Pimeän ja hämärän rajamailla osa IV: Antti Hanhivaaran katominen Ivalossa vuonna 2006.

Seuraavassa jutussa käsittelen Antti Hanhivaaran katoamista Ivalossa lokakuussa 2006. Hanhivaaran katoaminen tapahtui Ivalo-Karigasniemi-Angeli- akselilla perjantain ja lauantain välisenä yönä tai mahdollisesti lauantaiaamuna. Katoamispaikassa ja ajankohdassa on edelleen epäselvyyksiä. Virallisesti Antti Hanhivaara katosi kaljoitteluillan  jälkeen kävelemällä erämaahan, mutta ulkopuolisen näkökulmasta katoamistapauksessa on paljon erikoisia käänteitä ja epäselvyyksiä, joiden perusteella kyseessä ei voisi olla tavallinen katoaminen. 

(Antti Hanhivaaran kohtalo on edelleen mysteeri. Onko ratkaisua näköpiirissä?)

Antti Hanhivaara katoaa erämaahan

Viimeinen havainto Antista on katoamispäivän aamulta 14.10.2006 noin klo 11.00. Havainnon tekee kaksi metsänhakkuuhommissa ollut miestä. Tosin he tekivät havaintonsa etäisyyden päästä, joten he eivät varmuudella pystyneet kertomaan oliko kyseessä kadonnut Antti Hanhivaara. Antin katoamista edelsivät kotibileet ja ulkopuolisen näkökulmasta omituinen autolla ajelu Ivalon-Karigasniemen ja Angelin kylän välillä. Antin autolla ajettiin aluksi Karigasniemelle illanistujaisiin, josta matka jatkui aamulla erään nuoren parin kanssa Angeliin. Siellä jatkettiin kaljoittelua aina aamuun saakka. Antin seurueeseen kuului siis nuoren parin lisäksi Antin ivalolainen kaveri. Antin siskon Elina Tuiskalan mukaan Antin Toyotassa ei olisi ollut riittävästi bensaa paluumatkalle Ivaloon, joten tätä taustaa vasten on erikoista miksi Angeliin ylipäänsä lähdettiin. Paikkakunnalla ei ollut bensa-asemaa, joten matkaan lähtijöiden on täytynyt tietää, ettei bensa riittäisi paluumatkalle. Miksi? Autolla kulkeminenhan on elinehto erämaassa, jossa matkat ovat pitkiä. 

Erikoisinta Antin katoamisessa on se, että hänestä ei ole varmaa havaintoa katoamispäivän aamuna. Viimeiset Antin seurassa olleet henkilöt olivat edellä mainittu ystävä ja nuori pari. Antin autossa olleista muista henkilöistä ei ole täyttä varmuutta. Hurjasti kaahaavan auton havaitsi useampi henkilö ja lisäksi autosta tehtiin kuulohavainto Angelista missä autolla oli käyty kaahaamassa eräällä sorakuopalla. Antin Toyotan kuskia puhuttaneet rajavartija ja eräs paikkakuntalainen eivät varmuudella tunnistaneet Anttia, mutta kylläkin hänen ystävänsä. Rajavartija oli ajanut autoa, josta oli tehty aluksi havainto Antin Toyotasta, joka ajoi tätä havaintoautoa vastaan Angelista päin. Kohta sama Toyota ilmestyykin havaintoauton taakse toisen auton kanssa ja havaintoauto päästää molemmat autot ohi. Hetken päästä Antin Toyota nähdään pysähtyneenä tien viereen, jossa vapaalla ollut rajavartija puhuttelee kuskia vaarallisesta ajosta. Tämän jälkeen liikkeelle lähteneestä havaintoautosta nähdään kuinka Antin ystävä kävelee heitä vastaan. 

Auto ajettiin romuksi

Antti Hanhivaaran auto löytyi tienpenkalta vanteille ajettuna ja hylättynä. Auton pakoputkesta puuttui osa ja sen rekisterikilpi löytyi läheiseltä sorakuopalta. Antin äidin mukaan auto oli löydettäessä sisältä yllättävän hyvässä kunnossa. Lisäksi Antin ystävä oli myöhemmin palannut autolle etsimään Antin kadonnutta kännykkää. Miksi? Mitään varsinaista syytä tälle etsintäoperaatiolle ei ole kerrottu julkisuuteen. Loppuun ajettu Toyota hinattiin loppujen lopuksi varikolle, josta varkaat kävivät myöhemmin ottamassa talteen auton toisen etupenkin. Jälleen sopii kysyä miksi? Syytä ei tiedetä eikä myöskään sitä miksi varkaat olivat valvontakameroita vältellen käyneet varastamassa penkin, muttei mitään muuta. Poliisi ei missään vaiheessa sinetöinyt tai muuten merkannut Antin autoa. Sitäkään ei tiedetä kävikö poliisi tutkimassa autoa tarkemmin. Antin omaisten mukaan auton akussa oli vielä virtaa ja hän olisi voinut ladata kännykkänsä. Tämä sotii olennaisesti sitä väitettä vastaan, että Antin puhelimesta olisi loppunut akku. Joka tapauksessa Antti Hanhivaaran omaisten mukaan olisi ollut mahdotonta, että Antti olisi ajanut hänelle tärkeän auton lunastuskuntoon ja lähtenyt sen jälkeen kävelemään erämaahan. Antti olisi voinut kävellä läheiseen taloon pyytämään apua eikä lähteä kokeneena erämiehenä talsimaan kylmään erämaahan. 

(Antti Hanhivaaran Toyota löytyi romuksi ajettuna tienpenkalta lokakuussa 2006. Antin omaisten mukaan auto oli hänelle silmäterä eikä hän olisi missään mielentilassa ajanut sitä ajokelvottomaan kuntoon.)

Korvakoru

Antin ivalolaisen ystävän mukaan ilta oli aloitettu kahden kesken Antin kotona Ivalossa. Äidilleen Antti oli kertonut aikovansa saunoa naapurinsa kanssa perjantai-iltana. Tosiasiassa Antin Ivalon asunnossa oli alkuillasta enemmänkin porukkaa ja kova meteli, josta naapurin rouva kävi  huomauttamassa metelöitsijöitä. Naapuri oli nähnyt keittiön oviaukossa miehen, joka oli pitänyt isointa ääntä ja selvästi huutanut jollekulle asunnossa olevalle. Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt kuka tämä henkilö oli. Lisäksi yleisesti pidettiin omituisena, että eräs tuntematon naishenkilö oli ajanut polkupyörällä Antin asunnolle tämän katoamisen jälkeen ja mennyt sisään Antin asunnolle tämän avaimilla! Lisäksi Antin koira oli palannut kotiin karkumatkalta ja mennyt aivan paniikkiin asuntoon astuttuaan. Naapurien ja omaisten mielestä Antti Hanhivaaran asuntoa oli hoidettu katoamisen jälkeen niin kuin siellä olisi asuttu koko ajan. Eräs omituisuus liittyy vielä autolla ajeluun Angelissa. Antin Toyotan pysäyttänyt poromies ei varmasti tunnistanut kumpaakaan autossa olijaa Antiksi! Poromiehen todistuksen mukaan pelkääjän paikalla istuvalla miehellä oli korvakoru, jollaista Antilla ei ollut. Autoa ajoi Antin ivalolainen ystävä. Lisäksi sopii ihmetellä, että Antin ivalolainen ystävä soitti itselleen kyydin katoamispäivän aamuna, muttei millään tavalla varmistanut, että Antilla on kaikki kunnossa. 

