tavalla silvottuna ja runneltuna jättömaalta Los Angelesissa 15.1.1947. Murhaajaa ei koskaan tavoitettu.)

Ruumis oli runneltu hirvittävään kuntoon. Murhaaja oli viiltänyt naisen kasvoihin molempien suupielien kohdalle pitkät viillot, jotka saivat naisen kasvot irvokkaaseen jokerihymyyn. Naista ei aluksi tunnistettu vaan poliisi antoi ruumiille nimityksen Jane Doe, joka on viranomaisten yleinen nimitys tunnistamattomille vainajille Yhdysvalloissa. Naisen rintojen seudulta oli poistettu ihoa ja hänen toinen rintansa oli leikattu irti kokonaan ja lisäksi murhaaja oli maalannut uhrin isovarpaat punaisella maalilla! Naiselta oli myös poistettu hiuksia, luultavasti käsin ja niitä löytyi myöhemmin hänen ruumistaan. Uhrin otsasta löytyi viiltojälkiä ja selkeitä lyönnin jälkiä. Murhaaja oli myös pelannut veitsellä ristinollaa uhrin iholla. Jälkiä löytyi uhrin toisesta lantiosta! Murhaaja oli sitonut uhrin köydellä käsistä, jaloista ja niskasta ja pitänyt häntä sidottuna ilmeisesti pidemmän aikaa. Sitomisjälkiä näkyi selvästi useassa kohtaa uhrin vartalossa. Uhria oli kidutettu ja hänet oli myös erittäin todennäköisesti raiskattu. Lopullinen kuolinsyy oli ollut verenhukka ja päähän kohdistuneet iskut ja uhria oli myös kuristettu ennen kuolemaa. Merkittävä osa ruumiin runtelusta ja silpomisesta oli kuitenkin tehty vasta uhrin kuoleman jälkeen.

Ruumiin löytöpaikalta ei löytynyt lainkaan verta mikä oli rikostutkinnan kannalta selkeä seikka. Ruumis oli siis kuljetettu joutomaalle vasta surman jälkeen. Uhrin henkilöllisyydeksi selvisi lopulta Elisabeth Short, joka sai suurelta yleisöltä samalla nimityksen Musta Dahlia (Black Dahlia). Robert Manley- niminen kauppias oli antanut Shortille autokyydin hänen kotiinsa Los Angelesissa 9.1.1947 ja tämä oli viimeinen varma havainto Elisabeth Shortista ennen kuolemaa. Manley ja Short olivat tavanneet romanttisissa merkeissä aikaisemmin, mutta Manley pystyttiin nopeasti sulkemaan pois epäiltyjen listalta. Epäiltyjen listalle päätyi lopulta lähes 150 ihmistä, joista kukaan ei oletettavasti ollut Shortin murhaaja. Elisabeth Shortin oli ollut tarkoitus tavata myös Bostonista Los Angelesiin vierailulle tullut siskonsa, mutta tämä tapaaminen jäi toteutumatta. Epämääräisiä huhuja Shortin liikkeistä lähti liikkeelle jo tutkimuksen alusta ja erinäisissä lausunnoissa Shortin väitettiin työskennelleen prostituoituna ja viettäneen aikaansa väärien henkilöiden seurassa. Joidenkin väitteiden mukaan Short olisi ollut raskaana ennen kuolemaansa. Otettakoon tässä yhteydessä huomioon, että muun muassa tarjoilija ammattia ei tuohon aikaan arvostettu kauhean korkealle ja kyseisessä ammatissa toimivia naisia halveksuttiin yleisesti ”maailman vanhimman ammatin” harjoittajina. Elisabeth Shorthan nimenomaan oli työskennellyt tarjoilijana Los Angelesissa. Lisäksi Elisabeth Shortia epäiltiin lesbolaisista suhteista, mutta näihin väitteisiin ei ole saatu vahvistusta. 

Murhaajan profiili ja muutamia epäiltyjä

FBI:n laatiman profiilin mukaan tekijä oli parikymppinen mies, joka ilmeisesti tunsi Elisabeth Shortin ja oli ehtinyt muodostaa jonkinlaisen tunnesiteen uhriinsa. Tekijä oli yksinasuva henkilö, joka työskenteli todennäköisesti niin sanotussa hyvässä ammatissa. Teollaan murhaaja halusi osoittaa, että Elisabeth Shortia oli nyt rangaistu hänen pahoista teoistaan. Murha oli siis jonkinlainen rangaistus. Teon raakuuden huomioon ottaen tekijä on voinut olla myös seksuaaliviettiensä varassa toiminut häiriintynyt henkilö, siis jonkinlainen seksuaalimurhaaja tai psykiatrisessa hoidossa ollut henkilö. Mutta halusiko tekijä ennen kaikkea antaa teollaan merkin? Voidaan olettaa, että murhaaja antoi teollaan kammottavan viestin, että huonosti käyttäytyville naisille kävisi samalla tavalla kuin Elisabeth Shortille. Ruumiin esille asettaminen ja tekotapa saattoi viestiä myös sitä, että murhaaja ei pelännyt jäävänsä kiinni. Ennen kaikkea murhaaja halusi kylvää kaupunkilaisten keskuuteen pelkoa ja hysteriaa, joka veisi kansalaisten ajan ja huomion pois kaikesta muusta! Ja saattoiko tekijöitä olla kaksi? Kuka pelaisi ristinollaa yksin, vaikka pelialustana olisikin naisen ruumis.

Ajojahdista huolimatta murhaaja ei jäänyt kiinni. Tekijä lähetti myöhemmin poliisille paketin, josta löytyi Shortin jäämistöä ja kirjeen, jossa oletettu tekijä ilmoitti vielä tunnustavansa tekonsa. Tätä tunnustusta ei koskaan saapunut. Muutamia tunnustajia ilmaantui, mutta heidät jouduttiin pian vapauttamaan. Tapaus houkutteli esiin myös niin sanottuja sarjatunnustajia, joilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Osalla näistä sarjatunnustajista oli selkeitä merkkejä mielenterveyden ongelmista. Vuonna 2003 selvisi, että eräs mies oli havainnut Shortin ruumiin löytöpaikan lähellä auton, jonka sivuovi oli auki. Shortin ruumis oli tuota paikalle säkissä, joka löytyi löytöpaikan lähettyvillä. Lisäksi samana vuonna poliisi löysi tienvarresta Jeanne Frenchin ruumiin, jota oli käsitelty lähes samalla tavalla kuin Shortia. Tekijä tai tekijät olivat kirjoittaneet Frenchin ruumiseen tekstin ”FUCK YOU BD” allekirjoituksella TEX. Lisäksi Shortin murha muistutti 1930-luvun lopulla tapahtuneita torsomurhia, joiden uhreiksi joutui arvioilta 12 ihmistä. Osaa ruumista ei tunnistettu lainkaan ja tekijää ei koskaan saatu kiinni. 

Elisabeth Shortin mahdollisista surmaajista keskustellaan vielä tänäkin päivänä. Entinen poliisi Steve Hodel paljasti 1990-luvulla, että Elisabeth Shortin murhaaja oli hänen isänsä George Hodel, joka ilmeisesti tunsi Elisabeth Shortin ja hänen hallustaan oli löydetty kuvia, joissa oletettavasti esiintyi Musta Dahlia. George Hodel oli syyllistynyt seksuaalirikoksiin ja hän joutui oikeuteen muun muassa tyttärensä raiskauksesta. Hodel vanhempi työskenteli lääkärinä ja hän tunsi hyvin ihmisen anatomian. Lisäksi George Hodel oli epäsuorasti tunnustanut tekonsa ja todennut, ettei häntä koskaan saataisi kiinni. Myöhemmin on väitetty, että Hodel olisi pystynyt lahjomaan tutkijoita ja silminnäkijöitä, ettei jäisi kiinni. Lisäksi Hodelin sihteeri oli kuollut epämääräisissä olosuhteissa. Toinen epäilty oli Leslie Dillon, joka oli syyllistynyt hotellimurtoihin toimiessaan hissipoikana hotelleissa ja oli työskennellyt. Dillon oli todennäköisesti tuntenut Shortin, joka työskenteli tarjoilijana nimenomaan hotellissa ja asuikin pitkiä aikoja hotelleissa. Dillon olisi tappanut Shortin Aster- nimisessä motellissa, jonka eräästä huoneesta löytyi paljon verta ja ulostetta.

