Poika joka tappoi vanhempansa. Sean Sellers Oklahoma 1986.

Mikä sai vasta 16-vuotiaan Sean Sellersin suorittamaan kolme raakaa murhaa Oklahoma Cityssä vuosina 1985 ja 1986? Oliko syynä satanismi vai vakavat mielenterveysongelmat? Sean Sellers oli yksi niistä 22 alaikäisestä kuolemaantuomitusta, jotka oikeus määräsi teloitettavaksi. Sellers teloitettiin myrkkyruiskeella Oklahomassa 4.2.1999.

(Sean Sellers tuli vankeusaikanaan uskoon. Hän yritti perustella tekojaan vetoamalla vakavaan persoonallisuushäiriöön.)

Murhat

Sean Sellers surmasi äitinsä ja isäpuolensa 5.3.1986 makuuhuoneessaan heidän ollessaan nukkumassa. Tarkoituksella pelkkiin alushousuihin pukeutunut Sean ampui ensi isäpuolensa Leo Bellofatton silmien väliin kohdistetulla laukauksella. Laukaus herätti hänen äitinsä Vondan, joka kuoli kasvoihin tähdättyyn laukaukseen. Sean yritti lavastaa murhapaikan niin, että kaikki näyttäisi taloon tunkeutuneen ulkopuolisen kaksoismurhaajan teolta. Oikeudessa Sean Sellers sanoi olleensa vihainen vanhemmilleen siitä, että nämä puuttuivat hänen elämäänsä ja mm. Vonda oli pakottanut poikansa lopettamaan seurustelusuhteen tytön kanssa, joka vanhempien mielestä oli huonoa seuraa heidän pojalleen. 

Syyskuussa 1985 Sean Sellers surmasi ampumalla Circle K:n myyjän Robert Bowerin, koska tämä ei Sellersin mukaan ollut myynyt tälle olutta. Sean yllätti myyjän kahvitauolta, ampui tätä ja pakotti tämän jälkeen haavoittuneen myyjän siirtymään kaupan puolelle, jossa Sean ampui Boweria uudestaan tappaen hänet. Sean Sellers myönsi jälkikäteen, että oli ampunut Bowerin vain sen takia, että halusi kokeilla miltä ihmisen tappaminen tuntuu. Bower oli siis käytännössä väärässä paikassa väärään aikaan ja hänestä tuli sattumalta kylmäverisen murhan uhri. 

(Sean Sellers surmasi vanhempansa Leo ja Vonda Bellofatton 5.3.1986 ampumalla.)

Tuomio

Oikeudessa Sean Sellers kertoi, että oli viehättynyt satanismiin ja oli muun muassa lukenut satanisti Anton Laveyn Saatanallisen Raamatun lukuisia kertoja. Sellers väitti olleensa teot tehdessään paholaisen riivaama. Lisäksi hänen puolustuksensa väitti Sean Sellersin olleen riippuvainen Dungeons and Dragons- pelistä.  Oikeus ei näihin väitteisiin uskonut vaan langetti Sellersille kuolemantuomion. Oikeuden päätöksen mukaan Sellersille ei voinut langettaa elinkautista vankeusrangaistusta, koska hän olisi tämän tuomion perusteella päästä ehdonalaiseen vapauteen 7-15 vuodessa. Oklahomassa ei tuolloin ollut mahdollista langettaa elinikäistä vankeustuomiota, joka olisi sulkenut tuomitun loppuiäkseen telkien taakse. Sean Sellers sai näin ollen tuomioista sen kaikkein lopullisimman. Hän joutui odottamaan teloitustaan 13 vuotta kuolemansellissä. Näihin vuosiin mahtui useita vetoomuksia ja mediajulkisuutta. Sellers kirjoitti kokemuksistaan kirjan Web of Darkness (1990) ja esiintyi muun muassa Oprahin TV-showssa. 

Kääntyminen kristinuskoon ja kuolema

Sellers kääntyi kuolemansellissä kristinuskoon ja kiersi erilaisissa tilaisuuksissa ja televisio-ohjelmissa kertomassa satanismin vaaroista. Sean Sellers vetosi myös oikeusistuimiin tuomiostaan ja kertoi kärsivänsä vakavasta persoonallisuushäiriöstä murhien aikaan. Sellers ilmoitti kärsivänsä dissoatiivisesta persoonallisuushäiriöstä, joka vaikutti hänen tekoihinsa siten, ettei hän pystynyt erottamaan oikeaa ja väärää tekoa toisistaan. Lisäksi jälkikäteen on tullut esiin, että Sellers oli lapsuudessaan isäpuolensa tiukan kurin alainen ja joutui olemaan pitkiä aikoja ilman vanhempiaan vain lapsenvahdin läsnä ollessa. Sellers oli tutustunut satanismiin saatuaan käsiinsä lastenhoitajan satanismia käsitteleviä kirjoja. 

Oikeus ei ollut vakuuttunut Sellersin vetoomuksesta, koska se katsoi, että mahdolliset mielenterveysongelmat eivät millään tavalla näkyneet Seanin käytöksessä murhaoikeudenkäynnin aikana. Väitteet mielenterveysongelmista olivat vankilahenkilökunnan mielestä vain Sellersin asianajajien manipulointiyritys. Lisäksi viranomaiset ja Sellersin sukulaiset pitivät Seanin uskoontuloa vain teeskentelynä ja huomiohakuisuutena. Ainoastaan vankilapastori ja Seanin isoisä uskoivat Sean Sellersin olevan vakavissaan uskoontulossaan. Sellers yritti vielä kaksi päivää ennen tuomiotaan saada tuomionsa kumottua. Turhaan. Sellersin kuolemantuomio herätti huomiota myös ulkomailla ja esimerkiksi Euroopan Unioni piti Sellersille langetettua kuolemantuomiota ihmisoikeuksien vastaisena. Tuomion vastustajien mielestä yksikään itseään ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio ei langettaisi kuolemantuomiota alaikäisille. Huomioitavaa on, että Sellersin kuoleman jälkeen Oklahoman osavaltio kielsi alaikäisten teloittamiset vuonna 2003.

Vetoomukset olivat turhia. Sean Sellers nautti viimeisen ateriansa 4.2.1999. Ateriaan kuului kiinalaista ruokaa ja katkarapuja. Sellers teloitettiin samana päivänä myrkkyruiskeella. Viimeisinä sanoinaan Sellers kertoi: 

"Minun teloituksestani maailma ei muutu miksikään. Vihaatte minua huomenna ihan yhtä paljon kuin tänäänkin." (mukailtu lainaus)

(Sean Sellers kertoi olevansa viehättynyt satanismiin nuorella iällä. Olisiko hänen julmat tekonsa voinut selittää paholaisen työllä?)

Lasta ei voi teloittaa

Sean Sellersin teko oli julma ja hän osoitti teot tehdessään täyttä kylmäverisyyttä. Hänen mahdollisia motiivejaan olivat kokeilunhalu ja kosto. Mutta hyvällä syyllä voidaan kysyä oliko Sellersin teloittaminen myrkkyruiskeella oikea tuomio? Vetoomukset eri oikeusistuimiin eivät olleet päästä vedettyjä. Sellersin saama tuomio osoittaa miten paljon amerikkalaisissa murhaoikeudenkäynneissä kiinnitetään huomiota siihen mitä kirjoja tai mitä musiikkia alaikäinen murhaaja kuuntelee ja millaisessa seurassa hän kulkee. Sellersin tapaukseen tutustuttaessa missään ei tullut esille esimerkiksi sitä, että mistä poika oli saanut käsiinsä aseen, jolla surmasi Bowerin ja vanhempansa. Oikeus ei muutenkaan näyttänyt antaneen paljonkaan painoarvoa mahdollisiin lapsuuden traumoihin tai mielenterveysongelmiin. Sellersin motiiveja on vaikea ymmärtää, mutta hänen paikkansa olisi aivan varmasti ollut psykiatrisessa hoidossa eikä kuolemansellissä. Sean Sellersin tarina on yhtä aikaa ahdistava, surullinen ja synkkä eikä siinä ole ainuttakaan voittajaa. 

"Here i come, Father; I'm coming home..."

- Sean Sellersin viimeiset sanat ennen kuolemaa

Tulilahden kaksoismurha 1959: Runar Holmström oikeudessa

Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin 8.3.2017 Wordpress- alustalla. Kyseessä on Helsingin sanomien reportaasi Heinävedeltä, jossa pidettiin Runar Holmströmin murhaoikeudenkäyntiä kesällä 1960. Holmström oli saanut syytteen kahdesta murhasta ja ryöstöstä Heinäveden Tulilahdella heinäkuussa 1959 tapahtuneesta kaksoismurhasta, jossa surmattiin Tulilahden leirintäalueella jyväskyläläiset naiset Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen. Runar Holmström teki itsemurhan oikeusprosessin aikana, joten oikeuden päätöstä ei koskaan saatu. Tulilahden kaksoismurha on edelleen selvittämättä. 