(Antti Hanhivaaran katoaminen tapahtui pohjoisimmassa Lapissa Ivalo-Karigasniemi-Angeli- akselilla. Välimatkat pohjoisessa ovat pitkiä eikä julkisia juurikaan kulje. Kuvalähde:Iltasanomat)

Antti Hanhivaara julistettiin kuolleeksi viisi vuotta katoamisensa jälkeen vuonna 2011. Poliisi ilmoitti vuonna 2019, että Antin katoamiseen saattaisi liittyä rikos, mutta oli varovainen lausunnossaan. Antin äidin ja siskon mielestä poliisi ei ottanut Antin katoamista vakavasti ja moni seikka katoamistapauksen tiimoilta on tullut omaisten tietoon vasta paljon Antti Hanhivaaran katoamisen jälkeen. Etsintäpartiot ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu ruumiskoirineen ovat käyneet tutkimassa katoamispaikkaa Angelissa useaan kertaan, mutta toistaiseksi tuloksetta. Vahvin löytö tähän asti on ollut palaneet luut, jotka löydettiin Antin katoamispaikan tietämistä. Lisäksi omaisten käsiin on päätynyt auton penkinpäällinen, joka on ollut punaisen aineen tahrima. Tähän asti ei ole selvinnyt onko kyseessä verijälki vai jotain muuta.  

Erämaa kätkee salaisuuden... Mutta kuinka kauan?

Kadonneet: Antti Hanhivaara | Elävä arkisto | yle.fi

Kolme teoriaa, mitä Antti Hanhivaaralle tapahtui - MTVuutiset.fi

Antti Hanhivaara katosi Lapin erämaahan 15 vuotta sitten – poliisi ei ole koskaan epäillyt rikosta, mutta omaiset eivät ole yhtä vakuuttuneita: "Ajat eivät täsmää" - MTVuutiset.fi

Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006 - MURHA.INFO

Antti Hanhivaaran katoaminen – sisko kertoo oudoista seikoista (iltalehti.fi)

Uuni

Uunisurmaksi kutsuttu rikostapaus on suomalaisen rikoshistorian yksi erikoislaatuisimmista ja tunnetuimmista tapauksista. Tapahtumat saivat alkunsa Kokemäenjoen Krootilan kylässä jouluna 1960, kun vuonna 1927 syntynyt perheenäiti Hilkka Saarinen katosi kotoaan jälkiä jättämättä. Hilkan maalliset jäännökset löytyivät hänen kotitalonsa leivinuunista 12 vuotta myöhemmin marraskuussa 1972. Emme saa koskaan tietää mitä Hilkka Saariselle tapahtui tuona kohtalokkaana aatonaattona. Aviomies Pentti Saarinen poistui keskuudestamme vuonna 1986 ja vei salaisuuden mukanaan hautaan. 

(Hilkka Saarisen maalliset jäännökset löytyivät 27.11.1972 hänen kotitalonsa leivinuunista.)

Uuni

Hilkka Hillevi Saarinen ei todennäköisesti osannut arvata mitä joutuisi kokemaan avioituessaan Pentti Saarisen kanssa vuonna 1947. Aviomies Pentti Saarinen pahoinpiteli vaimoaan useasti etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena. Väkivalta oli niin rajua ja voimakasta, että Hilkka- vaimo sai todella pelätä henkensä puolesta. Fyysiseen pahoinpitelyyn liittyi myös sanallista nöyryytystä ja alistamista. Yhden kerran erään pahoinpitelyn jälkeen Pentti painoi vaimonsa pään tuvassa olevaan ulosteastiaan. Lisäksi Pentti syötti vaimolleen kilon suolaa, koska oli omien sanojensa mukaan ottanut vaimokseen "laiskan ja tyhmän naisen". Pentti Saarinen myös uhosi avoimesta tappavansa vaimonsa ja nukkui kirves sänkynsä alla. Perheen lapset oli sosiaalitoimisto ottanut huostaan ja sijoittanut kasvattikoteihin. Hilkka esitteli usein pahoinpitelyn jälkiä naapureilleen. Hilkka Saarinen sai pahoinpitelyjen seurauksena useita vammoja eri puolille vartaloaan, mutta se ei saanut vaimoa jättämään väkivaltaista aviomiestään. Toisaalta naapurit eivät näyttäneet juurikaan puuttuvan jatkuvaan perheväkivaltaan. 

Saaristen perheen poika Lauri tuli käymään jouluna 1960 kaverinsa Sepon kanssa vanhempiensa luona. Lauri halusi eritoten tulla tapaamaan äitiään ja tulikin yllätetyksi, kun Pentti- isä ilmoitti yksitavuisesti, että äiti oli lähtenyt omille teilleen aaton aattona. Isä ei suostunut kunnolla kertomaan pojalleen minne Hilkka oli mennyt. Lauri ja Seppo eivät viihtyneet Saarisilla kovin hyvin. Pentti Saarinen oli koko vierailun ajan ollut hyvin hermostunut ja seurasi jatkuvasti missä huoneessa Lauri ja Seppo liikkuivat. Pentin rystyset olivat vahingoittuneet ja Laurin kertoman mukaan hänen isänsä oli tehnyt suursiivousta talossa. Tai ainakin Pentti Saarinen oli pojalleen niin väittänyt. Ison keittiön lattialle oli viskelty vuosien aikana leivinuunin päälle laitettuja tavaroita. Isä oli Laurin mukaan myös siivoillut talossa pimeässä huoneessa ja estänyt kaveruksia pääsemästä talon isoon keittiöön. Lauri poistui talosta, kun äitiä ei alkanut kuulua. Hilkka Saarinen oli aikaisemminkin lähtenyt omille teilleen, mutta palasi ennemmin tai myöhemmin väkivaltaisen miehensä luo. Lauri ajatteli äitinsä ennen pitkää palaavan ja suunnitteli palaavansa uudelleen lapsuudenkotiinsa.

Mutta äitiä ei vain kuulunut. Pentti Saarinen kertoi viranomaisille, että hänen vaimonsa oli lähtenyt talosta yöllä avioparin yhteisestä sängystä. Hilkka nukkui yleensä seinän puolella, joten on outoa ettei Pentti herännyt vaimonsa poistumiseen. Katoamispäivänä Pentti oli ollut kylällä juopottelemassa. Palattuaan kotiin Pentti ei ollut huomannut mitään erikoista paitsi harmikseen sen, että Hilkka ei ollut tehnyt mitään jouluvalmisteluja. Muuta Pentti Saarisesta ei sitten irronnutkaan. Kylällä ryhdyttiin epäilemään, että Hilkka Saariselle oli sattunut jotakin kamalaa. Myös perheen poika Lauri alkoi epäillä, että hänen äitinsä ei ollut enää elossa. Hän kävi äidin katoamisen jälkeen kotonaan ja huomasi, että hänen isänsä oli tehnyt muutostöitä talossa äidin katoamisen jälkeen. Isoon leivinuuniin oli tehty muutostöitä ja muurin saumaukset eivät olleet pitäviä. Lisäksi Lauri tarkasti rakennuksen ulkoa ja ihmetteli minne navetan edustalta kadonnut multakasa oli hävinnyt. Naapurit olivat ihmetelleet mustaa savua mikä oli noussut Saaristen talon savupiipusta Hilkan katoamisen jälkeen. Ihmiset olivat myös huomanneet, että Pentti vältteli muita ihmisiä ja poistui harvoin kotoaan ja kulki silloinkin ojanpohjia pitkin. Jos joku sattui juopottelun lomassa kysymään jotain Pentiltä hänen vaimostaan, puhkesi tappelu. Noissa tappeluissa Pentti tuppasi jäämään pahasti alakynteen, koska tarjolla oli tasaväkistä vastusta. 

