Tässä jutussa teemme katsauksen Helsingin kellarisurmina tunnettuun rikossarjaan. Rikokset tapahtuivat eri puolilla Helsinkiä vuosina 1976-1981 ja niiden tekotapa oli kaikissa kolmessa henkirikoksessa lähes samanlainen. Rikokset saivat aikanaan paljon julkisuutta, mutta siitä huolimatta tekijää ei koskaan tavoitettu. Helsingin kellarisurmat tapahtuivat aikana, jolloin pääkaupunkiseudulla esiintyi runsaasti katuväkivaltaa. Lisäksi naisiin kohdistui kyseisenä aikana paljon seksuaalista ahdistelua ja seksuaalista väkivaltaa. Tätä tapausta tarkasteltaessa edellä mainitut seikat on syytä ottaa huomioon. Pitää myös ymmärtää se seikka, että esimerkiksi raiskauksiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla jopa vähättelevästi verrattuna nykyaikaan.
 |
| (Poliisi julkaisi Onerva Ketolan epäillystä surmaajasta piirroksen. Onerva Ketola löytyi kuristettuna ja raiskattuna kotitalonsa kellarista 31.1.1981.) Helsingin kellarisurmat Helsingin kellarisurmiin kuuluviksi rikostapauksiksi lasketaan seuraavat henrikokset: Susanne Lindholm, 25-vuotias, löytyi kuristettuna ja raiskattuna kotitalonsa pyörävarastosta Sofianlehdonkadulta Helsingistä 9.8.1976. Seija Kekkonen, 41-vuotias, löytyi surmattuna Helsingin Kontulassa sijaitsevan asuintalonsa kellarista 6.12.1980. Häneen oli yritetty kohdistaa seksuaalista väkivaltaa. Onerva Ketola, 42-vuotias, löytyi kuristettuna ja raiskattuna Pasilassa Kasöörinkadulla sijaitsevan kotitalonsa kellarista 31.1.1981. Häneltä oli lisäksi varastettu käsilaukku, jossa olivat hänen pankkikirjansa ja avaimensa. Kaikissa kolmessa edellä mainitussa tapauksessa uhrit olivat palaamassa kotiin myöhään yöllä. Heidän kotiinpaluustaan ei ole tähän päivään mennessä saatu täsmällisiä tietoja. Uhrit ovat tavalla tai toisella päätyneet surmayönä kotitalonsa kellariin. Todennäköisesti kellaritiloihin on kuitenkin menty vapaaehtoisesti, koska yhdessäkään tapauksessa mitään murtojälkiä ei ole havaittu. Tekijä ei siis ole päässyt kellaritiloihin etukäteen väijymään uhrejaan. Lisäksi uhreista yksi, Onerva Ketola, oli nähty varmasti juttelemassa tuntemattoman miehen kanssa kotitalonsa edustalla ennen surmaa. Voidaan siis olettaa, että tekijä lyöttäytyi uhriensa seuraan ennen kuin nämä olivat saapumassa kotiin. Poliisi varoitti helsinkiläisiä ja etenkin naispuolisia tuohon aikaan liikkeellä olevista naisten ahdistelijoista, jotka pyrkivät lyöttäytymään yömyöhään ulkona liikkuvien naisten seuraan. Kerrotaan myös tapauksista, joissa mieshenkilöt ovat koputelleet kerrostalojen ulko-oviin ja pyrkineet päästä puhuttelemaan kotiin palaavia naisia juuri kun he ovat päässeet kotitalonsa alaovista sisään. Poliisi kritisoi myös tuon ajan kerrostalorakentamista, jossa kellarit oli sijoitettu erilleen asuintiloista. Erityisesti kerrostalojen pohjakerrokset olivat pimeitä ja sokkeloisia labyrinttejä ja näiden ohella kerrostalojen syvennykset tarjosivat hyviä piilopaikkoja Helsingin yössä liikkuville ahdistelijoille. Toisaalta sokkeloiset kerrostalot ja pihapiirit tarjosivat mahdollisuuden poistua tekopaikalta mahdollisimman nopeasti. Lentokenttävirkailijan surma Lentokenttävirkailija Susanne Lindholm oli viettämässä siskonsa kanssa iltaa 8.8.1976 Helsinki- klubilla. Hänen oli määrä olla seuraavana päivänä työvuorossa Helsingin lentoasemalla. Susanne