(Runar Holmströmiä tuodaan oikeuteen kesäkuussa 1960 Heinäveden kansakoululle. Holmström oli laitettu kahleisiin ilmeisesti siitä syystä, että haluttiin estää hänen karkaamisensa. Vai oliko kyse jonkinlaisesta näytöksestä?)

Runar Holmström oikeudessa

Helsingin Sanomat

Kesäkuu 1960

Toimittaja(t) Mauri Sariola & Mikko Saukkonen

Referaatti 7.3.2017 (huomiot ja kommentit kursivoitu)

Tulilahden surmatyö vedetään päivänvaloon

”Kaikki valmista valmista Heinäveden oikeuskäsittelyyn”




Heinävesi tiistaina

Tulilahden leirialueen risteyksessä on camping- alueen tienviitta poistettu kuin hiljaisena myönnytyksenä sille, ettei maamme metsät ja rannat enää ole turvallisia yksin eikä edes ryhmissä suoritetuille retkeilyille. Kun ajetaan koivikkotietä rantaan, linnut kuitenkin laulavat, kuten aina keväällä ja portteja aukaisevat paljasjalkaiset paikkakuntalaiset ”pikkumatit”. Rantaan ehdittyä kesäinen auringonlasku päilyy lahden synkkien ääriviivojen väliin kätkeytyvän vesilakeuden yllä. Rannan poukaman suoalueella todistaa vain korkeista seipäistä kokoon lyöty, taivasta vasten mustana, muistuttavana sormena kuvastuva risti siitä mieliä kuohuttavasta verityöstä, joka noin vuosi sitten ilmi tultuaan vavahdutti koko Suomen kansaa.

Yhtä karkeasta puuaineksesta – höyläämättömästä raakalaudasta – on kokoon kyhätty se yksinkertaisella vahakankaalla päällystetty tuomiopöytä, jonka viereen talutetaan Tulilahden petomaiseen kaksoismurhaan syylliseksi epäilty, ennestäänkin mustaa mustemman rikosrekisterin itselleen hankkinut Runar Holmström.

…

Julkisen huomion polttopisteeseen joutunut Runar Holmström suhtautui tilanteeseen kylmästi ja hermostumatta, mutta toisaalta pieninkin hymynhäive hänen suupielensä tienoilla oli mahdollisimman kaukana. Ennen istunnon alkua piti kihlakunnan tuomari lehdistön lähes viisikymmentä henkilöä käsittävälle edustajajoukolle puhuttelun, jossa hän asiallisella tavallaan teki tiettäväksi, että sensaatiomittoihin paisuneen ja viime aikoina sattuneitten uusien murhien (Bodomjärven kolmoismurha Espoon Bembölessä paljastui vain muutama päivä ennen kuin Tulilahden oikeudenkäynti alkoi Heinävedellä) vieläkin kärjistämän jutun ratkaisemisessa, seuraamisessa ja selostamisessa puolueeton objektiivisuus oli ainoa mahdollinen johtotähti ja ohjenuora.

Samalla hän antoi tunnustuksen lehdistön tähänastiselle suhtautumiselle.

Puheenvuoro oli terävä, mutta ei loukkaava, pikemminkin sympaattinen ja siihen suhtauduttiin sen mukaisesti. Kun puheenjohtaja oli vielä jutun alkaessa luonut lyhyen, mutta paljon puhuvan silmäyksen hiljentyneeseen saliin, hän kävi kursailematta asiaan ja johti mielenkiintoisia, osittain dramaattisiakin yksityiskohtia sisältänyttä prosessia lujalla, asiantuntevalla kädellä.

…

Syyttäjänä toiminut Mikkelin läänin poliisitarkastajana toiminut Viljo Laaksonen sai puheenvuoron.

-Jaaha. Mistäs sitten syytetään? Kysyi puheenjohtaja rauhallisesti.

-Herran puheenjohtaja, minulla on täällä syytekirjelmä.

Seuraa pitkä syyttäjän kuvaus, jossa mainitaan, että Jyväskyläläiset neitoset Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen löydettiin suohautaan kätkettyinä 21.8.1959 Tulilahden leirintäalueen pohjukasta poliisin ja varusmiesten suorittamien etsintöjen jälkeen. Etsinnät jyväskyläläisnaisten löytämiseksi olivat alkaneet elokuun alusta 1959, kun Riitta Pakkanen ei ollut saapunut töihin ilmoittamaansa päivämäärän mennessä. Väärät todistajalausunnot olivat johtaneet etsinnät aluksi Varkauden suuntaan. Tulilahden leirintäalueelta oli löydetty 28.7 murhien jälkeen joitain tytöille kuuluneita esineitä, mutta ne olivat kadonneet paikalta myöhemmin. Maastoetsinnät aloitettiin Tulilahdessa 18.8 ja suohaudan löytymiseen johtanut etsintä käynnistyi perjantaina 21.8 klo 7.00. Etsintöihin osallistunut varusmies paljasti suohaudan samana aamuna klo 8.30.

…

Tapahtumainkuvaus lyhyesti

En kopioi tähän sanatarkasti Helsingin Sanomien tapahtumainkuvausta, koska siitä on raportoitu jo useassa jälkikäteen kirjoitetussa lähteessä (mm. Aake Jermo). Voin kuitenkin todeta, että hauta oli taitavasti kätketty turpeilla ja puuntaimilla. Lisäksi haudan päälle oli pinottu puunkarahkoja etsijöiden hämäämiseksi. Hauta oli pikemminkin noin kolme metriä pitkä oja ja molemmat ruumiit oli pitänyt ahtaa suohaudan sisään ilmeisesti potkimalla. Etsijät olivat järkyttyneitä suohaudan paljastuttua. Tyttöjen pyörät löydettiin vasta 4.9.1959 keskeltä Tulilahtea vain 130 metrin päässä leirialueen laiturista. Esinelöydöistä olen jo kirjoittanut aikaisemmin. Tyttöjen tavaroita löytyi tipoittain pitkin leirintäaluetta ja ne oli kätketty aikaa käyttäen huolellisesti murhapaikan maastoon.

Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen olivat saapuneet Tulilahden leirintäalueelle 27.7.1959 reittiä Sotkuma – Käsämän lossi – Liperin kirkonkylä – Onkisalmen lossi – Vihtari – Heinäveden kirkonkylä. Tytöt olivat saapuneet leirintäalueelle todistajalausuntojen perusteella illalla klo 19.30–20.00 välisenä aikana. Heinävetiset Keijo Ruuskanen ja Heikki Pelkonen olivat olleet liikenteessä moottoripyörillä ja havainneet tytöt Heinäveden kirkolla. Ruuskanen ja Pelkonen olivat saapuneet myöhemmin Tulilahden leirintäalueen rantaan moottoriveneellä. Pojat olivat poistuneet leirintäalueelta omien lausuntojensa mukaan ennen puoltayötä. Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen eivät olleet lämmenneet heidän lähentelyynsä ja pyytäneet poikia poistumaan.

Eila Koistinen ja Olavi Puustinen olivat istuneet Tulilahden leirintäalueen läheisyydessä olevalla näköalapaikalla ja havainneet heille tuntemattoman miehen leirintäalueen pysäköintialueelle klo 22.00 aikoihin. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli selvinnyt, että sinisellä mopedilla ajanut mies oli seurannut tyttöjä leirintäalueen tienhaaraan asti. Viranomaiset ilmoittivat myöhemmin etsivänsä tummahipiäistä, päivettynyttä, keskikokoista, noin 30–40 vuotiasta miestä, joka ajoi mahdollisesti sinistä Solifer- merkkistä mopedia (käsitys mopedin merkistä vaihtelee). Mopedimiestä ei koskaan tavoitettu.

Erik Runar Holmström pidätettiin 6.11.1959 Munsalassa epäiltynä Vaasan seuduilla tapahtuneisiin murtoihin. Näiden tutkimusten aikana kävi ilmi, että Holmströmillä olisi ollut kesällä 1959 sininen mopedi sekä että hänen vaatetuksensa ja muut tuntomerkkinsä sopivat etsintäkuulutuksessa annettuihin tuntomerkkeihin. Lisäksi Holmströmin hallusta löytyi esineitä, joiden epäiltiin kuuluvan Eine Nyyssöselle ja Riitta Pakkaselle. Holmströmiä kovisteltiin myös Mora-puukosta, joka oli löytynyt hänen hallustaan. Sillä oli viranomaisten mukaan veistelty tyttöjen haudan peittelemiseen käytettyjä kuusen taimia.