(Saaristen talo purettiin vuonna 2015, koska se oli todella huonossa kunnossa ja alkoi olla vaarallinen säännöllisille vieraille, jotka saapuivat katsomaan "Muurarin taloa".)

Vuodet kuluivat ja perheen lapset ottivat yhteyttä poliisiin, koska olivat varmoja siitä, että heidän isänsä oli surmannut heidän äitinsä ja oli piilottanut ruumiin jonnekin. Pentti Saarinen oli neuvonut lapsiaan pitämään huolta omista asioistaan. Lopulta vuonna 1972 komisario Gunnar Kivelä saapui Saaristen talolle mukanaan poliisimiehiä ja muurari. Kivelä oli pyynnöstä ottanut Hilkka Saarisen tapauksen tutkittavakseen ja havainnut tutkinta-aineistossa ristiriitaisuuksia, joiden perusteella talossa voitiin tehdä perusteellinen kotitarkastus. Poliisi oli valtuutettu tutkimaan myös iso leivinuuni silläkin seurauksella, että sen sisältä ei paljastuisi mitään erikoista. Muurari oli paikalla tarpeen tullen laittamaan leivinuunin kuntoon. Pentti Saarisen poissa ollessa tutkijat tekivät irvokkaan löydön. Hilkka Saarisen muumioitunut ruumis löytyi noin metrin syvyydestä uunin sisältä. Salaisuus oli paljastunut, mutta Pentti Saarinen ei missään vaiheessa suostunut kertomaan miten hänen vaimonsa oli joutunut uunin sisään. Ruumiinavauksessa ei voitu edes selvittää sitä, oliko Hilkka Saarinen ollut vielä elossa, kun hänet laitettiin uunin sisään. 

Kokemäen kihlakunnanoikeus tuomitsi Pentti Saarisen törkeästä pahoinpitelystä kahdeksan vuoden kuritushuonetuomioon vedoten yleiseen elämänkokemukseen. Tuomio annettiin siitäkin huolimatta, että oikeus ei pystynyt todistamaan mitään katoamisillan tapahtumista. Oletettiin että Pentti Saarinen oli pahoinpitelemällä aiheuttanut vaimonsa kuoleman ja kätkenyt ruumiin uunin sisään. Turun hovioikeus vapautti Saarisen vuoden vankilassa istumisen jälkeen vedoten edellä mainittuun syyhyn. Hovioikeuden mukaan ei Hilkka Saarisen kuolinsyytä ei voitu esittää uskottavasti ja lisäksi rikoksesta oli kulunut yli 10 vuotta, joten tekona rikos oli vanhentunut. Pentti Saarinen palasi kotitaloonsa ja eristäytyi yhä tiukemmin ränsistyneeseen kotiinsa. Hän eli loppuelämänsä uunin raunioiden vieressä ja kuoli vuonna 1986. Lasten vetoomuksista huolimatta Pentti Saarinen ei koskaan suostunut kertomaan mitä Kokemäenjoen Krootilan kylässä oli tapahtunut 23.12.1960. Miehen hermoja ei tuntunut koettelevan edes se seikka, että hän oli asunut useita vuosia samassa talossa vaimonsa ruumiin kanssa. Uunitalo purettiin vuonna 2015 maanomistajan päätöksellä, koska talo oli jo sortumispisteessä. Saaristen talo pysyi purkamiseensa asti makaaberina "turistikohteena" lukuisille matkalaisille, jotka halusivat nähdä surullisenkuuluisan murhatalon. Kaiken kukkuraksi talo sijaitsi osoitteessa Muurarintie! Lisäksi kyläläiset olivat antaneet Pentti Saariselle liikanimen "vapaamuurari". 

Hilkka Saarisen kohtalo on surullinen osoitus perheväkivallasta, alkoholismista ja vellovasta mielenterveysongelmasta. Jos tarinasta pitää löytää jotain positiivista, niin sosiaalihuolto oli sentään vienyt lapset pois perhehelvetistä. Lapsia painoi kuitenkin varmasti koko ajan huoli äidin kohtalosta ja isän tunnekylmyydestä. Pentti Saarisen pään sisään emme voi enää päästä, mutta hänen väkivaltainen käytöksensä lähenteli mielikuvituksellista julmuutta. Mielentilatutkimuksessa hänet kuvattiin heikkolahjaiseksi, joskaan ei tuon ajan termejä käyttäen vähämieliseksi. Pentti Saarinen siis ymmärsi varmasti tekonsa seuraukset. Mikään ei nimittäin puhu sen asian puolesta, että joku muu kuin hän olisi surmannut Hilkka Saarisen ja muurannut hänet uunin sisään. Suurinta ihmetystä kirjoittajassa aiheuttaa kuitenkin se, että miksi Hilkka Saarinen aina palasi väkivaltaisen miehensä luokse pakomatkoiltaan. Olisiko hän voinut välttää järjettömän kuolemansa pakenemalla lopullisesti? Vai vaikuttiko hänen käytökseensä tuon ajan ankea naiskuva nyrkistä ja hellasta? Masentavaa uunisurmajutussa on sekin, ettei kenenkään naapurin tai kyläläisen tiedetä puuttuneen ilmeiseen perheväkivaltaan Saarisen talolla. Edes lasten takia. Toki näin jälkikäteen on helppo viisastella, kun tietää miten suurta rohkeutta vieraan ihmisen kotona tapahtuvaan väkivaltaan puuttuminen vaatii. 

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille naisille, jotka ovat joutuneet kokemaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa kumppaninsa taholta. Tutkimus osoittaa, että Suomi on EU-alueen toiseksi vaarallisin maa naisille. Jopa 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta. 

Murha ei vanhene koskaan...

Uunisurma – Wikipedia

Kuka murhasi Hilkka Hillevi Saarisen ( Uunimurha) - Henkirikokset - Suomi24 Keskustelut

Jakso 3 | Rikostarinoita historiasta | TV | Areena | yle.fi

Uunisurma on rikoshistoriassamme poikkeuksellinen ja julma tapaus, jossa syyllistä ei voitu tuomita | Elävä arkisto | yle.fi

Pohjolan poliisi kertoo 1974

Järvenpään sarjamurhaaja

Poliisi on tutkinut useamman vuoden ajan rikosvyyhtiä, josta media on käyttänyt  nimitystä Järvenpään sarjamurhaaja. Tapauksesta on käytetty myös nimitystä Hausjärven hiekkakuoppasurmat, koska tapahtumasarjan keskiössä ovat Hikiäntien varressa sijaitsevat hiekkakuopat. Poliisi on vältellyt tapauksesta nimitystä sarjamurhaaja, muttei ole myöskään kieltänyt sitä, ettei kyseessä olisi sama tekijä. Tämä kirjoitus koostuu päällisin puolin omista havannoistani ja lukemastani. Pidätän oikeuden kaikkiin virheisiin.

(Liikkuiko Järvenpää-Riihimäki-Hyvinkää- alueella 30 vuotta sitten sarjamurhaaja?