Tapauksen perintö 

Tekijä on edelleen tavoittamatta, mutta tutkijat käyvät edelleen läpi tapauksen arkistoja. Voisiko mahdollinen tekijä vielä löytyä? Kuka tai mikä hän ikinä onkin, niin hän on jättänyt kammottavalla tavalla jäljen amerikkalaiseen populaarikulttuuriin ja rikoshistoriaan. Lisäksi Mustan Dahlian tapaus raottaa ovea Hollywoodin loiston ja glamourin pimeälle puolelle, jossa ihmiselämälle ei aseta edes kahvikupin verran arvoa. 

Black Dahlia - Wikipedia

The Black Dahlia: Inside The Gruesome Murder Of Elizabeth Short (allthatsinteresting.com)

The Mysterious Black Dahlia Unsolved Case - Who May Have Done It?! Mystery & Makeup | Bailey Sarian - YouTube

Ote elokuvasta Black Dahlia (2006)

Näyttelijän urasta haaveillut Elizabeth Short koki julman kohtalon – ratkaisiko brittikirjailija murhamysteerin? - MTVuutiset.fi

The Black Dahlia — FBI

Cleveland Torso Murderer - Wikipedia

Poika joka tappoi vanhempansa. Sean Sellers Oklahoma 1986.

Mikä sai vasta 16-vuotiaan Sean Sellersin suorittamaan kolme raakaa murhaa Oklahoma Cityssä vuosina 1985 ja 1986? Oliko syynä satanismi vai vakavat mielenterveysongelmat? Sean Sellers oli yksi niistä 22 alaikäisestä kuolemaantuomitusta, jotka oikeus määräsi teloitettavaksi. Sellers teloitettiin myrkkyruiskeella Oklahomassa 4.2.1999.

(Sean Sellers tuli vankeusaikanaan uskoon. Hän yritti perustella tekojaan vetoamalla vakavaan persoonallisuushäiriöön.)

Murhat

Sean Sellers surmasi äitinsä ja isäpuolensa 5.3.1986 makuuhuoneessaan heidän ollessaan nukkumassa. Tarkoituksella pelkkiin alushousuihin pukeutunut Sean ampui ensi isäpuolensa Leo Bellofatton silmien väliin kohdistetulla laukauksella. Laukaus herätti hänen äitinsä Vondan, joka kuoli kasvoihin tähdättyyn laukaukseen. Sean yritti lavastaa murhapaikan niin, että kaikki näyttäisi taloon tunkeutuneen ulkopuolisen kaksoismurhaajan teolta. Oikeudessa Sean Sellers sanoi olleensa vihainen vanhemmilleen siitä, että nämä puuttuivat hänen elämäänsä ja mm. Vonda oli pakottanut poikansa lopettamaan seurustelusuhteen tytön kanssa, joka vanhempien mielestä oli huonoa seuraa heidän pojalleen. 

Syyskuussa 1985 Sean Sellers surmasi ampumalla Circle K:n myyjän Robert Bowerin, koska tämä ei Sellersin mukaan ollut myynyt tälle olutta. Sean yllätti myyjän kahvitauolta, ampui tätä ja pakotti tämän jälkeen haavoittuneen myyjän siirtymään kaupan puolelle, jossa Sean ampui Boweria uudestaan tappaen hänet. Sean Sellers myönsi jälkikäteen, että oli ampunut Bowerin vain sen takia, että halusi kokeilla miltä ihmisen tappaminen tuntuu. Bower oli siis käytännössä väärässä paikassa väärään aikaan ja hänestä tuli sattumalta kylmäverisen murhan uhri. 

(Sean Sellers surmasi vanhempansa Leo ja Vonda Bellofatton 5.3.1986 ampumalla.)

Tuomio

Oikeudessa Sean Sellers kertoi, että oli viehättynyt satanismiin ja oli muun muassa lukenut satanisti Anton Laveyn Saatanallisen Raamatun lukuisia kertoja. Sellers väitti olleensa teot tehdessään paholaisen riivaama. Lisäksi hänen puolustuksensa väitti Sean Sellersin olleen riippuvainen Dungeons and Dragons- pelistä.  Oikeus ei näihin väitteisiin uskonut vaan langetti Sellersille kuolemantuomion. Oikeuden päätöksen mukaan Sellersille ei voinut langettaa elinkautista vankeusrangaistusta, koska hän olisi tämän tuomion perusteella päästä ehdonalaiseen vapauteen 7-15 vuodessa. Oklahomassa ei tuolloin ollut mahdollista langettaa elinikäistä vankeustuomiota, joka olisi sulkenut tuomitun loppuiäkseen telkien taakse. Sean Sellers sai näin ollen tuomioista sen kaikkein lopullisimman. Hän joutui odottamaan teloitustaan 13 vuotta kuolemansellissä. Näihin vuosiin mahtui useita vetoomuksia ja mediajulkisuutta. Sellers kirjoitti kokemuksistaan kirjan Web of Darkness (1990) ja esiintyi muun muassa Oprahin TV-showssa. 

Kääntyminen kristinuskoon ja kuolema

Sellers kääntyi kuolemansellissä kristinuskoon ja kiersi erilaisissa tilaisuuksissa ja televisio-ohjelmissa kertomassa satanismin vaaroista. Sean Sellers vetosi myös oikeusistuimiin tuomiostaan ja kertoi kärsivänsä vakavasta persoonallisuushäiriöstä murhien aikaan. Sellers ilmoitti kärsivänsä dissoatiivisesta persoonallisuushäiriöstä, joka vaikutti hänen tekoihinsa siten, ettei hän pystynyt erottamaan oikeaa ja väärää tekoa toisistaan. Lisäksi jälkikäteen on tullut esiin, että Sellers oli lapsuudessaan isäpuolensa tiukan kurin alainen ja joutui olemaan pitkiä aikoja ilman vanhempiaan vain lapsenvahdin läsnä ollessa. Sellers oli tutustunut satanismiin saatuaan käsiinsä lastenhoitajan satanismia käsitteleviä kirjoja. 

Oikeus ei ollut vakuuttunut Sellersin vetoomuksesta, koska se katsoi, että mahdolliset mielenterveysongelmat eivät millään tavalla näkyneet Seanin käytöksessä murhaoikeudenkäynnin aikana. Väitteet mielenterveysongelmista olivat vankilahenkilökunnan mielestä vain Sellersin asianajajien manipulointiyritys. Lisäksi viranomaiset ja Sellersin sukulaiset pitivät Seanin uskoontuloa vain teeskentelynä ja huomiohakuisuutena. Ainoastaan vankilapastori ja Seanin isoisä uskoivat Sean Sellersin olevan vakavissaan uskoontulossaan. Sellers yritti vielä kaksi päivää ennen tuomiotaan saada tuomionsa kumottua. Turhaan. Sellersin kuolemantuomio herätti huomiota myös ulkomailla ja esimerkiksi Euroopan Unioni piti Sellersille langetettua kuolemantuomiota ihmisoikeuksien vastaisena. Tuomion vastustajien mielestä yksikään itseään ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio ei langettaisi kuolemantuomiota alaikäisille. Huomioitavaa on, että Sellersin kuoleman jälkeen Oklahoman osavaltio kielsi alaikäisten teloittamiset vuonna 2003.

Vetoomukset olivat turhia. Sean Sellers nautti viimeisen ateriansa 4.2.1999. Ateriaan kuului kiinalaista ruokaa ja katkarapuja. Sellers teloitettiin samana päivänä myrkkyruiskeella. Viimeisinä sanoinaan Sellers kertoi: 

"Minun teloituksestani maailma ei muutu miksikään. Vihaatte minua huomenna ihan yhtä paljon kuin tänäänkin." (mukailtu lainaus)

(Sean Sellers kertoi olevansa viehättynyt satanismiin nuorella iällä. Olisiko hänen julmat tekonsa voinut selittää paholaisen työllä?)