Arne Holmströmin todistus

Runar Holmström yrittää vesittää veljensä kertomuksen

Edellä kerrottujen seikkojen perusteella ja siitä syystä, että Runar Holmströmin tiedettiin olevan väkivaltainen luonteeltaan, sekä sen takia, että hänen veljensä Arne Holmström kertoi tavanneensa veljensä Savonlinnassa 9.8.1959 oli syytä epäillä Runar Holmströmin olevan juuri etsityn mopedimiehen. Tämän vuoksi kuulusteltiin häntä myös mahdollisista Heinävedellä liikkumisistaan sekä muista kesällisistä matkoistaan, mutta Runar Holmström kielsi jyrkästi sen, että hän olisi koskaan liikkunut Itä-Suomessa sekä väitti, ettei hänellä ole mitään tekemistä Tulilahdessa tapahtuneiden murhien kanssa. Hän kertoi kesällä 1959 Tulilahden tapahtumien aikaan tehneensä polkupyöräretken Sodankylään voimatta kuitenkaan kertoa retkestään mitään tarkempia aikamääriä tai sellaisia seikkoja, joiden perusteella matka olisi voitu tarkistaa. Myöhemmin hän sitten muuttikin kertomustaan väittäen olleensa tapahtuma-aikaan kotiseudullaan ja majailleensa jossakin kotinsa lähistöllä sijaitsevassa ladossa ja kiisti käyneensä Savonlinnassa. Viranomaisten mukaan Savonlinnan matka piti kuitenkin paikkansa ja Arnen kertomuksen pitävän paikkansa.

Arne Holmströmin kertoman mukaan oli hänen veljensä Runar Holmström käynyt kotonaan ennen pidätetyksi joutumistaan ja tässä yhteydessä Runar oli kertonut veljelleen, ettei koskaan tule tunnustamaan Heinäveden juttua eikä myöskään tekemiään varkauksia, ja oli pyytänyt Arnea kertomaan poliisille, mikäli häneltä tultaisiin sitä kysymään, että hän, Runar oli ollut kotona Tulilahden tapahtumien aikaan.

…

Matkalta Varkaudesta Vaasaan Runar Holmström oli kuitenkin kertonut poliiseille olevansa etsitty mopedimies ja seuranneensa Eine Nyyssöstä ja Riitta Pakkasta Liperistä Tulilahden leirintäalueelle kertoen myös Arne-veljensä puhuneen totta, kun hän oli kertonut heidän tavanneen toisensa Savonlinnassa. Runar Holmström kertoi myös tavanneensa Arnen Puumalassa, vaikka tutkijat eivät häneltä sellaista aikaisemmin olleet kysyneet eikä Arne ollut sellaista maininnut poliiseille missään vaiheessa. Samalla Runar Holmström ilmoitti omistaneensa sinisen mopedin, jolla oli seuraillut tyttöjä leirintäalueelle. Mopedin hän oli ostanut Helsingin linja-autoasemalta ja Runar oli kertomansa mukaan joutunut hitsauttamaan mopedin etuhaarukan heinäkuussa 1959 Varkauden Solifer-huollossa. Korjaaja Urpo Jauhasen mukaan näin oli todellakin tapahtunut ja asiakas oli muistuttanut hänen mukaansa Runar Holmströmiä.

Tulilahden leirialueella oleskelustaan Holmström kertoi, että hän oli sivussaolijana seurannut Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen seurustelua Keijo Ruuskasen ja Heikki Pelkosen kanssa. Holmström painotti erikoisesti sitä seikkaa, että Keijo Ruuskasen ja Heikki Pelkosen käyttäytyminen Nyyssöstä ja Pelkosta kohtaan oli ainakin hänen mielestään väkivaltaista ja että Pelkonen ja Ruuskanen olivat kovasti yrittäneet halailla ja pussailla Nyyssöstä ja Pakkasta. Näköalatasanteella istuneen pariskunnan lisäksi hän väitti nähneensä isokokoisen miehen kävelemässä leirintäalueen suuntaan.

Tähän lausuntoon nojaten viranomaiset tulivat siihen johtopäätökseen, että Holmströmin lausunto sisälsi tutkinnan kannalta sellaisia seikkoja, jotka hän olisi voinut todeta ainoastaan paikan päällä Tulilahden leirintäalueella murhien aikaan. Kaikki nämä lausunnot Runar Holmström kuitenkin kiisti myöhemmin poliisikuulusteluissa. Hän kielsi tehneensä matkaa Itä-Suomeen, hän ei ollut seurannut tyttöjä Liperistä Heinävedelle eikä ollut samaan aikaan Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen kanssa Tulilahden leirintäalueella. Runar Holmström ilmoitti, että hänet vanhana rikollisena tuomittaisiin varmasti murhista, jos hän tunnustaisi olleensa murhan aikaan Tulilahden leirintäalueella.

Puolustus kiitti tutkimuksia

Mutta kiisti syytteet

Heinävesi keskiviikkona 10.6.1960 (Mikko Saukkonen)

Pitkän poliisikuulustelupöytäkirjan lukemisen jälkeen loi oikeuden puheenjohtaja katseen syytettyyn. Käräjäsalissa olevat herkistivät kuuloaan, sillä nyt tuli syytetyn puheenvuoro esiintyä. Tuomari Grahnfeld pitkitti hiljaisuutta, kunnes esitti Runar Holmströmille ensimmäisen kysymyksen.

-Myönnättekö syytteen oikeaksi?

Raskaissa jalkaraudoissa ollut Holmström kohottautui seisomaan ja näytti yhtä rauhalliselta kuin puheenjohtajakin.

-En. Kuului syytetyn suusta. Hänen katseensa oli koko istunnon ajan kiertänyt pitkän käräjäsalin seiniä ja käväisi nyt hetkeksi huoneen katossa. Holmström piti itsekin kysymystä liian lyhyenä ja suomen kielellä, jossa oli vain pienoinen ruotsalainen korostus, vielä lisäsi: -Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Ennen kuin puheenjohtaja ehti käyttää puheenvuoroaan, syyttäjä astui tuomarin pöydän eteen ja asetti sille punaisen Mora-puukon, sinisen mopedin osia ja mopedin huoltokirjat. ”Kysytään. Tunnustaako syytetty nämä omikseen?”

…

Kihlakunnantuomari jatkoi keskusteluaan Holmströmin kanssa.

-Oletteko ennen ollut Heinävedellä?

-En ollut. En ole ennen käynyt Heinävedellä.

-Ettekö olleet täällä, tarkoitan nyt erikoisesti 27. päivää heinäkuuta 1959? Tämän kysymyksen teki oikeuden puheenjohtaja ruotsiksi.

-Nej. Kuului vastaus.



-Missä sitten olitte tuona päivänä?

-Jossain. Vissiin kotona. Kotinurkilla, mutta piilossa kylläkin.

-Mutta tehdä olette helmikuussa kertonut Vaasassa, että olette heinäkuussa ollut matkalla Heinävedelle ja sanoitte levänneenne erään lammen rannalla ja nähneenne pyöräilevät jyväskyläläistytöt, näin olette kertonut, totesi puheenjohtaja.

-Se ei ollut.. aloittaa Holmström… Minä tahdoin vain tietää, voivatko todistajat tosiaan sanoa minun olleen täällä. Kyllä kerroin niin poliisille, olen lehdestä lukenut.

Holmströmin selitys annettiin hiljaisella äänellä, lauseet olivat lyhyitä ja puolinaisia. Hän näytti taistelevan myös Suomen kielen vaikeuksia vastaan. Hän vielä selvensi esitystään: ”Jotain sellaista puhuin, jotta kuulis, olisiko todistajia.”

-Te kerroitte tällaista saadaksenne tietää, oliko olemassa todistajia, selvensi puheenjohtaja syytetyn esitystä.

-Joo.

Holmström halusi tämän jälkeen oma-aloitteisesti puhua myös tuomarin kädessään pitelemistä mopedin osista.

-Olin löytänyt ne vaijerit. Löysin ne syys-lokakuussa.

-Koska löysitte puukon?

-Syys-lokakuussa. En muista mistä. Olen ilmoittanut poliisille kolme murtoa, jotta tietäisin tarkasti anastuspaikan ja ajan.

-Olette siis tunnustaneet kolme murtoa todistaaksenne, että puukko oli teillä vasta syyskuussa, toisti kihlakunnantuomari.

-Joo. Se on tullut minulle aivan sattumalta.

-Missä teitte nämä murrot?

