Hilkka Laitisen katoaminen Nastolassa 50 vuotta sitten heinäkuussa 1972

Nastolainen Hilkka Laitinen katosi jäljettömiin Nastolassa heinäkuussa 1972. Hänen kohtalonsa on jäänyt avoimeksi aina näihin päiviin saakka. Hilkka Laitisen katoamiseen on liitetty monta omituista seikkaa, joista merkittävimmät liittyvät hänen aviomieheensä Urho Laitiseen. Seuraava juttu on aikaisemmin ilmestynyt juttusarjassa Pimeän ja hämärän rajamailla toukokuussa 2020. Julkaisen jutun nyt uudestaan ja liitän mukaan muutamia mainintoja vuonna 2020 ilmestyneestä Ei Jälkeäkään- kirjasta, jossa on käsitelty 11 suomalaista katoamistapausta. Hilkka Laitisen katoamisesta on tullut tänä kesänä täyteen tasan 50 vuotta...

(Hilkka Laitinen katosi Nastolassa heinäkuussa 1972. Laajoista etsinnöistä huolimatta häntä ei koskaan tavoitettu. Poliisi suoritti etsintöjä Nastolan seudulla vielä vuonna 2008, mutta ne päättyivät tuloksettomina.)

Hilkka Laitinen

Nastolalainen Hilkka Laitinen katosi jäljettömiin asunnostaan Nastolan Ratsutie 48 :sta heinäkuussa 1972. Aviomiehensä mukaan Hilkka lähti iltapäivällä töiden jälkeen sovittamaan housupukua ystävänsä luo. Tämän jälkeen hänestä ei ole ainuttakaan silminnäkijähavaintoa. Huolimatta perusteellisista etsinnöistä ja tutkimuksista Hilkka Laitinen on yhä kateissa. Hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1983.

Hilkka Laitisen tapaus on pysynyt täytenä mysteerinä näihin päiviin saakka. Henkirikoksen mahdollisuutta ei ole voinut sulkea pois. Hilkka Laitinen ei voinut kadota omasta tahdostaan sillä hänen vaatteensa ja korunsa olivat siististi paikallaan katoamispäivän jälkeen. Itsemurhakin olisi ollut epätodennäköinen, koska hänen ruumiinsa olisi luultavasti ennemmin tai myöhemmin löydetty.

Vuonna 1975 aviomies Urho Laitinen pidätettiin epäiltynä vaimonsa Hilkka Laitisen murhasta. Urho Laitinen oli jäänyt kiinni muutamasta valheesta ja hän oli muutenkin haluton selvittämään vaimonsa kohtaloa. Lisäksi hänen autonsa oli nähty liikenteessä Nastolassa Hilkan katoamisyönä. Avioparin asunnosta löytyi myös verinen peitto, jonka alkuperä jäi mysteeriksi. Laitisten avioliitto oli huonolla tolalla. Lähes heti Hilkan katoamisen jälkeen Urho oli nukkunut toisen naisen kanssa heidän yhteisessä aviovuoteessaan. Naisen nimi oli Riitta ja hänen suhteensa Urho Laitisen kanssa oli myös Hilkka- vaimon tiedossa.

Urho Laitisen pidätys ei kuitenkaan tuonut ratkaisua katoamistapaukseen. Urho kuoli vuonna 1985 ja vei salaisuutensa mukanaan hautaan. Hän vannoi loppuun saakka, ettei ollut millään tavalla osallisena vaimonsa katoamiseen. Nastolassa suoritettiin maastoetsintöjä vielä vuonna 2008, mutta ne eivät ilmeisesti tuottaneet toivottua lopputulosta.

Tiina Saari ja Maiju Majamaa käsittelivät Hilkka Laitisen tapausta kirjassaan Ei jälkeäkään (Into 2020). Hilkka Laitista käsittelevässä kirjoituksessa julkisuuteen tuli uusia seikkoja, jotka antavat erikoisen kuvan Urho Laitisen ja Riitan edesottamuksista Hilkka Laitisen katoamisen aikoihin. Syksyllä 1972 Hilkan tyttäret ja Riitta olivat joutuneet ilmiriitaan, koska Hilkan lapset eivät suvainneet Riitan oleskelua heidän äitinsä kodissa.