Lasta ei voi teloittaa

Sean Sellersin teko oli julma ja hän osoitti teot tehdessään täyttä kylmäverisyyttä. Hänen mahdollisia motiivejaan olivat kokeilunhalu ja kosto. Mutta hyvällä syyllä voidaan kysyä oliko Sellersin teloittaminen myrkkyruiskeella oikea tuomio? Vetoomukset eri oikeusistuimiin eivät olleet päästä vedettyjä. Sellersin saama tuomio osoittaa miten paljon amerikkalaisissa murhaoikeudenkäynneissä kiinnitetään huomiota siihen mitä kirjoja tai mitä musiikkia alaikäinen murhaaja kuuntelee ja millaisessa seurassa hän kulkee. Sellersin tapaukseen tutustuttaessa missään ei tullut esille esimerkiksi sitä, että mistä poika oli saanut käsiinsä aseen, jolla surmasi Bowerin ja vanhempansa. Oikeus ei muutenkaan näyttänyt antaneen paljonkaan painoarvoa mahdollisiin lapsuuden traumoihin tai mielenterveysongelmiin. Sellersin motiiveja on vaikea ymmärtää, mutta hänen paikkansa olisi aivan varmasti ollut psykiatrisessa hoidossa eikä kuolemansellissä. Sean Sellersin tarina on yhtä aikaa ahdistava, surullinen ja synkkä eikä siinä ole ainuttakaan voittajaa. 

"Here i come, Father; I'm coming home..."

- Sean Sellersin viimeiset sanat ennen kuolemaa

Tulilahden kaksoismurha 1959: Runar Holmström oikeudessa

Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin 8.3.2017 Wordpress- alustalla. Kyseessä on Helsingin sanomien reportaasi Heinävedeltä, jossa pidettiin Runar Holmströmin murhaoikeudenkäyntiä kesällä 1960. Holmström oli saanut syytteen kahdesta murhasta ja ryöstöstä Heinäveden Tulilahdella heinäkuussa 1959 tapahtuneesta kaksoismurhasta, jossa surmattiin Tulilahden leirintäalueella jyväskyläläiset naiset Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen. Runar Holmström teki itsemurhan oikeusprosessin aikana, joten oikeuden päätöstä ei koskaan saatu. Tulilahden kaksoismurha on edelleen selvittämättä. 

(Runar Holmströmiä tuodaan oikeuteen kesäkuussa 1960 Heinäveden kansakoululle. Holmström oli laitettu kahleisiin ilmeisesti siitä syystä, että haluttiin estää hänen karkaamisensa. Vai oliko kyse jonkinlaisesta näytöksestä?)

Runar Holmström oikeudessa

Helsingin Sanomat

Kesäkuu 1960

Toimittaja(t) Mauri Sariola & Mikko Saukkonen

Referaatti 7.3.2017 (huomiot ja kommentit kursivoitu)

Tulilahden surmatyö vedetään päivänvaloon

”Kaikki valmista valmista Heinäveden oikeuskäsittelyyn”




Heinävesi tiistaina

Tulilahden leirialueen risteyksessä on camping- alueen tienviitta poistettu kuin hiljaisena myönnytyksenä sille, ettei maamme metsät ja rannat enää ole turvallisia yksin eikä edes ryhmissä suoritetuille retkeilyille. Kun ajetaan koivikkotietä rantaan, linnut kuitenkin laulavat, kuten aina keväällä ja portteja aukaisevat paljasjalkaiset paikkakuntalaiset ”pikkumatit”. Rantaan ehdittyä kesäinen auringonlasku päilyy lahden synkkien ääriviivojen väliin kätkeytyvän vesilakeuden yllä. Rannan poukaman suoalueella todistaa vain korkeista seipäistä kokoon lyöty, taivasta vasten mustana, muistuttavana sormena kuvastuva risti siitä mieliä kuohuttavasta verityöstä, joka noin vuosi sitten ilmi tultuaan vavahdutti koko Suomen kansaa.

Yhtä karkeasta puuaineksesta – höyläämättömästä raakalaudasta – on kokoon kyhätty se yksinkertaisella vahakankaalla päällystetty tuomiopöytä, jonka viereen talutetaan Tulilahden petomaiseen kaksoismurhaan syylliseksi epäilty, ennestäänkin mustaa mustemman rikosrekisterin itselleen hankkinut Runar Holmström.

…

Julkisen huomion polttopisteeseen joutunut Runar Holmström suhtautui tilanteeseen kylmästi ja hermostumatta, mutta toisaalta pieninkin hymynhäive hänen suupielensä tienoilla oli mahdollisimman kaukana. Ennen istunnon alkua piti kihlakunnan tuomari lehdistön lähes viisikymmentä henkilöä käsittävälle edustajajoukolle puhuttelun, jossa hän asiallisella tavallaan teki tiettäväksi, että sensaatiomittoihin paisuneen ja viime aikoina sattuneitten uusien murhien (Bodomjärven kolmoismurha Espoon Bembölessä paljastui vain muutama päivä ennen kuin Tulilahden oikeudenkäynti alkoi Heinävedellä) vieläkin kärjistämän jutun ratkaisemisessa, seuraamisessa ja selostamisessa puolueeton objektiivisuus oli ainoa mahdollinen johtotähti ja ohjenuora.

Samalla hän antoi tunnustuksen lehdistön tähänastiselle suhtautumiselle.

Puheenvuoro oli terävä, mutta ei loukkaava, pikemminkin sympaattinen ja siihen suhtauduttiin sen mukaisesti. Kun puheenjohtaja oli vielä jutun alkaessa luonut lyhyen, mutta paljon puhuvan silmäyksen hiljentyneeseen saliin, hän kävi kursailematta asiaan ja johti mielenkiintoisia, osittain dramaattisiakin yksityiskohtia sisältänyttä prosessia lujalla, asiantuntevalla kädellä.

…

Syyttäjänä toiminut Mikkelin läänin poliisitarkastajana toiminut Viljo Laaksonen sai puheenvuoron.

-Jaaha. Mistäs sitten syytetään? Kysyi puheenjohtaja rauhallisesti.

-Herran puheenjohtaja, minulla on täällä syytekirjelmä.

Seuraa pitkä syyttäjän kuvaus, jossa mainitaan, että Jyväskyläläiset neitoset Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen löydettiin suohautaan kätkettyinä 21.8.1959 Tulilahden leirintäalueen pohjukasta poliisin ja varusmiesten suorittamien etsintöjen jälkeen. Etsinnät jyväskyläläisnaisten löytämiseksi olivat alkaneet elokuun alusta 1959, kun Riitta Pakkanen ei ollut saapunut töihin ilmoittamaansa päivämäärän mennessä. Väärät todistajalausunnot olivat johtaneet etsinnät aluksi Varkauden suuntaan. Tulilahden leirintäalueelta oli löydetty 28.7 murhien jälkeen joitain tytöille kuuluneita esineitä, mutta ne olivat kadonneet paikalta myöhemmin. Maastoetsinnät aloitettiin Tulilahdessa 18.8 ja suohaudan löytymiseen johtanut etsintä käynnistyi perjantaina 21.8 klo 7.00. Etsintöihin osallistunut varusmies paljasti suohaudan samana aamuna klo 8.30.

…

Tapahtumainkuvaus lyhyesti

En kopioi tähän sanatarkasti Helsingin Sanomien tapahtumainkuvausta, koska siitä on raportoitu jo useassa jälkikäteen kirjoitetussa lähteessä (mm. Aake Jermo). Voin kuitenkin todeta, että hauta oli taitavasti kätketty turpeilla ja puuntaimilla. Lisäksi haudan päälle oli pinottu puunkarahkoja etsijöiden hämäämiseksi. Hauta oli pikemminkin noin kolme metriä pitkä oja ja molemmat ruumiit oli pitänyt ahtaa suohaudan sisään ilmeisesti potkimalla. Etsijät olivat järkyttyneitä suohaudan paljastuttua. Tyttöjen pyörät löydettiin vasta 4.9.1959 keskeltä Tulilahtea vain 130 metrin päässä leirialueen laiturista. Esinelöydöistä olen jo kirjoittanut aikaisemmin. Tyttöjen tavaroita löytyi tipoittain pitkin leirintäaluetta ja ne oli kätketty aikaa käyttäen huolellisesti murhapaikan maastoon.

Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen olivat saapuneet Tulilahden leirintäalueelle 27.7.1959 reittiä Sotkuma – Käsämän lossi – Liperin kirkonkylä – Onkisalmen lossi – Vihtari – Heinäveden kirkonkylä. Tytöt olivat saapuneet leirintäalueelle todistajalausuntojen perusteella illalla klo 19.30–20.00 välisenä aikana. Heinävetiset Keijo Ruuskanen ja Heikki Pelkonen olivat olleet liikenteessä moottoripyörillä ja havainneet tytöt Heinäveden kirkolla. Ruuskanen ja Pelkonen olivat saapuneet myöhemmin Tulilahden leirintäalueen rantaan moottoriveneellä. Pojat olivat poistuneet leirintäalueelta omien lausuntojensa mukaan ennen puoltayötä. Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen eivät olleet lämmenneet heidän lähentelyynsä ja pyytäneet poikia poistumaan.

Eila Koistinen ja Olavi Puustinen olivat istuneet Tulilahden leirintäalueen läheisyydessä olevalla näköalapaikalla ja havainneet heille tuntemattoman miehen leirintäalueen pysäköintialueelle klo 22.00 aikoihin. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli selvinnyt, että sinisellä mopedilla ajanut mies oli seurannut tyttöjä leirintäalueen tienhaaraan asti. Viranomaiset ilmoittivat myöhemmin etsivänsä tummahipiäistä, päivettynyttä, keskikokoista, noin 30–40 vuotiasta miestä, joka ajoi mahdollisesti sinistä Solifer- merkkistä mopedia (käsitys mopedin merkistä vaihtelee). Mopedimiestä ei koskaan tavoitettu.

Erik Runar Holmström pidätettiin 6.11.1959 Munsalassa epäiltynä Vaasan seuduilla tapahtuneisiin murtoihin. Näiden tutkimusten aikana kävi ilmi, että Holmströmillä olisi ollut kesällä 1959 sininen mopedi sekä että hänen vaatetuksensa ja muut tuntomerkkinsä sopivat etsintäkuulutuksessa annettuihin tuntomerkkeihin. Lisäksi Holmströmin hallusta löytyi esineitä, joiden epäiltiin kuuluvan Eine Nyyssöselle ja Riitta Pakkaselle. Holmströmiä kovisteltiin myös Mora-puukosta, joka oli löytynyt hänen hallustaan. Sillä oli viranomaisten mukaan veistelty tyttöjen haudan peittelemiseen käytettyjä kuusen taimia.

Arne Holmströmin todistus

Runar Holmström yrittää vesittää veljensä kertomuksen

Edellä kerrottujen seikkojen perusteella ja siitä syystä, että Runar Holmströmin tiedettiin olevan väkivaltainen luonteeltaan, sekä sen takia, että hänen veljensä Arne Holmström kertoi tavanneensa veljensä Savonlinnassa 9.8.1959 oli syytä epäillä Runar Holmströmin olevan juuri etsityn mopedimiehen. Tämän vuoksi kuulusteltiin häntä myös mahdollisista Heinävedellä liikkumisistaan sekä muista kesällisistä matkoistaan, mutta Runar Holmström kielsi jyrkästi sen, että hän olisi koskaan liikkunut Itä-Suomessa sekä väitti, ettei hänellä ole mitään tekemistä Tulilahdessa tapahtuneiden murhien kanssa. Hän kertoi kesällä 1959 Tulilahden tapahtumien aikaan tehneensä polkupyöräretken Sodankylään voimatta kuitenkaan kertoa retkestään mitään tarkempia aikamääriä tai sellaisia seikkoja, joiden perusteella matka olisi voitu tarkistaa. Myöhemmin hän sitten muuttikin kertomustaan väittäen olleensa tapahtuma-aikaan kotiseudullaan ja majailleensa jossakin kotinsa lähistöllä sijaitsevassa ladossa ja kiisti käyneensä Savonlinnassa. Viranomaisten mukaan Savonlinnan matka piti kuitenkin paikkansa ja Arnen kertomuksen pitävän paikkansa.

Arne Holmströmin kertoman mukaan oli hänen veljensä Runar Holmström käynyt kotonaan ennen pidätetyksi joutumistaan ja tässä yhteydessä Runar oli kertonut veljelleen, ettei koskaan tule tunnustamaan Heinäveden juttua eikä myöskään tekemiään varkauksia, ja oli pyytänyt Arnea kertomaan poliisille, mikäli häneltä tultaisiin sitä kysymään, että hän, Runar oli ollut kotona Tulilahden tapahtumien aikaan.

…

Matkalta Varkaudesta Vaasaan Runar Holmström oli kuitenkin kertonut poliiseille olevansa etsitty mopedimies ja seuranneensa Eine Nyyssöstä ja Riitta Pakkasta Liperistä Tulilahden leirintäalueelle kertoen myös Arne-veljensä puhuneen totta, kun hän oli kertonut heidän tavanneen toisensa Savonlinnassa. Runar Holmström kertoi myös tavanneensa Arnen Puumalassa, vaikka tutkijat eivät häneltä sellaista aikaisemmin olleet kysyneet eikä Arne ollut sellaista maininnut poliiseille missään vaiheessa. Samalla Runar Holmström ilmoitti omistaneensa sinisen mopedin, jolla oli seuraillut tyttöjä leirintäalueelle. Mopedin hän oli ostanut Helsingin linja-autoasemalta ja Runar oli kertomansa mukaan joutunut hitsauttamaan mopedin etuhaarukan heinäkuussa 1959 Varkauden Solifer-huollossa. Korjaaja Urpo Jauhasen mukaan näin oli todellakin tapahtunut ja asiakas oli muistuttanut hänen mukaansa Runar Holmströmiä.

Tulilahden leirialueella oleskelustaan Holmström kertoi, että hän oli sivussaolijana seurannut Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen seurustelua Keijo Ruuskasen ja Heikki Pelkosen kanssa. Holmström painotti erikoisesti sitä seikkaa, että Keijo Ruuskasen ja Heikki Pelkosen käyttäytyminen Nyyssöstä ja Pelkosta kohtaan oli ainakin hänen mielestään väkivaltaista ja että Pelkonen ja Ruuskanen olivat kovasti yrittäneet halailla ja pussailla Nyyssöstä ja Pakkasta. Näköalatasanteella istuneen pariskunnan lisäksi hän väitti nähneensä isokokoisen miehen kävelemässä leirintäalueen suuntaan.

Tähän lausuntoon nojaten viranomaiset tulivat siihen johtopäätökseen, että Holmströmin lausunto sisälsi tutkinnan kannalta sellaisia seikkoja, jotka hän olisi voinut todeta ainoastaan paikan päällä Tulilahden leirintäalueella murhien aikaan. Kaikki nämä lausunnot Runar Holmström kuitenkin kiisti myöhemmin poliisikuulusteluissa. Hän kielsi tehneensä matkaa Itä-Suomeen, hän ei ollut seurannut tyttöjä Liperistä Heinävedelle eikä ollut samaan aikaan Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen kanssa Tulilahden leirintäalueella. Runar Holmström ilmoitti, että hänet vanhana rikollisena tuomittaisiin varmasti murhista, jos hän tunnustaisi olleensa murhan aikaan Tulilahden leirintäalueella.

Puolustus kiitti tutkimuksia

Mutta kiisti syytteet

Heinävesi keskiviikkona 10.6.1960 (Mikko Saukkonen)

Pitkän poliisikuulustelupöytäkirjan lukemisen jälkeen loi oikeuden puheenjohtaja katseen syytettyyn. Käräjäsalissa olevat herkistivät kuuloaan, sillä nyt tuli syytetyn puheenvuoro esiintyä. Tuomari Grahnfeld pitkitti hiljaisuutta, kunnes esitti Runar Holmströmille ensimmäisen kysymyksen.

-Myönnättekö syytteen oikeaksi?

Raskaissa jalkaraudoissa ollut Holmström kohottautui seisomaan ja näytti yhtä rauhalliselta kuin puheenjohtajakin.