-Konalassa ja Vaasan läänissä.

…

-Milloin olitte täällä?

Holmström muuttui ihmetteleväksi eikä vastannut mitään.

-Niin tarkoitan, koska olitte Konalassa, selventää oikeuden puheenjohtaja.

-Kyllä minä… syyskuun aikana.

-Hän siis toteaa, ettei ole ollut täällä Heinävedellä (oikeuden puheenjohtaja ilmoitti lehdistölle).

-Onko syyttäjällä nyt mitään asiaa? Tiedusteli tuomari Grahnfeld.

Poliisitarkastaja Laaksonen nousi ylös ja kysyi syytetyltä myöntääkö tämä kysyneensä poliisilta Heinäveden seudulla suoritetun tunnistamiskierroksen jälkeen: Oliko saatu näyttöä Tulilahden jutussa?



-Kysyin vain, voivatko todistajat väittää, että juuri minä olen Heinäveden mopedimies. Tarkoitin siis niitä, jotka ovat nähneet minut.

Muistatteko mitä poliisit vastasivat?

-En muista yhtään mitään. Ei ne poliisit juuri minulle puhuneet.

-Juuri tämänkö vuoksi te aloitte puhua poliisille Heinäveden matkasta?

-Joo.

-Kysyitte siis sitä, mitä olette lehdestä lukeneet?

-Joo. Ja sitten minä keksin omasta omasta päästä. (Ruuskasen) Pussailemisesta en ole mitään puhunut.

-Te siis kiistätte nyt tämänkin.

-Joo.

Sitten minulla ei ole muuta, ilmoitti virallinen syyttäjä kumartaen.

Puolustuksen puheenvuoro

Puheenvuoron sai tämän jälkeen Runar Holmströmin puolustusasianajaja Holger Strömberg. Kaksi liuskaa pitkä vastine kuului:

“Jo tämän jutun alkuvaiheessa pyydän saada esittää seuraavat näkökohdat. Tutkimukset asiassa on toimitettu kiitettävällä tarmolla ja lopullinen tutkintapöytäkirja on esimerkillisen selvä supistelma tutkimuksissa todetuista tai oletetuista seikoista, mutta tämä yhteenveto onkin vain supistelma tutkimuksissa syntyneestä materiaalista eli 170 sivua 3000 sivua käsittävästä aineistosta. Tämän vuoksi se ei voi antaa objektiivista kuvaa tutkimusten eri vaiheista ja siitä on täytynyt poimia pois sellaista, joka on ristiriidassa sen tuloksen kanssa, johon tutkijat ovat nyt päätyneet. “

“Niinpä ei nyt käy selville, että päämieheni on kahdeksas tai yhdeksäs syylliseksi epäilty eivätkä myöskään todistajien mahdollisesti aikaisemmin toisenlaiset tunnistamiset. Mm. on löytynyt erään verissä olevan mopedin omistaja, joka kuitenkin nähtävästi on pystynyt tyydyttävästi selittämään alibinsa. On muistettava, että tällaisia raakoja veritekoja on tapahtunut ennenkin, jotka toistaiseksi ovat jääneet selvittämättä.”

“Sitten eräs toinen toteamus. On kysymys kahden nuoren naisen kammottavasta kohtalosta eikä siis yksinään suojattoman naisen surmaamisesta. Tämä minusta viittaa selvästi siihen, että tekijöitä on täytynyt olla kaksi tai mahdollisesti useampia, ja tulee vielä seuraava johtopäätös: Ei ole uskottavaa, että yksi mies voi surmata kaksi nuorta naista niin samassa silmänräpäyksessä, ettei toinen vankka ja fyysillisesti erittäin hyvässä kunnossa oleva toveri pääsisi kirkaisemaan – leirin ollessa lahden rannalla, olisi tämä kirkaisu kantautunut pitkällekin – vielä, että tämä yksi mies niin lyhyessä ajassa ehtisi huolella kätkeä ruumiit, upottaa pyörät lahden syvimpään kohtaan ja piilottaa surmattujen tavarat yön pimeydessä ympäri leirintäaluetta. Lisäksi hän on noutanut lapion lähimmästä talosta ärhäkän vahtikoiran mitenkään reagoimatta k.o. asiaan. Kuitenkin tutkintapöytäkirjan mukaan ainoastaan päämieheni on ollut epäiltynä tähän kauheaan rikokseen.”

Seuraavaksi puolustusasianaja Holger Strömberg huomauttaa oikeudenistuntoja seikoista, jotka tukevat hänen päämiehensä syyttömyyttä.

-  Poliisin pöytäkirjasta ilmenee, että sinimopedimies oli keskikokoinen. Useimmat todistajat olivat arvioineet miehen pituudeksi 175 cm. Minun päämieheni pituus on 164 cm.

- Mopedimiehen vaatetuksesta ovat todistajat antaneet erilaisia tietoja, mm. päähineeksi on mainittu lippalakki, moottoripyöräilijän hattu ja musta baskeri.

- Mitä tiedetään päämieheni väkivaltaisesta luonteesta, melkein kaikki siitä on syytetyn veljen kertomaa. Rikosrekisterissä on vain ryöstön yritys ja poliisin vastustaminen.

- Holmströmiä ei ole koskaan syytettykkään seksuaalirikoksesta.

- Ei tarvitse ihmetellä päämieheni alibia. Hän oli ennen pidätystään ollut kolme vuotta karkumatkalla etsintäkuulutettuna. On vaikea näyttää alibia, kun karttaa ei ainoastaan poliisia vaan muitakin ihmisiä.

-Tulilahden hauta oli tehty taitavasti turpeiden leikkaamisineen. Holmström ei ainakaan ole saanut pioneerikoulutusta. Hän oli sotaväessä vain kaksi kuukautta joutuen kesken palvelustaan mielisairaalaan.

Puolustus kiisti lopuksi syytteen ja korvaukset. Vaadittuja korvaussummia pidettiin heidän tahollaan kohtuullisina. Puolustusasianajaja Holger Strömbergin otti syyttäjä vielä puheenvuoron: Eräät todistajat ovat todella arvioineet näkemänsä mopedimiehen pituudeksi 176 cm, mutta kuten te kaikki huomaatte Holmströmin yläruumis on pitkä ja roteva, hänellä on vain lyhyet jalat. Todistajat tekivät huomionsa, kun Holmström istui mopedinsa selässä. Syytekirjelmässä kiinnitettiin huomiota tutkimuspöytäkirjan kohtiin:

- Väkivallanteon laatu.

- Matkan vaiheet. Seurannut mopedimies (tässä tapauksessa aivan varmasti Holmström) ei ole ilmoittautunut

- Tunnistettaessa hermostunut Holmström joutui käpälälautaan.

- Holmström tunnisti ensin ja sitten kielsi. Erikoisesti on huomattava, että hän on kertonut asioita, joita vain Tulilahden alueella murhayönä ollut silminnäkijä voi kertoa.

- Arne-veljen raskauttava todistus.

- Haudalle työnnettyjen taimien poikkileikkauspinnan kanssa identtiset vuolujäljet.

- Holmströmin rikollinen menneisyys ja hänen monin seikoin ilmikäynyt väkivaltainen luonteensa.

- Surmaamistapa edellisen kohdan huomioon ottaen.

- Kadonnut omaisuus, joka osittain löytyi Holmströmin hallusta.

Jutun lopussa syyttäjä käy läpi todistajalausuntoja, jonka mukaan syytetty Runar Holmström oli todella nähty Heinävedellä heinäkuussa 1959 murhien aikoihin sekä myöhemmin saman vuoden elokuussa. Todistajalausuntoja ei rueta erittelemään enempää tässä kirjoituksessa. Yhteenvetona voin todeta, että melkein kaikki todistajat kertoivat mopedimiehen ainoastaan muistuttavan syytettyä Runar Holmströmiä. Kukaan ei vielä kesäkuussa 1960 ollut täysin varma asiastaan. Todistajat eivät kyenneet kuvailemaan yhteneväisesti mopedimiehen vaatetusta ja mopedin väriä. Tämä seikalla oli painoarvoa jatkossakin…

Forbidden Trail: Pääministeri Olof Palmen murha Tukholmassa 28.2.1986.

Julkaistu aiemmin 9.3.2016 Wordpress-alustalla. Jokainen voi tehdä tapauksesta omat päätelmänsä, mutta nykyisten tietojen valossa on vaikea uskoa minkäänlaiseen salaliittoon Olof Palmen murhaan liittyen. Korkeintaan pääministerin surmaajalla on voinut olla joitakin sympatiseeraajia, mutta mihinkään laajempaan kokonaisuuteen surmaajaa on vaikea liittää. Olof Palmen surmasi erittäin todennäköisesti Skandia- mies tai hänen profiiliinsa sopiva "yksittäinen ampuja". 