 Juttua päivitetty 26.4.2024. Merkittävimmät lisäykset on kursivoitu.

Murhaaja iskee 

Varsinaiset tapahtumat saivat alkunsa Järvenpäässä vuonna 1989, jolloin humalainen nainen oli palaamassa ravintolasta ja hänelle tuntematon mies tarjosi naiselle autokyytiä. Mies tarjosi hänelle auton kyydissä alkoholia ja pillereitä. Autokyyti oli päätynyt synkän metsätaipaleen tienoille. Nainen ei koskaan itse kertonut asiasta mitään vaan todistuksen antoi hänen äitinsä. Seuraavana vuonna loppusyksystä Hellu- niminen nainen oli ollut viettämässä iltaa ystävänsä kanssa Järvenpäässä, ja oli odottamassa rautatieasemalla Riihimäen junaa. Tuolloin tuntematon mies oli houkutellut hänet autonsa kyytiin asemalaiturilta. 

Hellun luottamuksen oli herättänyt auton takapenkillä ollut lastenistuin. Mies tarjosi Hellulle alkoholia ja pillereitä matkan aikana ja nautti niitä itsekin. Hellu oli nukahtanut auton kyytiin ja herätessään huomannut, että mies oli ajanut auton synkälle metsätaipaleelle. Lopulta saavuttiin pimeälle hiekkakuopalle, jossa mies hyökkäsi veitsen kanssa Hellun kimppuun pyydettyään tätä ensi jäämään yöksi autoon. Päähän osuneesta veitsen iskusta huolimatta Hellu pääsi pakoon hyökkääjältä ja löysi tiensä lähimpään taloon. 

Hellu kertoi poliisille, että oli kuullut miehen sanoneen: "Eipä onnistunut tällä kertaa!". Naisen mukaan häntä kyydinnyt mies oli vaikuttanut sulkeutuneelta ja hän oli puhunut Hellulle huonoista väleistä vaimoonsa. Hellun todistajalausunnon perusteella saatiin kuvaus hyökkääjästä ja todistuksen perusteella Keskusrikospoliisi laati myöhemmin profiilin. Miehen autosta Hellu ei osannut sanoa juuri mitään. Auto ei kuitenkaan farmarimallinen vaan mahdollisesti japanilaisvalmisteinen henkilöauto.

(Tuula Lukkarinen löytyi surmattuna Hausjärveltä 18.4.1991)

Huhtikuussa 1991 töistä palannut metsuri teki karmean löydön hiekkakuopalta, joka sijaitsi noin 15 kilometriä Hyvinkäältä Hausjärven suuntaan.  Tuula Lukkarisen ruumis löytyi muutaman kymmenen metrin päästä maantiestä raa'asti surmattuna. Julkisuuteen ei ole kerrottu aivan varmasti oliko hänelle tehty seksuaalista väkivaltaa. Löydettäessä Tuula oli ollut täysissä pukeissa. Paikka sijaitsi lähellä sitä paikkaa, jossa Hellu oli edellisenä vuonna joutunut tuntemattoman miehen pahoinpitelemäksi.

Tuula Lukkarisen oli ollut tarkoitus matkustaa Tuusulaan sopimaan poikansa huoltajuusasiaa. Hänet nähtiin murhaa edeltävänä päivänä aamulla odottamassa Järvenpään Alkon oven edessä. Tämän jälkeen silminnäkijähavainnot Tuula Lukkarisen liikkeistä ennen veritekoa ovat epäselvät. Tuula todennäköisesti surmattiin jossain muualla ja hänen ruumiinsa tuotiin sen jälkeen Hausjärven hiekkakuopalle. Poliisi kertoi 2020-luvun alussa, että Lukkarinen oli nähty ennen kuolemaansa aivan varmasti Riihimäellä.

Keittiöapulaisena työskennellyt Tuula Lukkarinen oli ollut lyhyen aikaa potilaana Kellokosken sairaalassa ja elämänsä kerrotaan joutuneen alamäkeen murhaa edeltäneenä vuonna. Lukkarinen oli ennen surmaa lähtenyt omin luvin sairaalasta. Hevosrakas ja kirpputoritoimintaa harrastunut Lukkarisen ahdinkoa oli lisännyt mielenterveysongelmien lisäksi 1990-luvun alun lama ja työttömyys. Lukkarisen poika muutti murhenäytelmän jälkeen asumaan äitinsä vanhempien luo. Voi vain toivoa, että poika saisi vielä jonain päivänä tietää totuuden äitinsä julmasta kohtalosta.

Katoaminen

Maarit Haantie katosi Järvenpäässä ravintola Zapatan edestä elokuussa 1993. Hän oli viettämässä iltaa miesystävänsä kanssa ja olivat suunnanneet ystäviensä kanssa ravintola Zapatan 1- vuotisjuhlallisuuksiin. Maarit Haantie ei päässyt sisälle ravintolaan humalatilansa takia ja hän jäi baarin ulkopuolelle odottamaan, kun muu seurue meni ravintolaan jatkamaan juhlimista. Haantie yritti vielä kerran päästä sisään ravintolaan ja turhan yrityksen jälkeen hän jäi ravintolan ulkopuolelle odottamaan. Tämän jälkeen hän katosi jäljettömiin. Maarit Haantiestä teki ilmoituksen poliisille hänen tyttärensä, koska hänen äitinsä ei ollut saapunut sovitusti hoitamaan tyttärensä lasta. Tyttären mukaan Maarit Haantiellä ei ollut tapana jättää väliin sovittuja tapaamisia etenkin, kun kyseessä oli hänen lapsenlapsensa. 

Tytär kävi tekemässä poliisille katoamisilmoituksen äidistään, mutta poliisi kieltäytyi ottamasta ilmoitusta vastaan, koska arveli, että Maarit tulee muutaman päivän päästä takaisin ryyppyreissultaan. Muutenkin poliisin on odotettava tietty aika ennen kuin varsinaisiin toimiin voidaan ryhtyä. Haantien tyttären mukaan poliisi oli suhtautunut hänen äitinsä katoamiseen vähätellen ja jopa loukkaavaan sävyyn. Tytär arvelee, että syynä oli hänen äitinsä päihdeongelma ja raju menneisyys. 

(Pieni lapsi menetti isoäitinsä, kun Maarit Haantie katosi elokuussa 1993 ravintola Zapatan edestä. Häntä ei ole koskaan löydetty.)

Varmaa tietoa Haantien liikkeistä katoamisyönä ei ole. Hänen laukkunsa löytyi myöhemmin hyvinkääläisestä ravintola Martinasta ja ravintolahenkilökunnan mukaan kyseisestä ravintolasta oli poistettu voimakkaan humalatilan takia Maarit Haantietä muistuttava nainen. Varmoja baarin työntekijät eivät kuitenkaan asiasta olleet ja voihan olla, että Maaritin käsilaukun oli tuonut Martinaan joku muu kuin Haantie itse. Uutena tietona on selvinnyt, että Maarit Haantie olisikin päässyt sisään Zapataan ja poistunut sieltä myöhemmin kahden miehen kanssa läheiseen pubiin ennen kuin palasi takaisin Zapataan. Tuolloin häntä ei oltu päästetty enää sisään ravintolaan voimakkaan humalatilan takia. 