jatkoi iltaa myöhemmin Hotelli Hesperiassa erään klubilla tapaamansa norjalaismiehen kanssa. Sisko Camilla ei enää tässä vaiheessa ollut mukana. Kello lähenteli jo kolmea aamuyöllä, kun Susanne ilmoitti lähtevänsä kotiin vedoten seuraavan päivän työvuoroon. Susanne vaihtoi norjalaismiehen kanssa puhelinnumeroa ja sopi tapaamisen seuraavalle päivälle. Saatille norjalainen ei lähtenyt. Viimeiset näköhavainnot Susannesta olivat noin klo 3.00 hotellin edustalta. Edelleen on epäselvää, miten Susanne päätyi kotitalonsa kellariin kuristettuna ja raiskattuna. Susannen tiedetään vältelleen tuntemattomien henkilöiden kyytitarjouksia, ja hänen tapanaan oli kotimatkallaan seurata tyhjiä ratikkalinjoja, jotta pysyisi poissa ihmisten katseilta. Lisäksi poliisi ei ole tavoittanut ainuttakaan taksikuskia, joka olisi vienyt nuoren naisen tämän kotiin Sofianlehdonkadulle kyseisenä yönä. Eräs Sofianlehdonkadun asukas oli kuullut etäisiä avunhuutoja aamuyöllä kello 4:n aikoihin, mutta ei ollut reagoinut niihin, koska ei ollut varma kuulemastaan. Poliisi on tullut tutkimuksissaan siihen tulokseen, että Susanne oli surmattu hyvin pian hänen kotiintulonsa jälkeen. Edelleenkään ei tiedetä miten Susanne on päätynyt kellarikerroksessa sijaitsevaan pyörävarastoon. Susannella oli tapana tuoda yövieraita kotiinsa - jossa asuivat myös hänen vanhempansa - joten salaiseen tapaamiseen ei pyörävarastoa olisi tarvittu. Susanne tiedettiin myös räväkäksi ihmiseksi, joka ei olisi suvainnut minkäänlaista painostusta. Talon avaimet löytyivät Susannen taskusta, joten poliisi on tullut siihen tulokseen, että pyöräkellariin oli menty vapaaehtoisesti. Kellaritilojen yläpuolella asuneen talonmiehen mukaan kellarikerroksessa olisi syntynyt kova meteli, jos näihin kerroksiin olisi yritetty väkivalloin kolmen oven läpi. Varastossa oli käyty ankaraa kamppailua ennen surmatekoa. Susanne Lindholmin löysi seuraavana päivänä talon asukas Esko Savolainen, joka oli hakemassa pyöränpumppua varastosta. Susanne oli kuristettu ja raiskattu voimakasta väkivaltaa käyttäen.  Poliisi sai hyvin paljon vihjeitä tapaukseen liittyen ja tutkijoiden haltuun päätyi myös rikosteknistä materiaalia. Susannen ruumiin kynsien alle oli myös jäänyt tekijän ihoa, joten aivan aluksi poliisi etsi arpinaamaista miestä Helsingin seudulta. Erään havainnon perusteella Susannea muistuttava nainen olisi jutellut tuntemattoman miehen Sofianlehdonkadulla hetkeä ennen oletettua surma-aikaa. Tämän havainnon perusteella Susanne olisi tullut kotiinsa kävellen hänelle tuttua reittiä käyttäen. Voidaan siis olettaa, että Susanne on tullut kävellen kotiin ja kohdannut sitten tekijän oman kotitalonsa nurkilla. Sitä ei voida päätellä onko kyseinen henkilö ollut Susannelle entuudestaan tuttu vai tuntematon. Voisi toki ajatella, että Susanne ei päätyisi keskellä yötä keskusteluihin kenen tahansa ohikulkijan tai piileskelijän kanssa. Osasiko joku siis odottaa Susannea kotitalon lähettyvillä? Huolimatta tapauksen saamasta julkisuudesta tekijää ei koskaan tavoitettu. Poliisin haaviin jäi muutama varteenotettava epäilty, mutta mitään ratkaisevaa läpimurtoa ei saatu aikaan. Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 2004 poliisi otti kuulusteluihin erään henkilön, joka kuitenkin jouduttiin vapauttamaan kuulemisen jälkeen. Rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisin hallussa on edelleen tekijän veriryhmä, mikä auttaa tutkijoita rajaamaan epäiltyjä. DNA-lausuntoa näytteistä ei enää voi saada. Rautaheimon mukaan Sofialehdonkadulla järjestettiin murhayönä juhlat, joten paikalla oli sellaisia henkilöitä, jotka eivät asuneet kyseisessä kerrostalossa. Rautaheimon mukaan juhliin osallistuneita henkilöitä on puhuteltu vielä pitkän ajan päästä tapauksen jälkeen. Olisiko voinut käydä niin, että joku juhlista poistunut tai poistettu henkilö olisi kohdannut Susannen kerrostalon pihalla ja lyöttäytynyt naisen seuraan? Poliisi saa edelleen vihjeitä tapaukseen liittyen ja tutkijoilla on hallussaan tietoa mahdollisista tekijöistä. Susanne Linhdolmin tapauksessa on ollut liittymäkohtia myös vuonna 1979 tapahtuneeseen Helena Korlinin murhaan Helsingin Etu-Töölössä. 28-vuotias Korlin toimi myöskin matkailualalla ja hänen tiedettiin tunteneen Susanne Lindholmin. Myöhemmin kuitenkin ilmeni, ettei näillä kahdella tapauksella on ollut tekemistä toistensa kanssa. Tapausta ovat viimeksi käsitelleet Marko Niemi ohjelmasarjassa Viimeinen johtolanka sekä Heidi Holmavuo ja Elina Bäckman äänikirjassaan Ratkaisematon. Edellä mainitut tekijät ovat ottaneet esille murhapaikan ympäristössä tapahtuneet naisten ahdistelut, joista ole puhuttu julkisuuteen kovinkaan paljon. Se tiedetään, että Sofialehdonkadulla sijainneen Helsingin kätilöopiston liepeillä liikkui tuohon aikaan ahdistelijoita, jotka tarkkailivat ja seurasivat nuoria opiskelijatyttöjä Helsingin Kumpulassa. Oliko heitä yksi vain useampia? Ahdisteluilla ei tarvitse olla mitään tekemistä Susanne Lindholmin murhan kanssa, mutta ne antavat kuitenkin tuoretta näkökulmaa vuosia ratkaisemattomana olevaan tapaukseen. Voisiko tapaus vielä ratketa? Pikkujoulujen karmea päätös Seija Kekkonen oli ollut pikkujouluissa ravintola Kaivohuoneella 5.12.1980. Postinkantajana työskennellyt 41-vuotias perheenäiti oli ollut osa-aikatyössä Helsingin Kontulassa sijaitsevassa kaupassa, jonka pikkujouluihin hän oli saanut kutsun. Seija Kekkonen löytyi surmattuna itsenäisyyspäivän aamuna asuintalonsa kellarikäytävältä Kontulan Keinulaudantieltä. Surma oli tehty kuristamalla ja uhriin oli yritetty kohdistaa seksuaalista väkivaltaa. Tekijä on ilmeisesti ollut siirtämässä Seija Kekkosen ruumista kellaritiloista, mutta jättänyt jostain syystä ruumiin kellarikäytävälle. Seksuaaliseen tekoon ryhtyminen oli häneltä jäänyt kesken. Seija Kekkonen oli ilmeisesti surmattu Keinulaudantiellä sijaitsevan kerrostalon saunatiloista ja siirretty sen jälkeen löytöpaikalle, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Keinalaudantiellä sijainnut kerrostalo oli sokkeloinen eikä tekijän tarvinnut kulkea rappusissa, koska kellarikerros sijaitsi maantasossa. Tekijällä oli vapaa pääsy kerrostalon takaovesta, josta hän saattoi poistua pimeälle takapihalle huomaamattomasti. Takapiha on edellään hämärään aikaan varsin valaisematon paikka ja kallioinen maasto tarjoaa hyviä piilopaikkoja.  