Erään riidan jälkeen Riitta oli lyönyt Hilkan tytärtä Satua ja Urhon vävyn Hannun piti puuttua asiaan. Riitta oli myös julistanut työpaikassaan paikallisessa kampaamossa, että kohta hänestä tulisi nastolalainen. Hilkan ja Urhon vävy Hannu oli pannut katoamista seuraavana syksynä, että Riitta tunsi Ratsutie 48:n talon hyvin ja tiesi mm. astioiden paikat. Vävy piti tätä erikoisena, koska hänen mielestään Riitta oli talossa kuin kotonaan, vaikka Urhon vaimo Hilkka vasta kadonnut. Ihan kuin hän olisi tiennyt, ettei Hilkka ole tulossa takaisin kotiin. Syksyllä 1972 Urho Laitinen vaihtoi Ratsutie 48:n talon lukot estäen näin Hilkan tyttärien pääsyn tämän kotiin. 

Hilkan tytär Satu on lisäksi kertonut, että humalainen Urho oli käynyt häneen käsiksi Hilkan katoamisen jälkeisenä yönä ja talossa oli ollut myös Riitta. Riita oli syntynyt siitä, kun Satu ei ollut Urhon vaatimuksesta sammuttanut eteishallin valoja. Urho ja Riitta olivat olleet selvästi humalassa tuona yönä. Lisäksi talosta löytyi verinen lakana, jonka Urho väitti tulleen kissan synnyttämisestä. Lasten mukaan Hilkan ja Urhon kissat eivät poikineet.

Satua on myös jälkikäteen pohdituttanut eteisen rikkinäinen jakkara, josta yksi jalka oli irtonainen. Katoamisen jälkeen se oli jostain syystä liimattu takaisin tuoliin. Miksi? Liittyikö se tapaukseen jotenkin? Hilkan katoamisyönä läheisen Onnimanni- ravintolan ovimies Pentti oli nähnyt Urhon auton liikkeellä Ratsutie 48:ssa. Tämän seikan Urho myöhemmin kiisti. Lisäksi Urho oli erään huhun mukaan nähty erään kaatopaikan liepeillä Hilkan katoamisen aikoihin. 

Tapaus on edelleen avoin. Komisario Paavo Tuomisen mukaan Hilkka Laitisen tapaus tutkittaisiin nyt eri tavalla kuin 1970- ja 80-luvuilla, kun rikostekninen tutkimus ei ollut vielä kehittynyt sellaiseksi mitä se on tänä päivänä. Tuominen painottaa myös, että poliisi ei aikanaan suhtautunut hirveän vakavasti Hilkka Laitisen katoamisen tutkimiseen. Tutkimukset käynnistyivät kunnolla 14 vuorokautta Hilkan katoamisesta. Saaren ja Majamaan mukaan kaikkia kuulusteluja ja kuulemisia ei myöskään kirjattu tuolloin ylös, joten tapausta on vaikea hahmottaa kaikkien vuosien jälkeen. 

Juttua muokattu 3.8.2022. Muokkaukset kursivoitu.

Hilkka Laitinen osa I | Yle Areena

Kadonneet: Hilkka Laitinen | Elävä arkisto | yle.fi

Hilkka Laitisen katoaminen Nastolassa kesällä 1972 - MURHA.INFO

Lukemista: 

Ei jälkeäkään. 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua. Tiina Saari ja Maiju Majamaa (Into 2020).

Pimeän ja hämärän rajamailla: katoamismysteerejä ja ratkaisemattomia henkirikoksia 1970- ja 80-luvuilta

Pitää muistaa, että kaikilla näillä henkilöillä on vielä elossa olevia omaisia, joille menetetyn perheenjäsenen muisto on hyvin rakas. Heidän taakkansa ei hellitä... 