Poliisi kiinnostui tapauksesta ja tutkijat olivat sitä mieltä, että tapaukset liittyivät toisiinsa. Tutkijoiden mielenkiinto kohdistui mieshenkilöön, joka oli tarjonnut 1980- ja 1990-luvulla kyytiä naisille Riihimäki-Järvenpää-Hyvinkää- akselilla. Hurjimman tarinan mukaan samainen mies olisi käyttäytynyt uhkaavasti veitsen kanssa ravintola Zapatan edustalla Järvenpäässä ennen Maarit Haantien katoamista. Ylen Kadonneet- sarjassa esitetty jakso Maarit Haantiestä keräsi paljon katsojia ja poliisi sai myös paljon uusia vihjeitä. Väitettiin jopa, että epäilty automies olisi liikkunut samoilla seuduilla vielä vuonna 2005 tai 2006. Täyttä varmuutta tämän jutun paikkansapitävyydestä ei kuitenkaan ole. 

 

 

(Kyyditettiinkö Maarit Haantie Hausjärven hiekkakuopalle 13.8.1993?)

 

Järvenpään sarjamurhaaja

Poliisi oli vakaasti sitä mieltä, että Maarit Haantien katoaminen liittyi Hausjärven hiekkakuoppien tapahtumiin. Mitään yhdistävää tekijää poliisit eivät ole tutkinnallisista syistä antaneet julkisuuteen. Joka tapauksessa Haantien katoamista on alun jälkeen tutkittu henkirikoksena. Tapaukset liittävät toisiinsa ennen kaikkea se, että oletetun tekijän kohteena olivat tummatukkaiset ja alkoholisoituneet naiset. Oliko tekijän äiti ollut tummatukkainen alkoholisti, joka jatkuvasti laiminlöi lastaan? Lisäksi tapauksia punoo yhteen se, että kaikkien tapausten yhdistävä tekijä on tavalla tai toisella ollut Riihimäki. Kaikki naiset olivat joko saapuneet Riihimäeltä Järvenpäähän tai menossa sinne päin. Tämä saattoi johtua traumaattisesta lapsuudesta ja huonosta äitisuhteesta. 

Erikoista tapauksesta kuitenkin tekee sen, että mistä tekijä tiesi esimerkiksi Lukkarisen ja Haantien olevan alkoholisoituneita eikä pelkästään humalassa tapahtumahetkellä? Olisiko hän tiennyt tai tunnistanut heidät jostain? Poliisi epäili tekijäksi tapahtuma-aikana noin 30-40- vuotiasta miestä, jolla oli huonot välit vaimonsa kanssa. Voidaan olettaa, että hän oli eronnut vaimostaan ja asui yksin. Tekijä tunsi myös varmasti erittäin hyvin hiekkakuoppien maaston, koska paikalle oli vaikea löytää ilman paikallistuntemusta. 

 

 

(Kuka oli mystinen automies? Oliko hän kenties polisiin vanha tuttu?)

 

 

Mies saattoi asua myös tekopaikan lähistöllä, jolloin hänen oli helpompi operoida alueella ja pitää tilannetta ikään kuin hallussaan. Tekijä saattoi hallita myös ison eläimen anatomian esimerkiksi metsästysharrastuksen tai työn kautta. Voidaan olettaa, että miehellä oli varsin vähän sosiaalisia suhteita. Varmaa se ei kuitenkaan ole, sillä kuuluisissakin rikostapauksissa murhaajat voivat olla myös tavallista elämää viettäviä "tavallisia" miehiä.

Hellua kyydinnyt mies ei ollut ilmeisesti esitellyt itseään eikä paljastanut itsestään juuri mitään merkittävää. Hän olikin vaikuttanut sulkeutuneelta. Takapenkillä ollut lastenistuinkin saattoi olla hämäystä luottamuksen herättämiseksi. Varmuudella ei voi myöskään sanoa, että kyseinen kyyditsijä olisi liittynyt Lukkarisen murhaan ja Haantien katoamiseen. Toisaalta on mahdollista, että kyyditsijä oli aloittelemassa tekojaan ollakseen myöhemmin valmis tekemään henkirikoksen. Hellun ja edellämainitun naisen kyyditseminen oli alkusoitto.

Poliisi oli vuonna 2008 toiveikas tapauksen selviämisestä. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan poliisi olikin suorittanut pidätyksiä vuonna 2011. Kuulusteluista ei ole paljonkaan kerrottu julkisuuteen, mutta ilmeisesti pidätettynä on ollut henkilö, joka liikkui 1990- luvulla japanilaisvalmisteisella henkilöautolla. Hänellä oli vaikeuksia solmia tavallisia naissuhteita ja hän oli aikaisemmin ollut tekemisissä poliisin kanssa väkivaltaisen käytöksen takia. Mitään ratkaisevaa ei kuitenkaan ilmennyt ja tapaus on edelleen mysteeri. Vai onko niin, että poliisi tietää tekijän, muttei voi todisteiden puuttuessa osoittaa häntä varmasti syylliseksi?

Tekijän eduksi pelaa aika. Osa todistajista on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja teknistä näyttöä on vaikea enää saada. Poliisi kuitenkin tutkii tapausta edelleen ja uusia vihjeitä tapauksen tiimoilta tulee vieläkin. Myös tekijäehdokkaita esitellään rikosaiheisilla nettifoorumeilla. Järvenpään "sarjamurhaaja" näyttää lopettaneen tekonsa. Säikäyttikö poliisin aktiivisuus hänet ja oliko kuulustelu liian kova koettelemus? Vai saavuttiko hän vuonna 1993 täyttymyksensä? Poliisin mukaan tekojen päättymisen selittää se, että tekijä on muuttanut pois paikkakunnalta, lopettanut tekonsa tai kuollut. 

 

Tämän tietää vain yksi. Se kun tulee viimeisenä...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hausj%C3%A4rven_hiekkakuoppasurmat

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=15&t=12405&sid=05689021ff3f71512ef34351d699e5a9

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/331b1609-1690-486c-a28f-a2df6f6e58d9

 

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/17/kadonneet-maarit-haantie

 

http://www.hejac.com/forum/viewtopic.php?t=43

 

Ulla-Maija Poussun surma 1984

Helsingin seudulla tapahtui 1970- ja 1980- luvulla naissurmia, joiden tekijää ei koskaan saatu kiinni. Ehkä tunnetuimpia tapauksia ovat Helsingin kellarisurmat, joissa uhrit löytyivät kuoliaaksi kuristettuina asuintalonsa kellaritiloista. Heille oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Kesäkuussa 1984 surmattiin Helsingin Oulunkylässä Ulla-Maija Poussu. Koirankävelyttäjät löysivät Poussun verisen ruumiin ulkoilupolun vierestä. Hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa ja uhria oli poliisin mukaan hakattu jollakin tylpällä esineellä päähän. Silminnäkijät olivat nähneet Ulla-Maija Poussun kävelemässä murhapaikan lähettyvillä edellisenä yönä. Murhaajaa ei koskaan tavoitettu. 

Ulla-Maija Poussu, 31, oli kotoisin Posion seudulta ja hän oli muuttanut Helsinkiin joitakin aikoja ennen kuolemaansa. Poussu liikuskeli epämääräisissä porukoissa ja hänet oli nähty liikkuvan Itä-Pasilan ja Patolan ryyppyremmeissä. Poliisille tuotti vaikeuksia selvittää Poussun liikkeitä hänen epäsäännöllisten elämäntapojensa vuoksi. Poussu oli ammatiltaan koneapulainen, muttei ollut ansiotöissä juuri ollenkaan. Lisäksi murhan tultua julkisuuteen moni samoissa ryyppyporukoissa liikuskellut henkilö joko kieltäytyi puhumasta tai hävisi paikalta, koska ei halunnut joutua tekemisiin virkavallan kanssa. 