-En. Kuului syytetyn suusta. Hänen katseensa oli koko istunnon ajan kiertänyt pitkän käräjäsalin seiniä ja käväisi nyt hetkeksi huoneen katossa. Holmström piti itsekin kysymystä liian lyhyenä ja suomen kielellä, jossa oli vain pienoinen ruotsalainen korostus, vielä lisäsi: -Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Ennen kuin puheenjohtaja ehti käyttää puheenvuoroaan, syyttäjä astui tuomarin pöydän eteen ja asetti sille punaisen Mora-puukon, sinisen mopedin osia ja mopedin huoltokirjat. ”Kysytään. Tunnustaako syytetty nämä omikseen?”

…

Kihlakunnantuomari jatkoi keskusteluaan Holmströmin kanssa.

-Oletteko ennen ollut Heinävedellä?

-En ollut. En ole ennen käynyt Heinävedellä.

-Ettekö olleet täällä, tarkoitan nyt erikoisesti 27. päivää heinäkuuta 1959? Tämän kysymyksen teki oikeuden puheenjohtaja ruotsiksi.

-Nej. Kuului vastaus.



-Missä sitten olitte tuona päivänä?

-Jossain. Vissiin kotona. Kotinurkilla, mutta piilossa kylläkin.

-Mutta tehdä olette helmikuussa kertonut Vaasassa, että olette heinäkuussa ollut matkalla Heinävedelle ja sanoitte levänneenne erään lammen rannalla ja nähneenne pyöräilevät jyväskyläläistytöt, näin olette kertonut, totesi puheenjohtaja.

-Se ei ollut.. aloittaa Holmström… Minä tahdoin vain tietää, voivatko todistajat tosiaan sanoa minun olleen täällä. Kyllä kerroin niin poliisille, olen lehdestä lukenut.

Holmströmin selitys annettiin hiljaisella äänellä, lauseet olivat lyhyitä ja puolinaisia. Hän näytti taistelevan myös Suomen kielen vaikeuksia vastaan. Hän vielä selvensi esitystään: ”Jotain sellaista puhuin, jotta kuulis, olisiko todistajia.”

-Te kerroitte tällaista saadaksenne tietää, oliko olemassa todistajia, selvensi puheenjohtaja syytetyn esitystä.

-Joo.

Holmström halusi tämän jälkeen oma-aloitteisesti puhua myös tuomarin kädessään pitelemistä mopedin osista.

-Olin löytänyt ne vaijerit. Löysin ne syys-lokakuussa.

-Koska löysitte puukon?

-Syys-lokakuussa. En muista mistä. Olen ilmoittanut poliisille kolme murtoa, jotta tietäisin tarkasti anastuspaikan ja ajan.

-Olette siis tunnustaneet kolme murtoa todistaaksenne, että puukko oli teillä vasta syyskuussa, toisti kihlakunnantuomari.

-Joo. Se on tullut minulle aivan sattumalta.

-Missä teitte nämä murrot?

-Konalassa ja Vaasan läänissä.

…

-Milloin olitte täällä?

Holmström muuttui ihmetteleväksi eikä vastannut mitään.

-Niin tarkoitan, koska olitte Konalassa, selventää oikeuden puheenjohtaja.

-Kyllä minä… syyskuun aikana.

-Hän siis toteaa, ettei ole ollut täällä Heinävedellä (oikeuden puheenjohtaja ilmoitti lehdistölle).

-Onko syyttäjällä nyt mitään asiaa? Tiedusteli tuomari Grahnfeld.

Poliisitarkastaja Laaksonen nousi ylös ja kysyi syytetyltä myöntääkö tämä kysyneensä poliisilta Heinäveden seudulla suoritetun tunnistamiskierroksen jälkeen: Oliko saatu näyttöä Tulilahden jutussa?



-Kysyin vain, voivatko todistajat väittää, että juuri minä olen Heinäveden mopedimies. Tarkoitin siis niitä, jotka ovat nähneet minut.

Muistatteko mitä poliisit vastasivat?

-En muista yhtään mitään. Ei ne poliisit juuri minulle puhuneet.

-Juuri tämänkö vuoksi te aloitte puhua poliisille Heinäveden matkasta?

-Joo.

-Kysyitte siis sitä, mitä olette lehdestä lukeneet?

-Joo. Ja sitten minä keksin omasta omasta päästä. (Ruuskasen) Pussailemisesta en ole mitään puhunut.

-Te siis kiistätte nyt tämänkin.

-Joo.

Sitten minulla ei ole muuta, ilmoitti virallinen syyttäjä kumartaen.

Puolustuksen puheenvuoro

Puheenvuoron sai tämän jälkeen Runar Holmströmin puolustusasianajaja Holger Strömberg. Kaksi liuskaa pitkä vastine kuului:

“Jo tämän jutun alkuvaiheessa pyydän saada esittää seuraavat näkökohdat. Tutkimukset asiassa on toimitettu kiitettävällä tarmolla ja lopullinen tutkintapöytäkirja on esimerkillisen selvä supistelma tutkimuksissa todetuista tai oletetuista seikoista, mutta tämä yhteenveto onkin vain supistelma tutkimuksissa syntyneestä materiaalista eli 170 sivua 3000 sivua käsittävästä aineistosta. Tämän vuoksi se ei voi antaa objektiivista kuvaa tutkimusten eri vaiheista ja siitä on täytynyt poimia pois sellaista, joka on ristiriidassa sen tuloksen kanssa, johon tutkijat ovat nyt päätyneet. “

“Niinpä ei nyt käy selville, että päämieheni on kahdeksas tai yhdeksäs syylliseksi epäilty eivätkä myöskään todistajien mahdollisesti aikaisemmin toisenlaiset tunnistamiset. Mm. on löytynyt erään verissä olevan mopedin omistaja, joka kuitenkin nähtävästi on pystynyt tyydyttävästi selittämään alibinsa. On muistettava, että tällaisia raakoja veritekoja on tapahtunut ennenkin, jotka toistaiseksi ovat jääneet selvittämättä.”

“Sitten eräs toinen toteamus. On kysymys kahden nuoren naisen kammottavasta kohtalosta eikä siis yksinään suojattoman naisen surmaamisesta. Tämä minusta viittaa selvästi siihen, että tekijöitä on täytynyt olla kaksi tai mahdollisesti useampia, ja tulee vielä seuraava johtopäätös: Ei ole uskottavaa, että yksi mies voi surmata kaksi nuorta naista niin samassa silmänräpäyksessä, ettei toinen vankka ja fyysillisesti erittäin hyvässä kunnossa oleva toveri pääsisi kirkaisemaan – leirin ollessa lahden rannalla, olisi tämä kirkaisu kantautunut pitkällekin – vielä, että tämä yksi mies niin lyhyessä ajassa ehtisi huolella kätkeä ruumiit, upottaa pyörät lahden syvimpään kohtaan ja piilottaa surmattujen tavarat yön pimeydessä ympäri leirintäaluetta. Lisäksi hän on noutanut lapion lähimmästä talosta ärhäkän vahtikoiran mitenkään reagoimatta k.o. asiaan. Kuitenkin tutkintapöytäkirjan mukaan ainoastaan päämieheni on ollut epäiltynä tähän kauheaan rikokseen.”

Seuraavaksi puolustusasianaja Holger Strömberg huomauttaa oikeudenistuntoja seikoista, jotka tukevat hänen päämiehensä syyttömyyttä.

-  Poliisin pöytäkirjasta ilmenee, että sinimopedimies oli keskikokoinen. Useimmat todistajat olivat arvioineet miehen pituudeksi 175 cm. Minun päämieheni pituus on 164 cm.

- Mopedimiehen vaatetuksesta ovat todistajat antaneet erilaisia tietoja, mm. päähineeksi on mainittu lippalakki, moottoripyöräilijän hattu ja musta baskeri.

- Mitä tiedetään päämieheni väkivaltaisesta luonteesta, melkein kaikki siitä on syytetyn veljen kertomaa. Rikosrekisterissä on vain ryöstön yritys ja poliisin vastustaminen.

- Holmströmiä ei ole koskaan syytettykkään seksuaalirikoksesta.

- Ei tarvitse ihmetellä päämieheni alibia. Hän oli ennen pidätystään ollut kolme vuotta karkumatkalla etsintäkuulutettuna. On vaikea näyttää alibia, kun karttaa ei ainoastaan poliisia vaan muitakin ihmisiä.