(Tässä kirjoituksessa käsitellään Suomessa 1970- ja 80- luvuilla tapahtuneita naisten katoamismysteereitä, joiden taustalla on joko todettu tai on voitu hyvällä syyllä epäillä henkirikosta. Kirjoituksen tarkoituksena ei ole retostella ihmiskohtaloilla eikä niiden tarkoitus ole myöskään loukata ketään. Meidän kaikkien vilpittömänä toiveena on, että nämä tapaukset ennemmin tai myöhemmin selviäisivät.)

Hilkka Laitinen

Nastolalainen Hilkka Laitinen katosi jäljettömiin asunnostaan Nastolan Ratsutie 48 :sta heinäkuussa 1972. Aviomiehensä mukaan Hilkka lähti iltapäivällä töiden jälkeen sovittamaan housupukua ystävänsä luo. Tämän jälkeen hänestä ole ainuttakaan silminnäkijähavaintoa. Huolimatta perusteellisista etsinnöistä ja tutkimuksista Hilkka Laitinen on yhä kateissa. Hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1983.

Hilkka Laitisen tapaus on pysynyt täytenä mysteerinä näihin päiviin saakka. Henkirikoksen mahdollisuutta ei ole voinut sulkea pois. Hilkka Laitinen ei voinut kadota omasta tahdostaan sillä hänen vaatteensa ja korunsa olivat siististi paikallaan katoamispäivän jälkeen. Itsemurhakin olisi ollut epätodennäköinen, koska hänen ruumiinsa olisi luultavasti ennemmin tai myöhemmin löydetty.

(Urho ja Hilkka Laitinen menossa joulusaunaan vuonna 1971.)

Vuonna 1975 aviomies Urho Laitinen pidätettiin epäiltynä vaimonsa Hilkka Laitisen murhasta. Urho Laitinen oli jäänyt kiinni muutamasta valheesta ja hän oli muutenkin haluton selvittämään vaimonsa kohtaloa. Lisäksi hänen autonsa oli nähty liikenteessä Nastolassa Hilkan katoamisyönä. Avioparin asunnosta löytyi myös verinen peitto, jonka alkuperä jäi mysteeriksi. Laitisten avioliitto oli huonolla tolalla. Lähes heti Hilkan katoamisen jälkeen Urho oli nukkunut toisen naisen kanssa heidän yhteisessä aviovuoteessaan. Naisen nimi oli Riitta ja hänen suhteensa Urho Laitisen kanssa oli myös Hilkka- vaimon tiedossa.


Urho Laitisen pidätys ei kuitenkaan tuonut ratkaisua katoamistapaukseen. Urho kuoli vuonna 1985 ja vei salaisuutensa mukanaan hautaan. Hän vannoi loppuun saakka, ettei ollut millään tavalla osallisena vaimonsa katoamiseen. Nastolassa suoritettiin maastoetsintöjä vielä vuonna 2008, mutta ne eivät ilmeisesti tuottaneet toivottua lopputulosta.


Merja Vaara

(Merja Vaara katosi jäljettömiin heinäkuussä 1980.)

 

 

Merja Vaara katosi jäljettömiin 27.7.1980. Kauppaopistossa toista vuotta opiskeleva 17- vuotias Vaara oli ollut yövuorossa rovaniemeläisessä vartiointiliikkeessä ja poistunut työpaikaltaan noin klo 5.30. Tämän jälkeen Merja Vaarasta ei ole olemassa varmaa silminnäkijähavaintoa. Hänen tiedettiin usein liftanneen työvuoron jälkeen kotiinsa, mutta katoamispäivältä ei ole olemassa tietoa siitä nousiko Vaara jonkin auton kyytiin kotimatkan varrella. Todistajat kertoivat häntä muistuttaneen henkilön seisseen tienreunassa ikään kuin odottamassa autokyytiä. Mitään varmaan tietoa tästä ei kuitenkaan ole.