Vain vähän aikaisemmin oli samalla seudulla surmattu Elsa Argillander, joka oli ollut palaamassa kotiin linja-autolla herätyskokouksesta 1.1.1983. Hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi. Argillanderin surmapaikka sijaitsi lyhyen etäisyyden päässä Poussun surmapaikasta. Poliisin mukaan teoilla ei ollut yhtäläisyyttä toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt puheita sarjamurhaajasta ja seksimurhaajasta. Myös Argillanderin murhaaja on tavoittamatta. Murhien ajankohdassa ja tekotavoissa on yhtäläisyyksiä Helsingissä tapahtuneisiin niin sanottuihin kellarisurmiin, joissa tekijä oli käyttänyt raakaa seksuaalissävytteistä väkivaltaa uhreihinsa. Onerva Ketolan surman yhteydessä vuonna 1981 mahdollisesta tekijästä saatiin myös tuntomerkit ja Helsingin seuduilla naiset kertoivat miehestä, joka oli puoliväkisin pyrkinyt yöaikaan kerrostalon portaikkoon naisten perässä. Olisiko sama henkilö liikkunut myös Oulunkylässä ja seuraillut yöaikaan liikenteessä olevia naisia? 

(Ulla-Maija Poussu surmattiin kesäkuussa 1984 Helsingin Oulunkylässä.)

Kyllikki Saaren Arvoitus Osa 2: Arvo ja Vihtori

Palaamme jälleen Isojoelle Kyllikki Saaren tapauksen pariin. Isojokisista Arvosta ja Vihtorista löytyy runsaasti mainintoja Kyllikki Saaren murhan esitutkintamateriaalissa. Molempien miesten alibi oli heikolla pohjalla ja lisäksi Vihtori tunnusti epäsuorasti olleensa tapahtuma-aikaan murhapaikalla. Poliisilla oli miehiä vastaan vahvoja aihetodisteita, mutta lopullinen tekninen näyttö jäi saamatta. Asiasta enemmän kiinnostuneet löytävät Arvon ja Vihtorin sukunimet helposti netin syövereistä. 

Kyllikin takiako te olette tulleet minua hakemaan?

Helsingin Sanomat uutisoi Vihtorin pidätyksestä seuraavasti 23.10.1953:


"Poliisit ovat pahoillaan siitä, että eräässä lehdessä julkaistiin eilen Isojoella kuulusteluja varten pidätetyn työmies Vihtorin nimi ja saatettiin näin hänet ja hänen omaisensa ikävään valoon. Vihtorin uskotaan tietävän jotain asiaan liittyvää. Poliisit ovat juttua tutkiessaan ottaneet huomioon, että rikollinen voisi olla vajaaälyinen. Koska Vihtori osoittautui tällaiseksi, hänen edesottamuksiaan ryhdyttiin tutkimaan. Pidätetyn äiti ja veli todistivat Vihtorin puolesta. Hän nukkui rikospäivän iltana jo kello 19.00 ja oli niin vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena, ettei olisi voinut suorittaa mitään rikosta. Vihtori tunnetaan Isojoella siivona miehenä, joka ei ole aiheuttanut kenellekään mitään häiriötä, vaikka käyttääkin joskus alkoholia. Isojoella ollaan sitä mieltä, että Vihtori on syytön. Hän on tavallisen näköinen, lähes 40-vuotias mies, joka asuu veljensä ja äitinsä kanssa. Vihtorin esiintymisessä ei ole mitään huomiota herättävää. Hänen sukunsa tunnetaan työteliäinä ja kunnollisina ihmisinä. Paikkakuntalaiset ovat hämmästyneitä, koska Vihtorin  ei tiedetä osoittaneen mitään kiinnostusta toista sukupuolta kohtaan."

Uutisessa mainittu Vihtori oli tapahtuma-aikaan 38- vuotias isojokinen työmies, joka kärsi jonkinlaisista mielenterveysongelmista. Vihtori oli ollut töissä ojatyömaalla, joka sijaitsi lähellä suohautaa, josta Kyllikki löydettiin lokakuussa 1953. Samaisella ojatyömaalla työskenteli myös Vihtorin lankomies Arvo. Vihtorin ja Arvon kotipaikka sijaitsi 2-3 kilometrin päässä Kyllikin suohaudalsa. Vihtori oli joutunut hoitoon ilmeisesti ensimmäisen kerran talvisodassa yritettyään haavoittaa itseään kotilomansa aikana. Toisin kuin lehtijutussa mainitaan, niin Vihtori oli tunnettu naisten ahdistelijana paikkakunnalla. Hänen tiedettiin tiirailleen kylän naisia saunan ikkunoista. Lisäksi Vihtori oli yrittänyt tunkeutua humalassa erään naisen kotiin, kun oli saanut tietää, että naisen aviomies ei ollut kotona. Vihtori oli myös ahdistellut erästä Isojoen pappilassa työskennellyttä naista väijymällä häntä pappilaan kulkevan tien varressa.

Helsingin Sanomien uutisessa mainittu sukulaisten selittämä alibi oli hataralla pohjalla. Vihtori oli vaihdellut kertomustaan kuulustelussa eikä osannut suoraan sanoa missä oli ollut Kyllikin katoamisen aikoihin. Kaiken lisäksi Vihtori oli epäsuorasti tunnustanut olleensa ojatyömaalla samana yönä, jona Kyllikki katosi. Silminnäkijänlausunnon perusteella Vihtori oli myös nähty liikkeellä katoamispäivän iltana kello 20.00. Hän oli ollut liikenteessä polkupyörällä polkien pitkin samaa tietä kuin Kyllikki Saari paria tuntia myöhemmin. Vihtori ei siis ollut kotonaan nukkumassa humalaansa pois toisin kuin sukulaiset lehtijutussa antavat ymmärtää. Oman kertomuksensa mukaan Vihtori oli ollut edellisenä päivänä eli lauantaina juopottelemassa Isojoen kylällä.

(Vihtorin kuva sotaväestä.)

Vihtorin pidätys

Poliisi ei ollut aluksi juurikaan kiinnostunut Vihtorista Kyllikin suohaudan paljastumisen aikoihin. Heidän mielestään Vihtori ei kykenisi murhaamaan ketään ja paljastaisi vain itsensä puheillaan. Vasta kun Vihtori alkoi puhumaan outoja, hänet otettiin kuulusteluun. Muutakin outoa juttuun liittyvää oli tapahtunut. Eräs isojokinen mies oli pahoinpidelty tapauksen tiimoilta, koska hän oli kuulustelussa väittänyt nähneensä Vihtorin murhapaikan tietämissä Kyllikin katoamisen aikoihin. Lisäksi Vihtori oli tunnustanut tappaneensa Kyllikin, kun häntä oli tultu noutamaan kotoa juopumuksen takia. Vihtori oli aluksi kysynyt häntä noutamaan tulleilta poliiseilta: "Sen Kyllikin takiako te olette tulleet?". Tämän jälkeen hän oli alkanut itkeä ja sanonut: "Kyllä minulla sitten riittääkin istumista!". Vihtori pidätettiin 23.10.1953 ja pysyi pidätettynä kaikkiaan kaksi viikkoa, jonka jälkeen hänet lähetettiin mielentilatutkimukseen. Vihtori käyttäytyi kuulusteluissa sekavasti ja 24.10 pidetty kuulustelu oli keskeytettävä Vihtorin hourupäisen käytöksen takia. Poliisi epäili jo tässä vaiheessa, että Vihtori joko teeskenteli tai oli käsketty käyttäytymään kuin hullu. Vihtori lähetettiin mielentilatutkimukseen Mustasaaren sairaalaan, koska poliisi halusi varmistaa hänen puheidensa paikkansapitävyyden.