Tähän päivään mennessä ei ole saatu täyttä varmuutta siitä miten Seija Kekkonen pääsi kotiinsa pikkujouluista. Matka Kaivohuoneelta Itä-Helsinkiin on pitkä, joten matka on täytynyt kulkea taksilla tai ylipäänsä autokyydillä. Eräs taksiautoilija muisti tuoneensa naishenkilön Keinulaudantielle tapahtuma-aikana, mutta ei ollut aivan varma oliko kyseessä juuri Seija Kekkonen. Mahdollisesta tekijästä ei ole myöskään annettu julkisuuteen mitään varmaa tietoa. Kellaritilan yläpuolella asuva mies oli kuullut kellarista ääniä surmayönä ja samoista tiloista oli löytynyt myös tupakantumppeja. Odottiko joku Seija Kekkosta kellaritiloissa? Lisäksi talon ulko-ovesta pääsi sisään kuka vain, koska jäätynyt kynnys oli jäätynyt ja ovea ei voitu lukita. Seija Kekkosen tiedettiin lähteneen pikkujouluista yksin, mutta sitä ei tiedetä lyöttäytyikö hänen seuraansa joku matkan aikana. Vai kohtasiko Seija surmaajansa vasta kotiovella? Seija Kekkosen tapaukseen liittyy väittämä, jonka mukaan hänellä ei ollut avainta kotitalon kellaritiloihin. Tämä antaisi viitteitä siitä, että surmaaja oli mahdollisesti joku talon asukas. Tai joku jolla on ollut hallussaan myös kellarin avaimet. Myös talon asukkaita kuulusteltiin tapauksen tiimoilta ja erään asukkaan väitetään muuttaneen murhan jälkeen pois Keinulaudantieltä, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Lisäksi poliisin tutkinnassa oli mukana epäilty aviomiehen mustasukkaisuus. Aviomies oli eräiden lausuntojen mukaan vaikuttanut sulkeutuneelta eikä ottanut osaa esimerkiksi taloyhtiössä järjestettyihin juhliin. Lisäksi Aatos Kekkonen oli polttanut tupakkaa vaimonsa surmaa seuranneena aamuna. Tätä pidettiin erikoisena, koska puolisoa ei pidetty erityisenä tupakkamiehenä. Aatos Kekkosen mustasukkaisuutta tukee myös se seikka, että mies ei katsonut hyvällä vaimonsa hauskanpitoa. Aviomies ei tosin vaikuttanut sitä erikoisesti myöskään vastustavan, koska hän muun muassa kuskasi vaimonsa Kaivohuoneelle kohtalokkaana pikkujouluiltana. Lisäksi hän ei ollut vaikuttanut mitenkään erityisen levottomalta kuin vasta seuraavana aamuna, kun vaimo ei ollutkaan palannut kotiin. Mustasukkainen puoliso olisi lähtenyt jo edellisenä iltana hakemaan vaimoaan tai muuten vain vahtimaan kenen kanssa vaimo liikkui. Poliisi pitää aviomiehen osallisuutta epätodennäköisenä. Aviomies kärsi myös reumasta, joka vaikutti myös hänen käsivoimiinsa. Seija Kekkosella tiedettiin olevan jo työnsä takia hyvät ruumiinvoimat, joten hänen puolisonsa olisi ollut vaikea käydä käsiksi vaimoonsa. Poliisi haastatteli ja kuulusteli lukuisia ihmisiä tapauksen tiimoilta. Lisäksi poliisi lähetti vetoomuksen kaikille tapahtuma-aikana liikkeellä olleille taksikuskeille ja autonkuljettajille. Tutkijat kertoivat myös haastatelleensa kaikki Kaivohuoneen pikkujouluihin osallistuneet. Heitä oli lehdistöltä saatujen tietojen mukaan satoja. Tekijä ei ollut heidän joukossaan. Kasöörinkadun kellarisurma Onerva Ketola oli jäänyt sairauseläkkeelle selkävammansa takia. Aikaisemmin kirjansitojana työskennellyt 42- vuotias Ketola tunnettiin kosteista elämäntavoistaan ja hänen asunnossaan vietettiin varsin vauhdikasta elämää, jota jouduttiin joskus rauhoittelemaan myös poliisin toimesta. Onerva Ketola oli ollut viettämässä ravintolailtaa Helsingin Kalliossa perjantai-iltana 30.1.1981. Hän lähti ravintolasta tavallisuudesta poiketen hiukan aikaisemmin ja kävi vielä ystävättärensä luona vielä ennen kuin hänet nähtiin Aleksis Kiven kadulla vähän ennen puolta yötä. Tämän jälkeen Onerva Ketola nähtiin juttelemassa tuntemattoman