Merja Vaaran löytämiseksi järjestettiin maastoetsintöjä ja henkirikoksen mahdollisuutta ei suljettu pois. Epäiltiin että nuori nainen olisi noussut tuntemattoman henkilön kyytiin, ja tullut sen jälkeen raiskatuksi ja tapetuksi. Tekijä olisi tekonsa suoritettuaan haudannut ruumiin jonnekin maastoon tai hävittänyt sen muulla. Yhtään havaintoa "tuntemattomista autoista" ei kuitenkaan tehty kyseisen päivän osalta.  Merja Vaaran ei uskottu kadonneen oma-aloitteisesti tai hautoneen itsemurhaa. Poliisi suhtautui nuoren naisen katoamiseen alusta alkaen vakavasti ja tapauksen tiimoilta järjestettiin kuulustelujakin epäiltävien henkilöiden kohdalla. Mitään ei kuitenkaan tarttunut tutkijoiden haaviin ja tapaus on selvittämättä yhä tänäkin päivänä.



Sari Liinaharja

Sari Liinaharjan oli tarkoitus mennä linja-autolla Forssan keskustaan tapaamaan kavereitaan perjantai-iltana 6.2.1987. Hän ei koskaan noussut kyseisen bussin kyytiin. Sari Liinaharja, 17, löydettiin kuolleena syyskuussa Forssan Koijärven Rekirikosta. Hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. 

Nousiko Sari linja-auton sijasta jonkun henkilöauton kyytiin kohtalokkaana iltana? Erään tiedon mukaan Sari nähtiin auton kyydissä Forssan keskustassa. Tiedon paikkansapitävyyttä ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan.

(Sari Liinaharjan murha on edelleen selvittämättä. Voisiko tapaus ratketa vielä  yli 30 vuoden jälkeen?)

Sari Liinaharjan katoamisyönä autoileva pariskunta oli auttanut mieshenkilöä, joka oli ajanut autollaan lumikinokseen. Pariskunnan mielestä mies oli vaikuttanut sekavalta. Samasta paikasta löytyi myöhemmin auton lattiamatot. Paikalta ei ollut pitkä matka Sarin ruumiin löytöpaikalle. Kyseisenä yönä oli ollut lumimyräkkä, joka vaikeutti etsintöjä huomattavasti. Silminnäkijöitäkin oli ymmärrettävästi vähän liikenteessä. Tekijällä oli myös tuuria, sillä paikallinen isäntä oli lingonnut lunta vain 10 metrin päässä paikasta, josta Sari Liinaharjan ruumis myöhemmin löytyi!

Poliisi oli aluksi toiveikas tapauksen selviämisestä. Tutkimuksia sotki kuitenkin murhayön lumipyry ja Sarin ruumiin löytyminen vasta yli puoli vuotta katoamisen jälkeen. Sari Liinaharjan tapaus herätti aikanaan suurta huomiota ja asiasta uutisoitiin aikanaan myös Poliisi-TV:ssä. Sarjan toimittaja Raija Pelli totesi myöhemmin haastattelussa, että Sari Liinaharjan henkirikos oli lähellä ratkaisua. Lopullinen näyttö jäi kuitenkin saamatta ja tapaus on edelleen selvittämättä.

Tekstiä muokattu ja kieliasua siistitty 16.2.2021

Lähteet:
Alibi- lehti
Murha.info- keskustelupalsta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000588770.html
https://www.murha.info/?p=1711

Murha Loviisankadulla

Lahti, tuo Suomen Chicagonakin tunnettu maamme nuorin oikea kaupunki on historiansa aikana todistanut paljon väkivaltaa. Chicago-nimitys ei kuitenkaan ole alunperin tullut väkivallasta, vaan rautateiden ja hyvien yhteyksien takia Lahteen perustetuista teurastamoista. Nimityksen pohjalla on myös ollut paljon yrittäjähenkeä, sillä Lahteen kohosi sen alkuaikoina paljon uusia yrityksiä, etenkin puuteollisuuden alalle. Lahti olikin, ja on yhä kaupunki, jossa kaikki on mahdollista.

(Pahamaineinen Tirra ja Torvi sijaitsee noin korttelin päässä murhapaikasta. Rakennuksessa toimi murhan aikaan Aino Kauppilan Kahvila ja Ruokala.) 