(Olof Palmen murhan tutkinnanjohtaja Hans Holmer esittelee kahta revolveria poliisin tiedotustilaisuudessa.)

Forbidden Trail

Youtubessa katseltavissa oleva amerikkalaisdokumentti ”Forbidden Trail” käy läpi teoriaa, jonka mukaan ääroikeistolaisten poliisien salaliitto olisi ollut Olof Palmen murhan takana. Dokumentti toteaa yksiselitteisesti, että Palmen pariskunnan yllättänyt ampuja oli Ruotsin poliisin äärioikeistolaisen klikin asialla. Olof Palmen murhaan liitetään salaliittoteorioita siitäkin huolimatta, että merkittävä osa ruotsalaisista uskoo Christer Petterssonin toimineen yksin ampuessaan pääministeri Olof Palmeen. Lisäksi Olof Palmen vaimo Lisbeth vannoo tunnistavansa Petterssonin miehensä ampujaksi.

Karismaattisena poliitikkona Palme keräsi vihamiehiä siinä missä ihailijoitakin. Jälkimmäisiin kuuluivat mm. Fidel Castro ja Jasser Arafat, ensinmainittuihin puolestaan CIA, Mossad, Iranin tiedustelupalvelu ja jossain määrin myös KGB, jonka piirissä ei oltu 1980-luvun sukellusveneskandaalin myötä täysin tyytyväisiä Olof Palmen ulkopolitiikkaan. Erityistä närää herätti Olof Palmen kritiikki Yhdysvaltain Vietnam- politiikkaan. Palme vertasi USA:n toimia Vietnamissa kidutukseen ja Natsi-Saksan joukkomurhiin toisessa maailmansodassa. Olof Palme jakoi myös Ruotsin kansaa, joista osa piti häntä merkittävänä uudistajana, toiset taas Neuvostoliittoon päin kumartelevana kommunistien agenttina.

Palmen pariskunnalla ei ollut turvamiehiä mukanaan tuona kohtalokkaana iltana, mikä on koko tapauksen kannalta merkittävä yhteensattuma. Murhaajan väitetään olleen tietoinen siitä, että pääministerillä ei ollut henkivartijoita saattajanaan. Dokumentissa esitellään salaperäinen Walkie Talkie Man, joka varjosti Palmen pariskuntaa murhailtana. Radiopuhelimeen puhuvasta miehestä tehtiin merkittäviä silminnäkijälausuntoja pariskunnan kulkureitin varrella.

Silminnäkijä oli nähnyt murhapaikan tietämissä poliisin partioauton, jonka kuskin paikalla istuva poliisi oli Palmen pariskunnan havaittuaan lausunut radiopuhelimeen: ”Oikealla puolella!” Tämän jälkeen auto olisi poistunut paikalta. Todistajan mukaan tämä oli outoa, koska poliisiautossa on vakiovarusteena radio eikä partiossa olevan poliisin tarvitse käyttää omaa radiopuhelintaan.

Todistajiksi ilmoittautuneet kaksi naista olivat nähneet murhapaikan lähettyvillä heille entuudestaan tutun suomalaismiehen, joka oli käyttäytynyt oudosti huomattuaan naiset. Naisten mukaan hänellä oli ase ja radiopuhelin mukanaan. Radiopuhelimesta oli sanottu: ”He tulevat. Hoida homma!”

Murhaaja yllätti Olof ja Lisbeth Palmeen Tunnelgatanin ja Sveavägenin risteyksessä 28.2.1986 klo 23.23. Ammuttuaan kaksi laukausta murhaaja poistui juoksujalkaa paikalta ja katosi yllättäen David Bagares Gatanille. Murhaajaa tavoittamaan lähtenyt todistaja ei ollut nähnyt kyseisellä kadulla muuta kuin poliisin partioauton. Auton väitetään olleen sama, joka olisi seurannut pääministeriä ja hänen vaimoaan. Murhaaja oli haihtunut kuin tuhka tuuleen.

Ruotsin äärioikeiston mahdollinen osuus pääministerin salamurhassa tulee toisaalta ilmi myös todistajalausunnoista, joiden mukaan Tukholman poliisissa työskennelleet poliisit NH ja JL olisivat olleet tapahtumapaikalla murhan aikaan. Molemmat poliisit olivat olleet siviilivaatteissa ja heidän tiedettiin kuuluvan Tukholman poliisin pahamaineiseen ”Pesäpalloliigaan”, jonka jäsenet olivat syyllistyneet moneen otteeseen poliisiväkivaltaan ja jotka tiedettiin olevan äärioikeiston kannattajia. Pesäpalloliigan jäsenet olivat kilistelleet julkisesti laseja kuultuaan pääministerin murhasta.

Muitakin äärioikeistolaisia poliiseja on yhdistetty tapahtumapaikkaan ja aikaan. Murhapaikan lähellä asui entinen poliisi K, joka toimi murhan tapahtuma-aikaan asekauppiaana ja vihasi Palmetta. Häntä pidettiin kylmänä ja tunteettomana ihmisenä. K asui juuri sillä kadulla, jonne ampuja oli yllätten kadonnut.

Poliisi toimia on arvosteltu voimakkaasti alusta alkaen. Salaliittoteorian mukaan ensimmäinen partio saapui paikalle vasta 23.30, vaikka virallisen raportin mukaan poliisi olisi ennättänyt murhapaikalle jo 23.23. Jopa partiossa olleet poliisit ovat vannoneet etteivät voineet olla tapahtumapaikalla niin aikaisin kuin virallisessa raportissa on väitetty. Murhailtana vuorossa olleet poliisit ovat kertoneet myös, että tapahtuma-aikana poliisin radioliikenne oli omituisesti hiljennyt.

Dokumentissa kovin kummoista kunniaa ei anneta Olof Palmen murhan ensimmäiselle tutkinnanjohtajalle Hans Holmerille, joka erosi tehtävistään tehtävästään 1987. Hän oli tuonut tutkimuksissa esiin kurdi-linjan, joka myöhemmin osoittautui hakuammunnaksi. Hans Holmerin taustoista on mielenkiintoista se, että hän oli perustamassa Tukholman poliisin neljää katuväkivaltayksikköä, joista yksi oli Pesäpalloliiga. Holmer kuului myös ampumaseuraan, jonka jäsenistä suurin osa oli tunnettu äärioikeistosympatioista. Hans Holmer oli itse sosiaalidemokraatti.

Ruotsin poliisin äärioikeistoklikin osuutta Olof Palmen murhaan ei ole koskaan virallisesti tutkittu. Todisteita ei ole tarpeeksi eikä oikeusprosessin käynnistämiseksi riitä pelkät aihetodisteet. Silti dokumentti Forbidden Trail pyrkii osoittamaan dramaattiseen tyyliin lähes varmaksi Pesäpalloliigan jäsenten syyllistyneen pääministerin murhaan. Äärioikeistosympatioistaan tunnetun entisen poliisin asuminen murhapaikan lähellä ei tee kenestäkään murhaajaa. Sekin että valtion päämiehellä on paljon vihamiehiä, ei todista vielä mitään. Radiopuhelimien kanssa liikkeellä olleet miehet saattoivat hyvinkin olla mukana poliisioperaatiossa, joka järjestettiin aivan sattumalta juuri murhailtana. Mutta missään virallisessa raportissa tällaisesta operaatiosta ei kerrota mitään. Tarkoituksellako? Halutaanko edelleen vain pidättäytyä siinä vaihtoehdossa, että kaikin puolin epävakaa hylkiö Christer Pettersson surmasi Olof Palmen ja haavoitti tämän vaimoa Lisbetiä 28.2.1986?

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 1/4 - YouTube

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 2/4 - YouTube

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 3/4 - YouTube

Olof Palme Political Murders - The forbidden trail 4/4 - YouTube

Pimeän ja hämärän rajamailla. Osa V: Raisa Räisänen ja Armonkallion nainen.

Nuoren naisen katoaminen muodostaa tutkijoille aina oman erityisen tutkimuslinjansa. Huomioon on otettava katoamistilanteessa vallinneet olosuhteet ja kadonneen henkilöhistoria. Raisa Räsänen katosi Tampereen keskustassa lauantaina 16.10.1999. Viimeinen varma havainto Raisasta on lauantai-illalta noin kello 23.00. Tarkkana tyttönä pidetty Raisa ei saapunut seuraavana päivänä järjestettyyn koripallopeliin toimitsijaksi ja perhe alkoi huolestua. Raisa Räisäsen katoaminen on yhä mysteeri, mutta poliisi saa edelleen vihjeitä nuoren naisen katoamisesta. 