Vihtori käyttäytyi sairaalassa kummallisesti. Hoitohenkilökunnan mielestä Vihtorin käytös oli mielenterveyspotilaalle erikoisen normaalia silloin, kun lääkäriä tai hoitajaa ei ollut paikalla. Sairaalan henkilökunta oli tarkkaillut Vihtorin käytöstä ja pannut merkille, että hänen käytöksensä muuttui sekavaksi pääasiassa silloin, kun joku henkilökuntaan kuuluva saaapui paikalle. Tosin Vihtori oli alkanut oudosti tanssahtelemaan ja hihittelemään nähdessään huoneessa naisen kuvan. Ylihoitajalle Vihtori oli osoittanut sukupuolielimiään ja käskenyt leikkaamaan ne pois, koska "ei saisi niillä mitään hyvää aikaan". Vihtori oli myös epäsuorasti tunnustanut hoitajalle tappaneensa Kyllikki Saaren.

(Vihtori hoidossa. Kuva on todennäköisesti Mustasaaren sairaalasta, jossa Vihtori kävi tutkimuksissa puheidensa takia.)

Lääkärin tutkimuksen aikana Vihtori oli aluksi höpötellyt päättömiä, mutta lääkärin mainitessa Kyllikki Saaren nimen Vihtori oli vakavoitunut ja sanonut: "Mitä sinä siitä Kyllikistä enää jauhat. Lopeta jo äijä!" Lääkärin mielestä tämä oli ollut omituista käytöstä. Vihtori oli myös käynyt käsiksi naishoitajaan, kun oli kokeiltu miten Vihtori käyttäytyi naisten läsnäollessa. Ilmeni, että Vihtorilla oli tapana käydä aina tilaisuuden tullen naisiin käsiksi ja ottaa kiinni esimerkiksi naisen paljaasta reidestä. Poliisin mukaan Vihtori alkoi aina käyttäytyä sekavasti, kun puheeksi tuli Kyllikki Saari. Vihtori saattoi ensin kuulustelussa väittää tietävänsä Kyllikin murhaajan, mutta sitten seuraavassa kuulustelussa hän kielsi maininneensa asiasta mitään. Vihtori oli myös aluksi kertonut kuulustelussa, ettei Kyllikin ruumista tulla koskaan löytämään. Myöhemmin hän kielsi maininneensa mitään tällaista.

Vihtori vapautettiin 7.11.1953. Tämän jälkeen Isojoella järjestettiin kansalaiskokous, jonka eräs puhuja oli jo aikaisemmin mainittu Vihtorin lankomies Arvo. Isojoella poliisina 1970-luvulla työskennelleen Pentti Kankaanpään mukaan Arvo oli järjestämässä kansalaiskokouksia ja johdattelemassa mielipiteitä siihen suuntaan, ettei tekijä voinut olla isojokinen. Arvo ei ollut aikaisemmin kiinnostunut avustamaan poliisia millään tavalla, mutta oli Kyllikin ruumiin löytymisen aikoihin omituisen aktiivinen. Hän oli ollut mm. mukana aitaamassa suohautaa ympäröivää maastoa. Pentti Kankaanpään mukaan Arvolla oli rikollista taustaa. Lisäksi myös Vihtori oli aiemmin 1940-luvulla syyllistynyt seksuaalirikokseen.

Tarina jatkuu... 




Lähteet:

Kyllikki Saaren ETP
www.murha.info
Pentti Kankaanpään tutkimukset
Aake Jermo Murha ei vanhene koskaan

"Mitäs työ nyt tutut miehet?" - Ryöstömurha Kouvolan ja Kuusankosken välillä 1907

“Mitäs työ nyt tutut miehet?” - Ryöstömurha Kouvolan ja Kuusankosken välillä 1907

    Toukokuun 30. on yleensä päivä täynnä toivoa kesästä, oli vuosi sitten mikä tahansa. Koulut loppuvat, Suvivirsi soi ja luonto on puhjennut sellaiseen kauneuteen, että melkein sattuu. Toukokuun 30. oli myös vuoden 1907 Kymenlaaksossa jatkunut kesäisen toiveikkaana iltapäivään asti, kunnes sattui jotain dramaattista. Sellaista, mikä heitti tuon päivän päälle pitkän varjon, joka säilyi paikallisten mielissä vuosikymmeniä, eikä ole täysin hävinnyt vieläkään.

    Kymiyhtiön kuskilla Juho Flinkhammarilla oli kyydissään tavallista huomattavasti arvokkaampi lasti hänen körötellessään Kouvolasta kohti Kymintehdasta, nykyistä Kuusankoskea. Huonokuntoisella tiellä tärisevissä kärryissä matkasivat näet seuraavan päivän palkkarahat, 66 850 sen aikaista markkaa, nykyrahassa mitattuna pyöreät 250 000 €uroa. 

    Turvaksi kuskille oli annettu kaksi yhtiön konttoristia, Konrad Schuster ja Rafael Jaatinen. Tästä päivästä tarkasteltuna tuntuu kummalta, kuinka noin suuren rahamäärän takuumiehiksi oli laitettu miehet, joiden ammattinimikkeestä tulee mieleen lähinnä tavallinen konttorirotta. Toki mitenkään kyseisen ammattikunnan miehisyyttä väheksymättä. Anakronismi, menneen arvioiminen nykyisyydestä käsin on kuitenkin synti, johon historioitsija ei saisi koskaan syyllistyä. Mistäs minä voin tietää, minkälaisia rautamääriä konttoristi Schuster pystyi hartioilleen heittelemään. 

    Vanha Kuusaantie eteni Kouvolan asemalta ensin Kasarminmäen päälle, josta se jatkoi nykyistä Kasarminkatua noudatellen ohi vanhan hautausmaan ja sitten Hinkismäen laitaa laskeutuen niille main, missä tie Kuusankoskelle tänä päivänä kulkee. Kärryt saapuivat synkän kuusikon reunustamaan notkelmaan ja lähtivät vaivalloisesti nousemaan jyrkkää vastamäkeä. Tuolla mäennyppylällä ovat nykyisin huonekaluliike Asko sekä Kouvolan Sanomien toimitus. 

(Kuvan vasemmassa laidassa näkyy metsikkö, jossa ryöstömurha tapahtui. Lähde: google kuvahaku.)