Palataan takaisin väkivaltaan. Hyvät liikenneyhteydet, erittäin suositut markkinat ja muuttoliike toi 1905 perustettuun kaupunkiin paljon ulkopaikkakuntalaisia. Aikoina, jolloin maalaisisännät lähtivät kaupunkiin myymään lehmiään ja hevosiaan, he törmäsivät kaupungissa toisenlaiseen elämänmuotoon: lahtelaiseen työmieheen. Moni myyntimatka päätyi lahtelaisen krouvin kautta käsirysyyn paikallisten kanssa ja jopa paikallisessa lehdessä oli mielipide, että kaupunki on kuin villi länsi, jossa kulkijan on hyvä pitää revolveri mukana.

Vuonna 1918 tapahtumat koskettivat Lahtea rajusti. Aluksi kaupunki päätyi muun eteläisen Suomen tavoin punaisten haltuun. Lahden seudulla sodan ulkopuoliset väkivaltaisuudet jäivät varsin vähäisiksi, mutta itse sodan loppuratkaisuja käytiin kaupungissa. Valkoisten varsin omavaltainen päällikkö Hans Kalm marssi Lahteen pohjoisesta murhaten matkallaan summittaisesti siviilejä, haavoittuneita ja vankejaan. Loviisaan maihinnousseet saksalaiset puolestaan marssivat kirjaimellisesti Lahteen etelästä, sillä punaisten etuvartio luuli ulkomaalaisia sotilaita venäläisiksi täydennysjoukoiksi. Koko Länsi-Suomen punaisten reitti itään oli näin tukittu ja alkoi muutaman päivän taistelu tuon saarron pitävyydestä. Loppujen lopuksi liki 30000 punaista antautui ja heidät vangittiin. Hans Kalm ryösteli kaupungin työväestöä, murhautti sotilaita, naisia ja lapsia. Uhkasipa hän ampua myös Lahden kansakoulun keittäjänkin. Lahdessa on useita punaisten joukkohautoja vanhan kaupungin rajan ulkopuolella ja Hennalan kasarmin edustalla.

Summittainen murhaaminen jätti kaupunkiin arvet, joista vaiettiin. Lahteen vaikutti myös 1919 voimaan tullut kieltolaki. Viron pirtua valui kaupunkiin rautateitä pitkin jopa niin paljon, että eteläisessä Lahdessa oleva pieni mäennyppylä, jossa Loviisasta tulleet junat joutuivat hiljentämään, tunnetaan yhä Pirtukalliona. Kyseisellä paikalla rautatieläiset heittivät junasta pirtukanistereita paikallisille jakelijoille.

(Tälle paikalle päättyi Anselm Henrik Kärkkäisen maallinen elämä.)

Kenties hieman pitkän johdannon jälkeen pääsemme hiljalleen itse aiheeseen. Loviisankatu tunnetaan Lahdessa yhä pienimuotoisena pahuuden akselina, sijaitseehan paikalla kenties hieman pahamaineiset ravintolat Tirra ja Torvi. Loviisankatu on jatkunut ennen Loviisan-radan, joka Lahdessa erotti työläiset ja herrat toisistaan, toiselle puolen. Marraskuussa kadulla murhattiin ihminen ja murha ei vanhene koskaan.

Marraskuussa torstaina 18. päivän iltana, hieman kello 23 jälkeen paikallinen Etsivän osaston konstaapeli kuuli Loviisankadun toisesta päästä neljä laukausta. Konstaapelin päästessä paikalle, maassa makasi mies, jota oli ammuttu rintaan. Uhri tunnistettiin muutaman korttelin päässä sijainneella poliisilaitoksella jääkärivääpeli Sem (Anselm) Henrik Kärkkäiseksi. Aikaisemmin samana vuonna Lahdessa oli jo murhattu yksi valkoisten puolella taistellut Saksassa sotilaskoulutuksensa saanut jääkäri, joten oliko toinen murha sattumaa?

Uhri, Anselm Kärkkäinen oli syntynyt Kiuruvedellä 1897. Hän liittyi jääkärijoukkoon Saksassa 1916 täydennysjoukoissa. Vuoden 1918 sodassa hän taisteli lähinnä Karjalan rintamalla ja haavoittui huhtikuussa. Kärkkäinen jäi hetkeksi armeijan palvelukseen, mutta erosi alkuvuonna 1919 sopeutumisvaikeuksien takia. Ammatiltaan Kärkkäinen oli varsin punainen, sillä hän oli toiminut muurarina.