-Tulilahden hauta oli tehty taitavasti turpeiden leikkaamisineen. Holmström ei ainakaan ole saanut pioneerikoulutusta. Hän oli sotaväessä vain kaksi kuukautta joutuen kesken palvelustaan mielisairaalaan.

Puolustus kiisti lopuksi syytteen ja korvaukset. Vaadittuja korvaussummia pidettiin heidän tahollaan kohtuullisina. Puolustusasianajaja Holger Strömbergin otti syyttäjä vielä puheenvuoron: Eräät todistajat ovat todella arvioineet näkemänsä mopedimiehen pituudeksi 176 cm, mutta kuten te kaikki huomaatte Holmströmin yläruumis on pitkä ja roteva, hänellä on vain lyhyet jalat. Todistajat tekivät huomionsa, kun Holmström istui mopedinsa selässä. Syytekirjelmässä kiinnitettiin huomiota tutkimuspöytäkirjan kohtiin:

- Väkivallanteon laatu.

- Matkan vaiheet. Seurannut mopedimies (tässä tapauksessa aivan varmasti Holmström) ei ole ilmoittautunut

- Tunnistettaessa hermostunut Holmström joutui käpälälautaan.

- Holmström tunnisti ensin ja sitten kielsi. Erikoisesti on huomattava, että hän on kertonut asioita, joita vain Tulilahden alueella murhayönä ollut silminnäkijä voi kertoa.

- Arne-veljen raskauttava todistus.

- Haudalle työnnettyjen taimien poikkileikkauspinnan kanssa identtiset vuolujäljet.

- Holmströmin rikollinen menneisyys ja hänen monin seikoin ilmikäynyt väkivaltainen luonteensa.

- Surmaamistapa edellisen kohdan huomioon ottaen.

- Kadonnut omaisuus, joka osittain löytyi Holmströmin hallusta.

Jutun lopussa syyttäjä käy läpi todistajalausuntoja, jonka mukaan syytetty Runar Holmström oli todella nähty Heinävedellä heinäkuussa 1959 murhien aikoihin sekä myöhemmin saman vuoden elokuussa. Todistajalausuntoja ei rueta erittelemään enempää tässä kirjoituksessa. Yhteenvetona voin todeta, että melkein kaikki todistajat kertoivat mopedimiehen ainoastaan muistuttavan syytettyä Runar Holmströmiä. Kukaan ei vielä kesäkuussa 1960 ollut täysin varma asiastaan. Todistajat eivät kyenneet kuvailemaan yhteneväisesti mopedimiehen vaatetusta ja mopedin väriä. Tämä seikalla oli painoarvoa jatkossakin…

Forbidden Trail: Pääministeri Olof Palmen murha Tukholmassa 28.2.1986.

Julkaistu aiemmin 9.3.2016 Wordpress-alustalla. Jokainen voi tehdä tapauksesta omat päätelmänsä, mutta nykyisten tietojen valossa on vaikea uskoa minkäänlaiseen salaliittoon Olof Palmen murhaan liittyen. Korkeintaan pääministerin surmaajalla on voinut olla joitakin sympatiseeraajia, mutta mihinkään laajempaan kokonaisuuteen surmaajaa on vaikea liittää. Olof Palmen surmasi erittäin todennäköisesti Skandia- mies tai hänen profiiliinsa sopiva "yksittäinen ampuja". 

(Olof Palmen murhan tutkinnanjohtaja Hans Holmer esittelee kahta revolveria poliisin tiedotustilaisuudessa.)

Forbidden Trail

Youtubessa katseltavissa oleva amerikkalaisdokumentti ”Forbidden Trail” käy läpi teoriaa, jonka mukaan ääroikeistolaisten poliisien salaliitto olisi ollut Olof Palmen murhan takana. Dokumentti toteaa yksiselitteisesti, että Palmen pariskunnan yllättänyt ampuja oli Ruotsin poliisin äärioikeistolaisen klikin asialla. Olof Palmen murhaan liitetään salaliittoteorioita siitäkin huolimatta, että merkittävä osa ruotsalaisista uskoo Christer Petterssonin toimineen yksin ampuessaan pääministeri Olof Palmeen. Lisäksi Olof Palmen vaimo Lisbeth vannoo tunnistavansa Petterssonin miehensä ampujaksi.

Karismaattisena poliitikkona Palme keräsi vihamiehiä siinä missä ihailijoitakin. Jälkimmäisiin kuuluivat mm. Fidel Castro ja Jasser Arafat, ensinmainittuihin puolestaan CIA, Mossad, Iranin tiedustelupalvelu ja jossain määrin myös KGB, jonka piirissä ei oltu 1980-luvun sukellusveneskandaalin myötä täysin tyytyväisiä Olof Palmen ulkopolitiikkaan. Erityistä närää herätti Olof Palmen kritiikki Yhdysvaltain Vietnam- politiikkaan. Palme vertasi USA:n toimia Vietnamissa kidutukseen ja Natsi-Saksan joukkomurhiin toisessa maailmansodassa. Olof Palme jakoi myös Ruotsin kansaa, joista osa piti häntä merkittävänä uudistajana, toiset taas Neuvostoliittoon päin kumartelevana kommunistien agenttina.

Palmen pariskunnalla ei ollut turvamiehiä mukanaan tuona kohtalokkaana iltana, mikä on koko tapauksen kannalta merkittävä yhteensattuma. Murhaajan väitetään olleen tietoinen siitä, että pääministerillä ei ollut henkivartijoita saattajanaan. Dokumentissa esitellään salaperäinen Walkie Talkie Man, joka varjosti Palmen pariskuntaa murhailtana. Radiopuhelimeen puhuvasta miehestä tehtiin merkittäviä silminnäkijälausuntoja pariskunnan kulkureitin varrella.

Silminnäkijä oli nähnyt murhapaikan tietämissä poliisin partioauton, jonka kuskin paikalla istuva poliisi oli Palmen pariskunnan havaittuaan lausunut radiopuhelimeen: ”Oikealla puolella!” Tämän jälkeen auto olisi poistunut paikalta. Todistajan mukaan tämä oli outoa, koska poliisiautossa on vakiovarusteena radio eikä partiossa olevan poliisin tarvitse käyttää omaa radiopuhelintaan.

Todistajiksi ilmoittautuneet kaksi naista olivat nähneet murhapaikan lähettyvillä heille entuudestaan tutun suomalaismiehen, joka oli käyttäytynyt oudosti huomattuaan naiset. Naisten mukaan hänellä oli ase ja radiopuhelin mukanaan. Radiopuhelimesta oli sanottu: ”He tulevat. Hoida homma!”

Murhaaja yllätti Olof ja Lisbeth Palmeen Tunnelgatanin ja Sveavägenin risteyksessä 28.2.1986 klo 23.23. Ammuttuaan kaksi laukausta murhaaja poistui juoksujalkaa paikalta ja katosi yllättäen David Bagares Gatanille. Murhaajaa tavoittamaan lähtenyt todistaja ei ollut nähnyt kyseisellä kadulla muuta kuin poliisin partioauton. Auton väitetään olleen sama, joka olisi seurannut pääministeriä ja hänen vaimoaan. Murhaaja oli haihtunut kuin tuhka tuuleen.

Ruotsin äärioikeiston mahdollinen osuus pääministerin salamurhassa tulee toisaalta ilmi myös todistajalausunnoista, joiden mukaan Tukholman poliisissa työskennelleet poliisit NH ja JL olisivat olleet tapahtumapaikalla murhan aikaan. Molemmat poliisit olivat olleet siviilivaatteissa ja heidän tiedettiin kuuluvan Tukholman poliisin pahamaineiseen ”Pesäpalloliigaan”, jonka jäsenet olivat syyllistyneet moneen otteeseen poliisiväkivaltaan ja jotka tiedettiin olevan äärioikeiston kannattajia. Pesäpalloliigan jäsenet olivat kilistelleet julkisesti laseja kuultuaan pääministerin murhasta.

Muitakin äärioikeistolaisia poliiseja on yhdistetty tapahtumapaikkaan ja aikaan. Murhapaikan lähellä asui entinen poliisi K, joka toimi murhan tapahtuma-aikaan asekauppiaana ja vihasi Palmetta. Häntä pidettiin kylmänä ja tunteettomana ihmisenä. K asui juuri sillä kadulla, jonne ampuja oli yllätten kadonnut.