(Voisiko Raisan katoaminen vielä selvitä?)

Mitä tapahtui Raisa Räisäselle? 

Raisa Räisäsen katoaminen Tampereella lokakuussa vuonna 1999 on yksi kuuluisimmista katoamistapauksista Suomen rikoshistoriassa. Muistan itsekin kun tapausta pohdittiin tuoreeltaan Poliisi-TV:ssä. Räisäsen katoaminen kesken ravintolaillan Tampereen keskustassa on myös uskomaton tapaus.

Kukaan ei muista nähneensä Raisan näköistä nuorta naista Tampereen keskustassa, vaikka Raisan omaiset olivat tuoreeltaan kyselemässä näköhavaintoja kadonneesta heti katoamista seuraavana päivänä. Raisa Räisäsen isä muistaa käyneensä Tampereen keskustan ravintoloissa ja näyttäneen työntekijöille tyttärensä kuvaa, mutta kukaan ei muistanut tai osannut sanoa oliko heillä näköhavaintoa Raisasta. Näin ollen Raisa Räisänen siis vain katosi jäljettömiin tuona kohtalokkaana yönä. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena ja saa tapauksesta edelleen vinkkejä. Poliisi on saanut vihjeitä vuosien saatossa siihen malliin, että tapausta voi verrata Suomen rikoshistorian kuuluisimman henkirikoksen Kyllikki Saaren murhaan. Yhtä lailla nämä molemmat tapaukset ovat ratkaisemattomia. 

Museoauto ja mystinen vartija

Poliisilla on ollut erilaisia tutkimuslinjoja Raisan katoamisesta ja niistä tärkeimmiksi on mainittu niin sanottu taksilinja, jossa taksikuski kertoi kuskanneensa nuoren naisen Multisiltaan ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. Toinen linja on sivunnut niin sanottua museoautolinjaa, jossa nuori nainen olisi pakotettu vanhaan amerikkalaisvalmisteiseen autoon. Tämä museoautolinja ei kuitenkaan ole saanut hirveästi kannatusta poliisilta, koska nainen on hyvin todennäköisesti pakotettu autoon ennen Raisan katoamista ja kyseessä olisi siis joku toinen henkilö.

Lisäksi poliisi on tutkinut erään vartijan toimia Raisan katoamisiltana. Tämä vartija oli liikkunut erään Tampereen keskustassa sijainneen kiinteistön kabinettitiloissa. Näihin tiloihin ei vartijallakaan ollut mitään asiaa liiketilojen sulkeutumisajan jälkeen. Olisiko tämä vartija voinut houkutella Raisan mukaansa kyseisiin tiloihin? Tämä selittäisi sen miksi Raisa on hävinnyt Tampereen keskustasta Hämeenkadulta kuin tuhka tuuleen. Mainittu vartija on nyttemmin kuollut, mutta hänen tiedetään syyllistyneen myöhemmässä elämässään erilaisiin rikoksiin.

Armonkallion nainen

Mielenkiintoisin vinkki liittyy niin sanottuun Armonkallion naiseen. Tässä vinkissä Raisaa muistuttava nuori nainen olisi ollut liikkeellä Tampereen keskustasta kohti Armonkallion kaupunginosaa juuri Raisan katoamisyönä. Nuoren naisen vaatetus oli niukka ja silminnäkijät sanoivat hänen pitkät säärensä olleen lähes paljaana. Raisa Räisänenhän oli liikkeellä baarivaatteissa eivätkä ne sopineet kylmään syysyöhön. Nuoren naisen seurassa kerrotaan liikkuneen vanhemman naisen, joka silminnäkijöiden mukaan käyttäytyi oudosti. Tämä parivaljakko ei ole ilmoittautunut poliisille ja mikäli kyseessä olisi ollut ihan mikä tahansa muu kaksikko, niin he olisivat varmasti ottaneet poliisiin yhteyttä kaiken kohun keskellä.

Havainto Armonkallion naisesta on sikäli mielenkiintoinen, että se on tähän mennessä ainoa varteenotettava näköhavainto, joka selvästi viittaisi siihen että kyseessä on todella ollut Raisa Räisänen. Silminnäkijät olivat tunnistaneet vanhemman naisen, joka oli liikkunut häntä selvästi nuoremman naisen kanssa kohti Armonkallion kaupunginosaa. Eräs opiskelijaporukka oli nähnyt kaksikon läheisen Siwan edustalla. Tämän jälkeen opiskelijat olivat kuulleet ulkoa kaksi vertahyytävää kirkaisua ja auton moottorin käynnistymisen. Auton moottori oli kuulostanut V8-koneelta. 

Yöllisillä huudoilla oli myös toinen todistaja, joka kuuli kaksi kovaa huutoa ja auton käynnistämisääniä. Äänet olivat ikään kuin tulleet todistajan kotitalon kellarikerroksesta, jossa sijaitsi Raisan katoamisen aikoihin parkkihalli. Tämä kyseinen todistaja ei ollut nähnyt ketään, mutta hänen havaintonsa ajoittuvat opiskelijaporukan tekemään havaintoon. Erään silminnäkijän mukaan parivaljakon vanhempi nainen oli tuttu nyky Tampereen keskustassa ja häntä kuvattiin yleisesti epämiellyttäväksi. Naisen tiedettiin kierrelleen kaupungin kapakoissa ja puhuneen usein itsekseen. Syy siihen miksi Raisa liikkui Armonkallion suunnassa, saattaa liittyä siihen, että Raisan tiedettiin kulkeneen kotiinsa Tampereen Petsamoon, jonne kuljettiin juuri kyseistä reittiä jossa parivaljakko oli havaittu.

Hervantajärvi

Oliko siis voinut käydä niin, että tämä tuntematon nainen olisi lyöttäytynyt Raisan seuraan, kun tämä oli kävelemässä kotiin Tampereen keskustasta? Edellä mainitut todistajat olivat myös kuulleet ääniä, jotka olisivat saattaneet viitata siihen, että jotakuta olisi pakotettu auton kyytiin. Autokyytiin viittaa käynnistymisäänet, joiden perusteella autossa oli hyvin voimakas moottori. Tällaisesta autosta on havainto Hervantajärven rannalta, jossa koirankävelyttäjä teki havainnon omituisesti käyttäytyvästä autokuskista Raisan katoamista seuraavana aamuna.

Auto oli ollut liikkeellä todella varhain ja koirankävelyttäjä oli nähnyt auton kahdesti ikään kuin etsimässä jotakin. Koiranulkoiluttaja oli myös nähnyt auton pysähtyneenä Hervantajärven rantaan. Hänen koiransa oli saanut kummallisen hepulin paikassa, jossa auto oli ollut pysähtyneenä. Poliisi ja vapaaehtoiset etsijät ovat haravoineet seutua, mutta etsinnät ovat toistaiseksi päätyneet tuloksetta. Olisiko tällä autolla voinut olla yhteys Armonkallion outoihin tapahtumiin Raisan katoamisyönä? Havainto naiskaksikosta ja tästä viimeksi mainitusta autosta on todella mielenkiintoinen ja se on tuonut poliisille paljon uusia vihjeitä aivan viime vuosina.

Olisiko ratkaisu sittenkin näköpiirissä?

Raisa Räisäsen tapausta suomalaiset eivät ole unohtaneet. Lahjakkaan koripallotytön kohtalo on koskettanut ja järkyttänyt meistä monia ja useat ihmiset toivovat tapauksen viimein ratkeavan. Netin keskustelupalstat pursuavat tietoa ja vinkkejä. Mikäli Raisa Räisäsen katoaminen kiinnostaa sinua, niin kannattaa ainakin katsoa Ylen Kadonneet- sarjan jakso Raisasta sekä kuunnella Marko Niemen podcast Viimeinen Johtolanka. Raisan katoamista puidaan myös Suomen suosituimmalla rikosaiheisella nettifoorumilla murha.info. 

Lähteitä:

Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2) - Sivu 309 - MURHA.INFO

Katoaminen, joka ei unohdu – 16-vuotias Raisa Räisänen katosi lähes jälkiä jättämättä Tampereen yöhön | Elävä arkisto | yle.fi

Mitä tapahtui Raisa Räisäselle? Rikospaikka - YouTube

RAISA RÄISÄSEN MURHAMYSTEERI | POLIISIT EPÄILEVÄT TÄLLAISTA NAISTA! - YouTube

Raisa Räisäsen katoaminen: Hervantajärveltä etsijöiden toiveena koru (iltalehti.fi)

Raisa Räisänen ja katoaminen: vesialue tutkitaan pian (iltalehti.fi)

 

Pääministerin murha. Olof Palmen murha Tukholmassa 28.2.1986

Julkaistu aikaisemmin Wordpress- alustalla helmikuussa 2016 nimellä Kasvoton mies.