Ammattinsa johdosta Kärkkäinen liikkui paljon ympäri Suomea ja useat lähteet kertovat, että hän kimpaantui varsin nopeasti alkoholin vaikutuksen alaisena ja oli luonteeltaan varsin äkkipikainen. Mutta miksi Kärkkäinen, joka ei ollut kirjoilla Lahdessa, oli myöhään torstai-iltana pimeällä kujalla Lahden keskustan laitamilla?

(Tällä paikalla sijaitsi Sem Nordgrénin Kangaskauppa. Rakennuksessa nykyisin sijaitseva pizzeria on tuttu muista rikoksista.) 

Perjantaina murhasta pidätettiin kangaskauppias Sem Nordgrén, joka asui liki toisella puolen keskustaa ja hänen kangaskauppansakin oli useamman korttelin päässä tapahtumapaikasta. Linnuntietä matkaa tuli yli 200 metriä. Nordgrénillä ei ollut syytä kulkea kaupaltaan kotiin Loviisankadun kautta, sillä se olisi tuonut useamman korttelin kierron. Miksi nämä miehet kohtasivat toisensa ja miksi Nordgrén ampui Kärkkäisen?

Loviisanradan vieressä kaupungissa on ollut kaksi tunnettua pimeän viinan myyntipaikka, joissa sillan suojissa työmiehet ovat nauttineet myös juomiaan. Toinen paikoista on hyvin lähellä murhapaikkaa. Lisäksi kuluneella viikolla poliisi oli takavarikoinut 7000 euron arvoisen pirtulastin. Olivatko miehet sekaantuneet laittomaan viinaan?

Nordgrén myönsi kuulusteluissa ampuneensa Kärkkäisen. Syytetyn mukaan Kärkkäinen oli ahdistellut häntä päihtyneenä käsissään veitsi. Tapahtumapaikalta löytyikin avonainen linkkuveitsi. Miehet eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta molemmilla oli ollut rahahuolia. Nordgrénin kangaskauppa oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Kärkkäinen puolestaan oli elänyt varsin epäsäännöllistä elämää. Oliko jomman kumman rahat kiinni pirtussa ja paikalle sattunut tuntematon epäilytti vai olivatko molemmat juoneet unohtaakseen huolensa ja miesten välille syntyi välikohtaus?

(Tällä paikalla asui Sem Nordgrén.) 

Oikeutta istuttiin useaan otteeseen, ja tuomiopäivää siirrettiin aina tammikuulle. Ja kiista itsepuolustuksen ja murhan välillä jatkui istunnosta toiseen. Neljän istunnon jälkeen saatiin lopulta tuomio. Nordgrén tuomittiin pikaistuksessa tekemästä taposta 10 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Lisäksi hänet tuomittiin samalla konkurssirikoksesta lisärangaistukseen. Yhteensä Norgrén sai 12 vuotta ja kaksi kuukautta, jonka lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa vielä kuudeksi vuodeksi.

Murhan motiivi on jäänyt mysteeriksi ja kaikkiin kysymyksiin ei koskaan saada vastausta. Muurari ja jääkärivääpeli Sem Henrik Kärkkäisen elämä oli lyhyt, mutta sitäkin värikkäämpi. Kärkkäisen murhan jälkeen Lahdessa on murhattu ja juotu pirtua, mutta murha ei silti vanhene.

Lähteet:

Helsingin Sanomat

Lahden osote- ja ammattikalenteri 1920

Lahti-lehti

Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975

Tämän kirjoittaja pitää myös Jalkapallon satuaikaa- blogia. Hän on kirjoituksissaan perehtynyt erityisesti lahtelaiseen jalkapalloiluun, mutta sivuaa kirjoituksissaan hyvin paljon myös Lahden paikallishistoriaa.

Tästä Jalkapallon satuaikaa- blogiin