miehen kanssa kotitalonsa edustalla Kasöörinkadulla puolen yön tietämissä. Havainnon teki kolme nuorta poikaa ja parvekkeella tupakoimassa ollut mies. Havainnon tehneet henkilöt kuulivat Onervan käyvän kiivassanaista keskustelua miehen kanssa. Onerva Ketola ei halunnut päästä miestä sisälle. Hänet löydettiin varhain seuraavana aamuna pesutuvan komerosta, jonne tekijä oli yrittänyt piilottaa ruumiin. Eräs naapuri oli kuullut kellarista kovan jymähdyksen murhayönä. Tapauksesta tekee erikoisen sen, että Ketola on kiivassanaisen keskustelun jälkeen päästänyt miehen kotitaloonsa. Jos mies oli Onerva Ketolalle tuntematon, niin miksi hän olisi päästänyt hänet taloon sisälle vastoin taloyhtiön sääntöjä. Voisi helposti ajatella niin, että Onerva olisi vain pistänyt oven kiinni miehen nenän edessä ja mennyt kotiinsa, mikäli mies oli hänelle tuntematon. Vai oliko hän tavannut miehen kenties jossain ravintolassa kyseisenä iltana? Tai oliko mies hänelle muuten tuttu? Tämä on vain spekulaatiota. Nimittäin erään toisen havainnon mukaan selvästi päihtynyt Onerva olisi mennyt välittömästi taloon sisään saavuttuaan pihalle tuntemattoman miehen kanssa. Myös tämä mies oli kuvauksen perusteella päihtynyt. Tosiasia on se, että Onerva Ketola löytyi kotitalonsa kellarin pesuhuoneesta tapettuna ja raiskattuna. Ruumis makasi puoliksi piilossa pesutuvan oviaukossa, koska tekijä ei ollut saanut ruumista kokonaan piiloon. Ilmeisesti Onerva oli myös yrittänyt paeta surmaajansa kellarikäytävälle. Tekijä on todennäköisesti toiminut hyvin impulsiivisesti eikä ollut pyrkinyt sen enempää peittelemään tekoaan. Poliisi julkaisi Onerva Ketolan oletetusta surmaajasta tämän kirjoituksen alussa olevan kuvan mukaisen piirroksen, jossa tekijä muistutti tuon ajan jääkiekkoilija Jukka Porvaria. Lisäksi eläkkeelle jäänyt rikosylikomisario Juha Rautaheimo kertoi kuvan muistuttavan erästä tapausta tutkinutta poliisia. Rautaheimo piti kuvan julkaisua virheenä, koska se todennäköisesti rajasi tapauksesta pois varteenotettavat silminnäkijähavainnot, koska mahdolliset todistajat koittivat väkisin yhdistää mahdollisen tekijän kuvan mieheen. Lisäksi piirroksen mies ei välttämättä muistuttanut lainkaan tekijää, koska pipopäiset ja viiksekkäät miehet eivät olleet tuohon aikaan harvinaisuus Suomessa. Piirros oli siis ikään kuin hahmotelma kenestä tahansa suomalaismiehestä.  Ketolan asuinpaikka sijaitsi Itä-Pasilassa, joka oli tapahtuma-aikaan levotonta aluetta. Katuväkivalta oli yleistä eikä rajoittunut vain pimeään aikaan. Tupakanpummaajat saattoivat lyödä kadulla kulkevan vastaantulijan katuun ja aloittaa silmittömän pahoinpitelyn. Helsingin seudun jengien tappelut olivat yleisiä ja ne saivat äärimmäisen raakoja piirteitä. Eräs nuorukainen menetti näissä tappeluissa henkensä päähän kohdistuneiden iskujen takia. Pivo Rosenqvist- nimiseltä muusikolta katkesi jalka näissä väkivaltaisissa yhteydenotoissa. Myös seksuaalinen ahdistelu oli yleistä tässä ympäristössä. Onerva Ketolan surman aikoihin tiedettiin naisten ahdistelijoista, jotka seurasivat naisia erityisesti linja-autoissa. Ahdistelija jäi pois samalla pysäkillä ja yritti tavoittaa naisen tämän kotiovella pyytäen päästä sisään rappukäytävään. Eräässä netissä kerrotussa tapauksessa noin 30- vuotias mieshenkilö oli yrittänyt päästä