    Nousun puolivälissä alkoi tapahtua! Suuren kiven takaa rynni esiin kuusi aseistettua miestä, jotka avasivat tulen. Ensin kuoli hevonen. Tässä vaiheessa Schuster ja Jaatinen pinkoivat jo pakoon vauhtia, jolla Suomi olisi juostu maailmankartalle viisi vuotta ennen Hannes Kolehmaisen urotekoja. Turvamiehet olivat aseistautuneet browningeilla, mutta niistä ei paljon apua ollut. Välillä he suojautuivat ampumaan kivien taakse, mutta vaikutus oli olematon. Konttoristit huomasivat tulitaistelun turhaksi ja jatkoivat raviaan. En halua arvostella, mutta mieleeni tulevat sana “leväperäisyys” sekä epäilys siitä, että joku tiesi jotain ja tämä “joku” oli järjestellyt asiat. Että iskun toteutukseen osallistui joku aivan sisäpiiristä. 

    Flinkhammar ei päässyt pakenemaan. Juostessaan konttoristit olivat kuulleet kuskin hämmästyneen tokaisun “mitäs työ nyt tutut miehet?”, minkä jälkeen seurasi vielä kaksi laukausta. Pohdin vain, kuulisinko itse mitään tokaisuja juostessani ryteikössä täyttä vauhtia kuolemanpelko niskassa, kuuman raudan jauhaessa lauluaan taustalla? Puhumattakaan siitä, että pystyisin jälkeenpäin palauttamaan sanojen sisällön mieleen. Mutta ehkäpä konttoristeilla oli kotkan kuulo.

    Nämä pakenivat läheiselle Kymiyhtiön omistamalle maatilalle ja soittivat siellä olleella telefoonilla tehtaalle. Ja kohta oli jahti käynnissä! Kouvolan virkavalta sai avukseen Helsingistä kokonaiset 70 poliisimiestä ryöstön selvittelyyn. Yhtiö halusi omansa takaisin.   Päätekijä, Turun kautta Helsinkiin vaellellut ja Tanskasta asti vallankumousoppia hakenut räätäli Sandell jäi kiinni sattumalta höyrylaiva Wellamolla Päijänteellä, parisen viikkoa myöhemmin. Yli puolet ryöstösaaliista palautui oikealle omistajalleen, Kymiyhtiö palkitsi ruhtinaallisesti pidätyksen tehneen konstaapelin ja oikeus oli voittanut taas. Vai oliko?

    Kuulusteluissa selvisi ryöstön liittyvän paljon laajempaan ja voimistuvaan yhteiskunnalliseen kuohuntaan. Tekijämiehiksi ja suunnittelijoiksi kylmäverisen rikoksen taustalta alkoi paljastua tunnettuja helsinkiläisiä anarkisteja ja agiteeraajia, äärilaidan sosialisteja, jotka pyrkivät koko vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen murskaamiseen. Kymiyhtiön rahat olisivat voidelleet mukavasti vallankumouksen rattaita.

    Selvisi, kuinka iskua oli pohjustettu pitkään ja huolella. Jo edellisvuoden syksyllä tunnettu kirvesmies ja vasemman laidan kansanvillitsijä, Juho Viheriälaakso (toiminut esimerkiksi Ilmari Kiannon Punaisessa Viivassa esiintyvän agitaattori Puntarpään esikuvana)  oli tullut Kuusaan ja Voikkaan tehtaille luomaan yhteyksiä paikallisen punakaartin johtomiehiin, ostamaan kivääreitä ja etsiskelemään sopivaa ryöstökohdetta. Tämän toiminnan seurauksena Helsingistä tulleet miehet yrittivät palkkarahojen kaappausta Kouvolan asemalla jo maaliskuun lopulla 1907, mutta yritys meni mönkään yhden anarkisteista tunnistettua asemalla Ohranan, eli tsaarin salaisen poliisin, urkkijan. 

    Kyseinen anarkisti, salanimellä Ere Kolu myöhemmin tunnetuksi tullut Kustaa Liukonen, ampui tuon keisarillismielisten ilmiantajaksi epäilemänsä Nikolai Westnikoffin. Tämä ratkaisu pilasi operaation sillä kertaa ja siksi oli yritettävä uudelleen pari kuukautta myöhemmin. Tärkein suunnittelija ryöstöjen taustalla oli helsinkiläinen maalari ja ammattivallankumouksellinen Vilho Hjort. 

    Päätoteuttajat, räätälit Sandell ja Aro, maalari Hurri ja entinen poliisi (!) Hämäläinen tuomittiin Viipurin hovioikeudessa pitkiin kuritushuonerangaituksiin, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ja sotilasarvonsa. Herrat myönsivät vain ryöstön, mutta eivät koskaan ottaneet vastuuta itse murhasta. Heidän mukaansa sen toteuttivat pakomatkalla seurueesta kadonneet “Unkarin poika” ja “Pitkä poika”, joiden oikeita nimiä he eivät tienneet. Oikeus ei antanut paljoakaan arvoa miesten selitykselle. Paikallisille jäi silti huijattu olo. Kaikkea ei selvitetty, mukana täytyi olla sisäpiirin miehiä tehtailta. Miehiä, joilla oli tietoa.

    Ruotsin työmailta anarkismin omaksunut Voikkaan tehtaan puuseppä Oskar Sundman retosteli usein olleensa mukana ryöstöön osallistuneessa maanalaisessa liikkeessä, jonka Viheriälaakso oli ilmeisesti kyennyt paikkakunnalle luomaan. Tutkijat totesivat, että ilman sellaisen olemassaoloa ryöstöä olisi ollut hankala, jopa mahdoton toteuttaa. Sundman toimi myöhemmin sisällissodassa 1918 Kymintehtaan rykmentin ylipäällikkönä.

    Mutta hänen lisäkseen oli varmasti muitakin. Jopa sellaisia, jotka katsoivat tapahtumia aivan vierestä. Keitä ja kummalta puolelta? Sitä emme tuskin tule koskaan tietämään, vaikka huhuja kiertää edelleen. Mäki sai noiden tapahtumien jälkeen nimekseen Murhamäki, jonka vanhat paikalliset muistavat vieläkin. Muistavat, kuinka heitä peloteltiin liikkumasta siellä pimeän aikaan. Muistavat, kuinka murhapaikan vieressä kasvoi pitkään kuusi, jonka kylkeen oli koverrettu aikoinaan pihkaa tulvinut risti. Sen Kymiyhtiön kuski Juho Flinkhammar sai muistokseen, viaton mies, jonka omat pettivät.

Niin, tutut miehet pettivät.

Ps. Mikäli et ole kymenlaaksolaisia ja tapahtumapaikka kiinnostaa, niin helpoin tapa nähdä se on, kun katsot valtatie 6:sta pitkin Kouvolaa ohittaessasi kauppakeskus Veturin kohdalla toiselle puolelle tietä. Siellä, noin puolen kilometrin päässä, se on.

(Murhapaikka merkattuna mustalla pisteellä vanhaan venäläiseen topografiakarttaan. Mustalla ympyröitynä Kouvolan keskusta. Lähde: Kouvolan seudun sotilashistoria 1400- luvulta 2000-luvulle. Airio & Viinikainen.)

(Murhapaikka merkittynä nykypäivän Kouvolan karttaan. Lähde: Google kuvapalvelu.)

Kirjalliset lähteet:

Aalto, Seppo: Kapina Tehtailla, 2018

Turunen, Mirja: Veripellot, 2005

Kaltaisteni ikikouvolalaisten kanssa tarinointi

http://minkuusas.blogspot.com/2014/08/murhamaki-ei-jata-rauhaan.html

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/647133/articles/151724

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6l%C3%A4isaktivismi

https://fi.wikipedia.org/wiki/J._V._Viheri%C3%A4laakso

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/titles/0356-1690?display=THUMB&year=1907