Kesällä 2020 Ruotsin poliisi ilmoitti, että pääministerin murhan todennäköinen tekijä on ruotsalainen Stig Engström, jonka työpaikka oli Palmen murhapaikan lähellä. Engström sai työpaikkansa nimen perusteella lempinimen Skandia-mies. Poliisi oli alunperin kuulustellut Stig Engströmiä todistajana, ei murhaajana. Engström oli ilmaantunut murhapaikalle heti laukausten kajahdettua ja yrittänyt auttaa Palmen pariskuntaa. Stig Ensgtrömin vaatetus ja olemus muistutti todistajien antamia tuntomerkkejä murhaajasta, mutta Engströmiä itseään ei näissä lausunnoissa mainittu. Poliisi ilmoitti vuonna 2020 päättävänsä Palmen murhan tutkimuksen, koska Engström oli jo kuollut eikä ketään voitu teknisen näytön puutteessa asettaa syytteeseen pääministerin murhasta. 

(Surmasiko Skandia-mies Stig Engström Ruotsin pääministeri Olof Palmen Tukholmassa helmikuussa 1986? Poliisi on uusissa tutkimuksissaan päätynyt lopputulemaan, jonka mukaan Palmetta henkilökohtaisesti vihannut surmasi ensin pääministerin ja tekeytyi sitten tapauksen silminnäkijäksi.)

Pääministerin murha

Tänä päivänä tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhasta Tukholman keskustassa. Sosiaalidemokraattisen puolueen pääministeri oli palaamassa vaimonsa Lisbeth Palmen kanssa elokuvista, kun murhaaja yllätti pariskunnan lähietäisyydeltä Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa. Pääministerin turvamiehet oli poikkeuksellisesti jätetty pois. Murhaaja pakeni nopeasti paikalta juoksujalkaa pitkin Tunnelgatania. Olof Palme kuoli välittömästi vammoihinsa ja hänen vaimonsa Lisbet haavoittui.

Murhaaja on edelleen tavoittamatta. Vuonna 1988 murhaajaksi julistettiin päihdeongelmainen Christer Pettersson, joka kuitenkin vapautettiin syytteistä. Suurin osa ruotsalaisista kuitenkin pitää Petterssonia edelleen pääministerin murhaajana. Petterssonin syyllisyyttä tukee ennen kaikkea Lisbeth Palmen tunnistus. Toisaalta tapauksen läheltä nähnyt todistaja ”Lars” ei tunnistanut Christer Petterssonia Olof Palmen murhaajaksi. Lars näki murhaajan pakenemassa juoksujalkaa ampumisen jälkeen Tunnelgatanin portaita. Todistaja olisi kertomansa mukaan tunnistanut Petterssonin, jos tämä olisi juossut hänen ohitseen murhapaikalta. Larsin mukaan mies oli käyttäytynyt liian kylmäverisesti ollakseen Pettersson.

Murha-ase ja motiivi ovat edelleen selvittämättä. Syylliseksi on epäilty milloin Etelä-Afrikan apartheidin äärioikeistolaisia kannattajia milloin Jugoslavian tiedustelupalvelua. Viimeaikoina on puhuttu niin sanotusta ”Pesäpalloliigasta”, johon kuului Ruotsin poliisin äärioikeistolaisia jäseniä. He järjestivät avoimen natsistisia tapahtumia ja vihasivat Palmetta. Muun muassa ruotsalainen kriminologi ja kirjailija Leif Persson tukee linjaa, jonka mukaan äärioikeistolaiset poliisit järjestivät pääministerinsä palkkamurhan Tukholman keskustassa. Silminnäkijät ovat kertoneet nähneensä ennen murhaa siviilipukuisia poliiseja Tukholman kaduilla Palmen pariskunnan kulkureitin varrella. Joukosta on tunnistettu ns. ”Walkie talkie man”, joka olisi paennut suin päin paikalta.

Olof Palmen murhan tutkimus on rikoshistorian kallein murhatutkimus. Murhaa tutkitaan edelleen, mutta onko aika jo tehnyt tehtävänsä? Silminnäkijät alkavat unohtaa murhaillan tapahtumat ja todisteet alkavat vanhentua.

Murha ei vanhene koskaan…

Pimeän ja hämärän rajamailla osa IV: Antti Hanhivaaran katominen Ivalossa vuonna 2006.

Seuraavassa jutussa käsittelen Antti Hanhivaaran katoamista Ivalossa lokakuussa 2006. Hanhivaaran katoaminen tapahtui Ivalo-Karigasniemi-Angeli- akselilla perjantain ja lauantain välisenä yönä tai mahdollisesti lauantaiaamuna. Katoamispaikassa ja ajankohdassa on edelleen epäselvyyksiä. Virallisesti Antti Hanhivaara katosi kaljoitteluillan  jälkeen kävelemällä erämaahan, mutta ulkopuolisen näkökulmasta katoamistapauksessa on paljon erikoisia käänteitä ja epäselvyyksiä, joiden perusteella kyseessä ei voisi olla tavallinen katoaminen. 

(Antti Hanhivaaran kohtalo on edelleen mysteeri. Onko ratkaisua näköpiirissä?)

Antti Hanhivaara katoaa erämaahan

Viimeinen havainto Antista on katoamispäivän aamulta 14.10.2006 noin klo 11.00. Havainnon tekee kaksi metsänhakkuuhommissa ollut miestä. Tosin he tekivät havaintonsa etäisyyden päästä, joten he eivät varmuudella pystyneet kertomaan oliko kyseessä kadonnut Antti Hanhivaara. Antin katoamista edelsivät kotibileet ja ulkopuolisen näkökulmasta omituinen autolla ajelu Ivalon-Karigasniemen ja Angelin kylän välillä. Antin autolla ajettiin aluksi Karigasniemelle illanistujaisiin, josta matka jatkui aamulla erään nuoren parin kanssa Angeliin. Siellä jatkettiin kaljoittelua aina aamuun saakka. Antin seurueeseen kuului siis nuoren parin lisäksi Antin ivalolainen kaveri. Antin siskon Elina Tuiskalan mukaan Antin Toyotassa ei olisi ollut riittävästi bensaa paluumatkalle Ivaloon, joten tätä taustaa vasten on erikoista miksi Angeliin ylipäänsä lähdettiin. Paikkakunnalla ei ollut bensa-asemaa, joten matkaan lähtijöiden on täytynyt tietää, ettei bensa riittäisi paluumatkalle. Miksi? Autolla kulkeminenhan on elinehto erämaassa, jossa matkat ovat pitkiä. 

Erikoisinta Antin katoamisessa on se, että hänestä ei ole varmaa havaintoa katoamispäivän aamuna. Viimeiset Antin seurassa olleet henkilöt olivat edellä mainittu ystävä ja nuori pari. Antin autossa olleista muista henkilöistä ei ole täyttä varmuutta. Hurjasti kaahaavan auton havaitsi useampi henkilö ja lisäksi autosta tehtiin kuulohavainto Angelista missä autolla oli käyty kaahaamassa eräällä sorakuopalla. Antin Toyotan kuskia puhuttaneet rajavartija ja eräs paikkakuntalainen eivät varmuudella tunnistaneet Anttia, mutta kylläkin hänen ystävänsä. Rajavartija oli ajanut autoa, josta oli tehty aluksi havainto Antin Toyotasta, joka ajoi tätä havaintoautoa vastaan Angelista päin. Kohta sama Toyota ilmestyykin havaintoauton taakse toisen auton kanssa ja havaintoauto päästää molemmat autot ohi. Hetken päästä Antin Toyota nähdään pysähtyneenä tien viereen, jossa vapaalla ollut rajavartija puhuttelee kuskia vaarallisesta ajosta. Tämän jälkeen liikkeelle lähteneestä havaintoautosta nähdään kuinka Antin ystävä kävelee heitä vastaan. 