väkisin samaan rappukäytävään Piia- nimisen naisen kanssa, koska miehen kaveri kuulemma asui viereisessä rapussa. Mies oli kulkenut Piian perässä samalta linja-autopysäkiltä. Tilanne oli rauhoittunut vasta Piian aviomiehen saavuttua paikalle. Tarinan mies oli muistuttanut jonkin verran Onerva Ketolan kanssa surmailtana keskustelua käynyttä mieshenkilöä. Onko Onerva Ketola siis joutunut jonkinlaisen sarjaraiskaajan uhriksi, joka liikkui Helsingin seudulla 1970- ja 80-luvuilla? Sama tekijä? Poliisin edesmennyt tutkinnanjohtaja Martti Latikka kertoi vuonna 1995, että poliisi on tietoinen edellä mainittujen surmien tekijästä, mutta heitä vastaan ei ole ollut tarpeeksi näyttöä syytteen nostamista varten. Lausunnosta ei varsinaisesti selviä tarkoittaako Latikka, että surmatekoihin syyllistyi yksi ainoa tekijä. Rikosylikomisario Juha "Hermo" Rautaheimo on muistelmissaan kertonut, että surmateoilla on eri tekijät. Mitä todennäköisemmin näin onkin, vaikka surmien tekotavoissa on paljon yhtäläisyyksiä. Tekijä yllätti pimeään aikaan kotiin palanneet uhrit käytännössä näiden kotiovilta. Huomattavaa on myös se seikka, että tekijä ei ole erityisesti suunnitellut tekojaan vaan toiminut ikään kuin vaiston varassa. Itse surma on tapahtunut kaikissa tapauksissa todennäköisesti kuristamalla, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Poliisi ei tutkinnallisista syistä ole kertonut julkisuuteen tarkempia yksityiskohtia tekotavasta, koska sen tietää poliisin lisäksi vain tekijä. Onerva Ketolan ja Susanne Lindholmin surmapaikat sijaitsevat vain 2 kilometrin päässä toisistaan Itä-Pasilassa. Voisi siis hyvin kuvitella, että tekijä on operoinut tällä hyvin pienellä alueella. Hän on saattanut asua noin 3-5 kilometrin päässä surmapaikoista. Tällainen on tutkijoiden mukaan yleistä seksuaalirikoksissa. Myös teon motiivi on ollut ilmeisen seksuaalinen, vaikka uhreilta oli varastettukin omaisuutta. Ryöstäminen onnistuu ilman raiskaamistakin. Tekopaikoista Seija Kekkosen surmapaikka sijaitsee Helsingin Kontulassa, joten on vaikea kuvitella saman tekijän liikkuneen niinkin kaukana, koska kiinnijäämisen riski on ollut varmasti suurempi. Huomattavaa on myös hyvin erilaiset uhrikuvat. Susanne Lindholm on selkeästi nuorempi kuin Onerva Ketola ja Seija Kekkonen. Lisäksi uhrien tausta on erilainen. Seija Kekkonen oli perheenäiti, kun taas Onerva Ketola oli varsin nuorella iällä työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt hauskanpitäjä. Pitää ottaa myös huomioon, että Lindholmin ja Kekkosen surman välillä on kulunut aikaa neljä vuotta. Kekkosen ja Ketolan surmien väli on ollut taas vajaat 2 kuukautta. Ensimmäisen ja toisen surman aikaväli on ollut siis varsin pitkä. Uhrit eivät muistuta toisiaan ulkoisesti mikä on seksuaalissävytteisissä surmissa tärkeä näkökulma. Tapahtuma-aikoihin Helsingissä sattui vastaavanlaisia naissurmia, joiden tekijä jäi poliisin haaviin. On hyvin mahdollista, että poliisi on tutkinut heidän osuuttaan myös Helsingin kellarisurmiin. Olisiko tekijä/tekijät voineet olla heidän joukossaan? Tutkinta jatkuu yhä. Rikos ei vanhene. Edellä mainituista rikoksista kerrotaan uutisissa ja netin keskustelupalstoilla todella aktiivisesti. Alla olevista linkeistä pääset itse tutustumaan suomalaisten mieltä kohahduttaneisiin tapauksiin: |