Poliisi toimia on arvosteltu voimakkaasti alusta alkaen. Salaliittoteorian mukaan ensimmäinen partio saapui paikalle vasta 23.30, vaikka virallisen raportin mukaan poliisi olisi ennättänyt murhapaikalle jo 23.23. Jopa partiossa olleet poliisit ovat vannoneet etteivät voineet olla tapahtumapaikalla niin aikaisin kuin virallisessa raportissa on väitetty. Murhailtana vuorossa olleet poliisit ovat kertoneet myös, että tapahtuma-aikana poliisin radioliikenne oli omituisesti hiljennyt.

Dokumentissa kovin kummoista kunniaa ei anneta Olof Palmen murhan ensimmäiselle tutkinnanjohtajalle Hans Holmerille, joka erosi tehtävistään tehtävästään 1987. Hän oli tuonut tutkimuksissa esiin kurdi-linjan, joka myöhemmin osoittautui hakuammunnaksi. Hans Holmerin taustoista on mielenkiintoista se, että hän oli perustamassa Tukholman poliisin neljää katuväkivaltayksikköä, joista yksi oli Pesäpalloliiga. Holmer kuului myös ampumaseuraan, jonka jäsenistä suurin osa oli tunnettu äärioikeistosympatioista. Hans Holmer oli itse sosiaalidemokraatti.

Ruotsin poliisin äärioikeistoklikin osuutta Olof Palmen murhaan ei ole koskaan virallisesti tutkittu. Todisteita ei ole tarpeeksi eikä oikeusprosessin käynnistämiseksi riitä pelkät aihetodisteet. Silti dokumentti Forbidden Trail pyrkii osoittamaan dramaattiseen tyyliin lähes varmaksi Pesäpalloliigan jäsenten syyllistyneen pääministerin murhaan. Äärioikeistosympatioistaan tunnetun entisen poliisin asuminen murhapaikan lähellä ei tee kenestäkään murhaajaa. Sekin että valtion päämiehellä on paljon vihamiehiä, ei todista vielä mitään. Radiopuhelimien kanssa liikkeellä olleet miehet saattoivat hyvinkin olla mukana poliisioperaatiossa, joka järjestettiin aivan sattumalta juuri murhailtana. Mutta missään virallisessa raportissa tällaisesta operaatiosta ei kerrota mitään. Tarkoituksellako? Halutaanko edelleen vain pidättäytyä siinä vaihtoehdossa, että kaikin puolin epävakaa hylkiö Christer Pettersson surmasi Olof Palmen ja haavoitti tämän vaimoa Lisbetiä 28.2.1986?

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 1/4 - YouTube

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 2/4 - YouTube

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 3/4 - YouTube

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 4/4 - YouTube

Pimeän ja hämärän rajamailla. Osa V: Raisa Räisänen ja Armonkallion nainen.

Nuoren naisen katoaminen muodostaa tutkijoille aina oman erityisen tutkimuslinjansa. Huomioon on otettava katoamistilanteessa vallinneet olosuhteet ja kadonneen henkilöhistoria. Raisa Räsänen katosi Tampereen keskustassa lauantaina 16.10.1999. Viimeinen varma havainto Raisasta on lauantai-illalta noin kello 23.00. Tarkkana tyttönä pidetty Raisa ei saapunut seuraavana päivänä järjestettyyn koripallopeliin toimitsijaksi ja perhe alkoi huolestua. Raisa Räisäsen katoaminen on yhä mysteeri, mutta poliisi saa edelleen vihjeitä nuoren naisen katoamisesta. 

(Voisiko Raisan katoaminen vielä selvitä?)

Mitä tapahtui Raisa Räisäselle? 

Raisa Räisäsen katoaminen Tampereella lokakuussa vuonna 1999 on yksi kuuluisimmista katoamistapauksista Suomen rikoshistoriassa. Muistan itsekin kun tapausta pohdittiin tuoreeltaan Poliisi-TV:ssä. Räisäsen katoaminen kesken ravintolaillan Tampereen keskustassa on myös uskomaton tapaus.

Kukaan ei muista nähneensä Raisan näköistä nuorta naista Tampereen keskustassa, vaikka Raisan omaiset olivat tuoreeltaan kyselemässä näköhavaintoja kadonneesta heti katoamista seuraavana päivänä. Raisa Räisäsen isä muistaa käyneensä Tampereen keskustan ravintoloissa ja näyttäneen työntekijöille tyttärensä kuvaa, mutta kukaan ei muistanut tai osannut sanoa oliko heillä näköhavaintoa Raisasta. Näin ollen Raisa Räisänen siis vain katosi jäljettömiin tuona kohtalokkaana yönä. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena ja saa tapauksesta edelleen vinkkejä. Poliisi on saanut vihjeitä vuosien saatossa siihen malliin, että tapausta voi verrata Suomen rikoshistorian kuuluisimman henkirikoksen Kyllikki Saaren murhaan. Yhtä lailla nämä molemmat tapaukset ovat ratkaisemattomia. 

Museoauto ja mystinen vartija

Poliisilla on ollut erilaisia tutkimuslinjoja Raisan katoamisesta ja niistä tärkeimmiksi on mainittu niin sanottu taksilinja, jossa taksikuski kertoi kuskanneensa nuoren naisen Multisiltaan ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. Toinen linja on sivunnut niin sanottua museoautolinjaa, jossa nuori nainen olisi pakotettu vanhaan amerikkalaisvalmisteiseen autoon. Tämä museoautolinja ei kuitenkaan ole saanut hirveästi kannatusta poliisilta, koska nainen on hyvin todennäköisesti pakotettu autoon ennen Raisan katoamista ja kyseessä olisi siis joku toinen henkilö.

Lisäksi poliisi on tutkinut erään vartijan toimia Raisan katoamisiltana. Tämä vartija oli liikkunut erään Tampereen keskustassa sijainneen kiinteistön kabinettitiloissa. Näihin tiloihin ei vartijallakaan ollut mitään asiaa liiketilojen sulkeutumisajan jälkeen. Olisiko tämä vartija voinut houkutella Raisan mukaansa kyseisiin tiloihin? Tämä selittäisi sen miksi Raisa on hävinnyt Tampereen keskustasta Hämeenkadulta kuin tuhka tuuleen. Mainittu vartija on nyttemmin kuollut, mutta hänen tiedetään syyllistyneen myöhemmässä elämässään erilaisiin rikoksiin.

Armonkallion nainen

Mielenkiintoisin vinkki liittyy niin sanottuun Armonkallion naiseen. Tässä vinkissä Raisaa muistuttava nuori nainen olisi ollut liikkeellä Tampereen keskustasta kohti Armonkallion kaupunginosaa juuri Raisan katoamisyönä. Nuoren naisen vaatetus oli niukka ja silminnäkijät sanoivat hänen pitkät säärensä olleen lähes paljaana. Raisa Räisänenhän oli liikkeellä baarivaatteissa eivätkä ne sopineet kylmään syysyöhön. Nuoren naisen seurassa kerrotaan liikkuneen vanhemman naisen, joka silminnäkijöiden mukaan käyttäytyi oudosti. Tämä parivaljakko ei ole ilmoittautunut poliisille ja mikäli kyseessä olisi ollut ihan mikä tahansa muu kaksikko, niin he olisivat varmasti ottaneet poliisiin yhteyttä kaiken kohun keskellä.

Havainto Armonkallion naisesta on sikäli mielenkiintoinen, että se on tähän mennessä ainoa varteenotettava näköhavainto, joka selvästi viittaisi siihen että kyseessä on todella ollut Raisa Räisänen. Silminnäkijät olivat tunnistaneet vanhemman naisen, joka oli liikkunut häntä selvästi nuoremman naisen kanssa kohti Armonkallion kaupunginosaa. Eräs opiskelijaporukka oli nähnyt kaksikon läheisen Siwan edustalla. Tämän jälkeen opiskelijat olivat kuulleet ulkoa kaksi vertahyytävää kirkaisua ja auton moottorin käynnistymisen. Auton moottori oli kuulostanut V8-koneelta. 