Auto ajettiin romuksi

Antti Hanhivaaran auto löytyi tienpenkalta vanteille ajettuna ja hylättynä. Auton pakoputkesta puuttui osa ja sen rekisterikilpi löytyi läheiseltä sorakuopalta. Antin äidin mukaan auto oli löydettäessä sisältä yllättävän hyvässä kunnossa. Lisäksi Antin ystävä oli myöhemmin palannut autolle etsimään Antin kadonnutta kännykkää. Miksi? Mitään varsinaista syytä tälle etsintäoperaatiolle ei ole kerrottu julkisuuteen. Loppuun ajettu Toyota hinattiin loppujen lopuksi varikolle, josta varkaat kävivät myöhemmin ottamassa talteen auton toisen etupenkin. Jälleen sopii kysyä miksi? Syytä ei tiedetä eikä myöskään sitä miksi varkaat olivat valvontakameroita vältellen käyneet varastamassa penkin, muttei mitään muuta. Poliisi ei missään vaiheessa sinetöinyt tai muuten merkannut Antin autoa. Sitäkään ei tiedetä kävikö poliisi tutkimassa autoa tarkemmin. Antin omaisten mukaan auton akussa oli vielä virtaa ja hän olisi voinut ladata kännykkänsä. Tämä sotii olennaisesti sitä väitettä vastaan, että Antin puhelimesta olisi loppunut akku. Joka tapauksessa Antti Hanhivaaran omaisten mukaan olisi ollut mahdotonta, että Antti olisi ajanut hänelle tärkeän auton lunastuskuntoon ja lähtenyt sen jälkeen kävelemään erämaahan. Antti olisi voinut kävellä läheiseen taloon pyytämään apua eikä lähteä kokeneena erämiehenä talsimaan kylmään erämaahan. 

(Antti Hanhivaaran Toyota löytyi romuksi ajettuna tienpenkalta lokakuussa 2006. Antin omaisten mukaan auto oli hänelle silmäterä eikä hän olisi missään mielentilassa ajanut sitä ajokelvottomaan kuntoon.)

Korvakoru

Antin ivalolaisen ystävän mukaan ilta oli aloitettu kahden kesken Antin kotona Ivalossa. Äidilleen Antti oli kertonut aikovansa saunoa naapurinsa kanssa perjantai-iltana. Tosiasiassa Antin Ivalon asunnossa oli alkuillasta enemmänkin porukkaa ja kova meteli, josta naapurin rouva kävi  huomauttamassa metelöitsijöitä. Naapuri oli nähnyt keittiön oviaukossa miehen, joka oli pitänyt isointa ääntä ja selvästi huutanut jollekulle asunnossa olevalle. Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt kuka tämä henkilö oli. Lisäksi yleisesti pidettiin omituisena, että eräs tuntematon naishenkilö oli ajanut polkupyörällä Antin asunnolle tämän katoamisen jälkeen ja mennyt sisään Antin asunnolle tämän avaimilla! Lisäksi Antin koira oli palannut kotiin karkumatkalta ja mennyt aivan paniikkiin asuntoon astuttuaan. Naapurien ja omaisten mielestä Antti Hanhivaaran asuntoa oli hoidettu katoamisen jälkeen niin kuin siellä olisi asuttu koko ajan. Eräs omituisuus liittyy vielä autolla ajeluun Angelissa. Antin Toyotan pysäyttänyt poromies ei varmasti tunnistanut kumpaakaan autossa olijaa Antiksi! Poromiehen todistuksen mukaan pelkääjän paikalla istuvalla miehellä oli korvakoru, jollaista Antilla ei ollut. Autoa ajoi Antin ivalolainen ystävä. Lisäksi sopii ihmetellä, että Antin ivalolainen ystävä soitti itselleen kyydin katoamispäivän aamuna, muttei millään tavalla varmistanut, että Antilla on kaikki kunnossa. 

(Antti Hanhivaaran katoaminen tapahtui pohjoisimmassa Lapissa Ivalo-Karigasniemi-Angeli- akselilla. Välimatkat pohjoisessa ovat pitkiä eikä julkisia juurikaan kulje. Kuvalähde:Iltasanomat)

Antti Hanhivaara julistettiin kuolleeksi viisi vuotta katoamisensa jälkeen vuonna 2011. Poliisi ilmoitti vuonna 2019, että Antin katoamiseen saattaisi liittyä rikos, mutta oli varovainen lausunnossaan. Antin äidin ja siskon mielestä poliisi ei ottanut Antin katoamista vakavasti ja moni seikka katoamistapauksen tiimoilta on tullut omaisten tietoon vasta paljon Antti Hanhivaaran katoamisen jälkeen. Etsintäpartiot ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu ruumiskoirineen ovat käyneet tutkimassa katoamispaikkaa Angelissa useaan kertaan, mutta toistaiseksi tuloksetta. Vahvin löytö tähän asti on ollut palaneet luut, jotka löydettiin Antin katoamispaikan tietämistä. Lisäksi omaisten käsiin on päätynyt auton penkinpäällinen, joka on ollut punaisen aineen tahrima. Tähän asti ei ole selvinnyt onko kyseessä verijälki vai jotain muuta.  

Erämaa kätkee salaisuuden... Mutta kuinka kauan?

Kadonneet: Antti Hanhivaara | Elävä arkisto | yle.fi

Kolme teoriaa, mitä Antti Hanhivaaralle tapahtui - MTVuutiset.fi

Antti Hanhivaara katosi Lapin erämaahan 15 vuotta sitten – poliisi ei ole koskaan epäillyt rikosta, mutta omaiset eivät ole yhtä vakuuttuneita: "Ajat eivät täsmää" - MTVuutiset.fi

Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006 - MURHA.INFO

Antti Hanhivaaran katoaminen – sisko kertoo oudoista seikoista (iltalehti.fi)

Pimeän ja hämärän rajamailla: Osa III Kadonneet ja kadotetut. Myös heitä etsitään edelleen.

Myös heitä etsitään edelleen

Näiden henkilöiden olinpaikka on jäänyt tuntemattomaksi ja heidän kohtalonsa avoimeksi. 

Piia Ristikankare, 15-vuotias.

Piia Ristikankare lähti kotoaan Piikkiössä perjantai-iltana 7.10.1988. Häntä ei ole sen koommin nähty. Erikoisinta tapauksessa on se, että Piia osattiin kaivata vasta päivien päästä katoamisesta. Paikallislehdessä ei julkaistu edes kuvaa Piian katoamiseen liittyvässä uutisessa. Poliisi on tutkinut 2000-luvun alusta lähtien tapausta henkirikoksena. Erään Hejac- sivustolta löytyvän "varman" vihjeen mukaan Piia Ristikankare olisi nähty katoamisiltana kulkemassa läheisen nuorisodiskon ohi. Silminnäkijät olivat tunnistaneet Piian "jehikseksi" hänen jehovalaistaustansa vuoksi. Tästä havainnosta ei ole tähän päivään mennessä saatu täyttä varmuutta. 

Raisa Räisänen, 16-vuotias.

Lahjakas koripalloilija katosi Tampereen keskustassa 16.10.1999. Räisäsen ystävä näki hänet katoamisiltana klo 23.00 Hämeenkadulla. Tämän jälkeen hänestä ei ole olemassa yhtään varmaa havaintoa. Raisa Räisäsen katoamisesta on tullut yksi Suomen rikoshistoria tunnetuimmista katoamismysteereistä. Hämmästyttävintä tapauksessa on se, että Raisan katoamisen aikoihin Tampereella oli paljon väkeä liikkeellä. Tampereella järjestettiin tuolloin mm. EU:n huippukokous. Kukaan ei silti ole tehnyt Raisasta yhtään varmaa näköhavaintoa. Poliisi tutkii tapausta edelleen henkirikoksena. 

Pekka Tuukkanen, 41-vuotias.

Vuonna 1963 syntynyt Pekka Tuukkanen katosi 26.7.2004 Perhossa. Hänet nähtiin kävelemässä maantiellä Perhon ja Kinnulan välillä katoamisaamuna klo 5.30. Tuukkasen katoamisessa on epäilty henkirikosta jo pitkään. Katoamiseen saattaa liittyä Tuukkasen kävelyreitin varrella sijainnut autiotalo ja lähistöllä palanut henkilöauto. 

Kai Salomaa, 46- vuotias.

Vaasalainen Kai Salomaa katosi Karvialla 15.5.2003. Hän oli lähtenyt Karvialle uudella Honda Civic- merkkisellä henkilöautolla ja mennyt tapaamaan ystäväänsä Laurilantiellä sijaitsevaan taloon. Hänet nähtiin viimeisen kerran poistumassa autollaan kyseisen talon pihalta. Salomaan puhelin hälytti viimeisen kerran katoamisiltana klo 23.00. Tuntematon taho palautti vielä Salomaan henkilöauton Laurilantiellä sijaitsevan talon pihaan. Miksi? Salomaan omaiset ja poliisi ovat vuorenvarmoja siitä, että Kai Salomaa joutui henkirikoksen uhriksi. Hän oli ennen katoamistaan todennut, ettei eläisi enää kauan. Lisäksi Kai Salomaan tiedettiin liikkuneen huumeporukoissa.