Yöllisillä huudoilla oli myös toinen todistaja, joka kuuli kaksi kovaa huutoa ja auton käynnistämisääniä. Äänet olivat ikään kuin tulleet todistajan kotitalon kellarikerroksesta, jossa sijaitsi Raisan katoamisen aikoihin parkkihalli. Tämä kyseinen todistaja ei ollut nähnyt ketään, mutta hänen havaintonsa ajoittuvat opiskelijaporukan tekemään havaintoon. Erään silminnäkijän mukaan parivaljakon vanhempi nainen oli tuttu nyky Tampereen keskustassa ja häntä kuvattiin yleisesti epämiellyttäväksi. Naisen tiedettiin kierrelleen kaupungin kapakoissa ja puhuneen usein itsekseen. Syy siihen miksi Raisa liikkui Armonkallion suunnassa, saattaa liittyä siihen, että Raisan tiedettiin kulkeneen kotiinsa Tampereen Petsamoon, jonne kuljettiin juuri kyseistä reittiä jossa parivaljakko oli havaittu.

Hervantajärvi

Oliko siis voinut käydä niin, että tämä tuntematon nainen olisi lyöttäytynyt Raisan seuraan, kun tämä oli kävelemässä kotiin Tampereen keskustasta? Edellä mainitut todistajat olivat myös kuulleet ääniä, jotka olisivat saattaneet viitata siihen, että jotakuta olisi pakotettu auton kyytiin. Autokyytiin viittaa käynnistymisäänet, joiden perusteella autossa oli hyvin voimakas moottori. Tällaisesta autosta on havainto Hervantajärven rannalta, jossa koirankävelyttäjä teki havainnon omituisesti käyttäytyvästä autokuskista Raisan katoamista seuraavana aamuna.

Auto oli ollut liikkeellä todella varhain ja koirankävelyttäjä oli nähnyt auton kahdesti ikään kuin etsimässä jotakin. Koiranulkoiluttaja oli myös nähnyt auton pysähtyneenä Hervantajärven rantaan. Hänen koiransa oli saanut kummallisen hepulin paikassa, jossa auto oli ollut pysähtyneenä. Poliisi ja vapaaehtoiset etsijät ovat haravoineet seutua, mutta etsinnät ovat toistaiseksi päätyneet tuloksetta. Olisiko tällä autolla voinut olla yhteys Armonkallion outoihin tapahtumiin Raisan katoamisyönä? Havainto naiskaksikosta ja tästä viimeksi mainitusta autosta on todella mielenkiintoinen ja se on tuonut poliisille paljon uusia vihjeitä aivan viime vuosina.

Olisiko ratkaisu sittenkin näköpiirissä?

Raisa Räisäsen tapausta suomalaiset eivät ole unohtaneet. Lahjakkaan koripallotytön kohtalo on koskettanut ja järkyttänyt meistä monia ja useat ihmiset toivovat tapauksen viimein ratkeavan. Netin keskustelupalstat pursuavat tietoa ja vinkkejä. Mikäli Raisa Räisäsen katoaminen kiinnostaa sinua, niin kannattaa ainakin katsoa Ylen Kadonneet- sarjan jakso Raisasta sekä kuunnella Marko Niemen podcast Viimeinen Johtolanka. Raisan katoamista puidaan myös Suomen suosituimmalla rikosaiheisella nettifoorumilla murha.info. 

Lähteitä:

Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2) - Sivu 309 - MURHA.INFO

Katoaminen, joka ei unohdu – 16-vuotias Raisa Räisänen katosi lähes jälkiä jättämättä Tampereen yöhön | Elävä arkisto | yle.fi

Mitä tapahtui Raisa Räisäselle? Rikospaikka - YouTube

RAISA RÄISÄSEN MURHAMYSTEERI | POLIISIT EPÄILEVÄT TÄLLAISTA NAISTA! - YouTube

Raisa Räisäsen katoaminen: Hervantajärveltä etsijöiden toiveena koru (iltalehti.fi)

Raisa Räisänen ja katoaminen: vesialue tutkitaan pian (iltalehti.fi)

 

Pääministerin murha. Olof Palmen murha Tukholmassa 28.2.1986

Julkaistu aikaisemmin Wordpress- alustalla helmikuussa 2016 nimellä Kasvoton mies.

Kesällä 2020 Ruotsin poliisi ilmoitti, että pääministerin murhan todennäköinen tekijä on ruotsalainen Stig Engström, jonka työpaikka oli Palmen murhapaikan lähellä. Engström sai työpaikkansa nimen perusteella lempinimen Skandia-mies. Poliisi oli alunperin kuulustellut Stig Engströmiä todistajana, ei murhaajana. Engström oli ilmaantunut murhapaikalle heti laukausten kajahdettua ja yrittänyt auttaa Palmen pariskuntaa. Stig Ensgtrömin vaatetus ja olemus muistutti todistajien antamia tuntomerkkejä murhaajasta, mutta Engströmiä itseään ei näissä lausunnoissa mainittu. Poliisi ilmoitti vuonna 2020 päättävänsä Palmen murhan tutkimuksen, koska Engström oli jo kuollut eikä ketään voitu teknisen näytön puutteessa asettaa syytteeseen pääministerin murhasta. 

(Surmasiko Skandia-mies Stig Engström Ruotsin pääministeri Olof Palmen Tukholmassa helmikuussa 1986? Poliisi on uusissa tutkimuksissaan päätynyt lopputulemaan, jonka mukaan Palmetta henkilökohtaisesti vihannut surmasi ensin pääministerin ja tekeytyi sitten tapauksen silminnäkijäksi.)

Pääministerin murha

Tänä päivänä tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhasta Tukholman keskustassa. Sosiaalidemokraattisen puolueen pääministeri oli palaamassa vaimonsa Lisbeth Palmen kanssa elokuvista, kun murhaaja yllätti pariskunnan lähietäisyydeltä Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa. Pääministerin turvamiehet oli poikkeuksellisesti jätetty pois. Murhaaja pakeni nopeasti paikalta juoksujalkaa pitkin Tunnelgatania. Olof Palme kuoli välittömästi vammoihinsa ja hänen vaimonsa Lisbet haavoittui.

Murhaaja on edelleen tavoittamatta. Vuonna 1988 murhaajaksi julistettiin päihdeongelmainen Christer Pettersson, joka kuitenkin vapautettiin syytteistä. Suurin osa ruotsalaisista kuitenkin pitää Petterssonia edelleen pääministerin murhaajana. Petterssonin syyllisyyttä tukee ennen kaikkea Lisbeth Palmen tunnistus. Toisaalta tapauksen läheltä nähnyt todistaja ”Lars” ei tunnistanut Christer Petterssonia Olof Palmen murhaajaksi. Lars näki murhaajan pakenemassa juoksujalkaa ampumisen jälkeen Tunnelgatanin portaita. Todistaja olisi kertomansa mukaan tunnistanut Petterssonin, jos tämä olisi juossut hänen ohitseen murhapaikalta. Larsin mukaan mies oli käyttäytynyt liian kylmäverisesti ollakseen Pettersson.

Murha-ase ja motiivi ovat edelleen selvittämättä. Syylliseksi on epäilty milloin Etelä-Afrikan apartheidin äärioikeistolaisia kannattajia milloin Jugoslavian tiedustelupalvelua. Viimeaikoina on puhuttu niin sanotusta ”Pesäpalloliigasta”, johon kuului Ruotsin poliisin äärioikeistolaisia jäseniä. He järjestivät avoimen natsistisia tapahtumia ja vihasivat Palmetta. Muun muassa ruotsalainen kriminologi ja kirjailija Leif Persson tukee linjaa, jonka mukaan äärioikeistolaiset poliisit järjestivät pääministerinsä palkkamurhan Tukholman keskustassa. Silminnäkijät ovat kertoneet nähneensä ennen murhaa siviilipukuisia poliiseja Tukholman kaduilla Palmen pariskunnan kulkureitin varrella. Joukosta on tunnistettu ns. ”Walkie talkie man”, joka olisi paennut suin päin paikalta.

Olof Palmen murhan tutkimus on rikoshistorian kallein murhatutkimus. Murhaa tutkitaan edelleen, mutta onko aika jo tehnyt tehtävänsä? Silminnäkijät alkavat unohtaa murhaillan tapahtumat ja todisteet alkavat vanhentua.

Murha ei vanhene koskaan…