Kyllikki Saaren murha on ehkä kuuluisin suomalainen selvittämätön henkirikos. Tässä jutussa hahmotetaan Kyllikki Saaren tapauksen tapahtumaketjua toukokuun katoamisesta suohaudan paljastumiseen asti. Suohaudan paljastuttua tutkijan kiinnittivät huomiota siihen, että Kyllikki Saari olisi raiskattu. Lisäksi tutkijoiden mielenkiinnon herätti Kyllikin suohaudan lähellä sijaitseva ojatyömaa, jonka työmiehet eivät olleet havainneet paikan päällä mitään epäilyttävää, vaikka erään metsänvartijan koira oli hurjistunut suohaudan lähistöllä.
 |
| (Kyllikin suohauta paljastui 11.10.1953 suuretsintöjen jälkeen. Murhaaja oli kaivanut suohaudan taitavasti ja käynyt erittäin todennäköisesti parantelemassa kätköjään myöhemmin. Murhaaja myös osallistui mitä ilmeisemmin etsintöihin ja se antoi hänelle mahdollisuuden johtaa etsintäjoukkoja harhaan ja tarkkailla tilannetta.) |
Mitä tapahtui Isojoella vuonna 1953?
Kyllikki Saari oli 17-vuotias uskovainen tyttö, joka oli palaamassa kotiin hartaustilaisuudesta toverinsa Maija Yli-Hietalan kanssa sunnuntai-iltana 17.5.1953. Saavuttuaan Isojoen meijerin tienhaaraan noin klo 22.00 toverukset erosivat. Ennen tätä Kyllikki kertoi pelkäävänsä kotimatkaa, jolloin Yli-Hietala oli pyytänyt Kyllikkiä jäämään luokseen yöksi. Kyllikin pelko oli perusteltu, koska hänen 6 kilometrin pituinen kotimatkansa Kauhajoen Päntäneentietä pitkin kulki synkän metsätaipaleen halki. Lisäksi kylän naisia oli ahdisteltu saman reitin varrella kevään 1953 aikana. Kyllikki Saari kieltäytyi Maiju Yli-Hietalan tarjouksesta ja lähti polkemaan meijerin risteyksestä kohti kotia. Perille hän ei koskaan saapunut.
Kyllikki katoaa
Kyllikin isä Eino Saari teki katoamisilmoituksen nimismies Eino Sipilälle 19.5.1953, koska Kyllikki Saari ei ollut saapunut työpaikalleen kirkkoherranvirastoon. Viranomaiset suhtautuivat asiaan vakavasti, koska Kyllikillä ei ollut tapana kadota tällä tavalla. Ensimmäiset maastoetsinnät suoritettiin Kyllikin kotitaipaleen varrella kaksi päivää katoamisen jälkeen. Etsintöihin osallistui 600 henkeä, mutta mitään ei löytynyt. TVH:n työntekijä Jaakko Lähteenmäki oli pyöräillyt Kyllikkiä vastaan kello 22 jälkeen noin 1,5 kilometriä meijerin tienhaarasta. Tilallinen Oskari Forsby ja hänen poikansa olivat havainneet samalla paikalla kamppailun jälkiä maanantaiaamuna klo 7 aikoihin. Molemmin puolin maantietä havaittiin runsaasti jalanjälkiä sekä polkupyörän renkaanjälkiä. Samassa kohdassa tienreunassa oli halkopino. Samalla paikalla kerrotaan havaitun myös lasinsiruja, mutta tästä tutkijat eivät olleet aivan varmoja. Kesän 1953 aikana viranomaisille tehtiin havainto kermanvärisestä Ford-merkkisestä autosta, joka olisi ajanut pitkin Päntäneentietä.
Autokuskeja ja autonomistajia haastateltiin, mutta kukaan ei ollut ajanut autolla kyseistä etappia pitkin Kyllikin katoamisyönä. Erään silminnäkijälausunnon mukaan auton peräkontista olisi pilkottanut esiin polkupyörän takarengas. Kesäkuussa tutkimusten johtoon siirtyi komisario Axel Skogman, joka tutki tapausta murhana.
Heinäkuussa kaksi marjastajaa löysivät Kyllikin pyörän suonsilmäkkeestä Lellulaaksosta 1,5 km:n päästä katoamispaikalta. Löytöpaikka sijaitsi lähellä Isojoen meijerin tienhaaraa. Lellulaakso oli lähes läpipääsemätöntä korpea, joten kätkijä tunsi paikan hyvin. Pyöränventtiilit oli tyhjennetty ja ohjaustanko käännetty rungon suuntaiseksi. Syyskuussa jutun tutkimukset keskittyivät Kaarankajärvelle, jossa oli tapahtunut jotain outoa Kyllikin katoamisyönä. Eri todistajat olivat kuulleet naisen avunhuutoja ja pistoolinlaukauksia. Lisäksi outoja kulkijoita oli havaittu aution Kaarankajärven rannalla. Naarauksissa etsijöiden käteen ei kuitenkaan tarttunut muuta kuin mutaa ja sammakoita.
Suohauta paljastuu
Lokakuussa Kyllikin katoamisesta oli kulunut melkein puoli vuotta eikä tytön kohtalosta ollut aavistustakaan. Talven lähestyessä viranomaiset päättivät suorittaa vielä yhden etsinnän Kyllikin katoamispaikalla. Valtteri Mäkelä löysi Kyllikin oikean jalan kengän 10.10.1953 tehdyssä etsinnässä. Kengästä löytyi Kyllikin rikkirevitty kaulahuivi ja miesten sukka, joka oli poikkileikattu sekä sidottu mustalla villalangalla. Kenkä oli luultavasti tuotu löytöpaikalleen vasta kesän aikana, koska aikaisemmissa etsinnöissä sitä ei oltu löydetty. Seuraavana päivänä 11.10.1953 käynnistyi toinen suuretsintä. Ilmari Hietaoja kiinnitti huomiota kuivuneeseen männynnäreeseen. Näre kiskaistiin pois ja huomattiin, että näre oli tyvestä kömpelösti teroitettu. Näreen alta paljastui pahoin maatuneen Kyllikki Saaren ruumis. Etsintäketju pysäytettiin ja paikalle kutsuttiin lääninlääkäri O. Hokkanen ja Axel Skogman.
 |
| (Kyllikki Saaren suohaudalla riittää kävijöitä. Paikalle on pystytetty tienviitta ja tien viereen on raivattu parkkipaikka.Kuva vuodelta 2012.) |
Kyllikki Saaren kuolinsyyksi ilmoitettiin tukehtuminen, ei kuitenkaan kuristaminen. Lisäksi todettiin, että Kyllikin kasvot oli murskattu raskaalla esineellä, kuten lapiolla tai rautakangella. Lääkärin mukaan kivenisku ei olisi voinut aiheuttaa kyseisiä vammoja. Lisäksi julkisuuteen pääsi tieto, jonka mukaan Kyllikki oli raiskattu. Kyllikin ruumiin kätköpaikan läheisyydessä oli ollut kesän aikana ojatyömaa, mutta työmiehet eivät olleet huomanneet paikalla mitään epäilyttävää. Ei silloinkaan kun erään metsänvartijan koira oli saanut tapahtumapaikalla sellaisen hepulin, että se piti laittaa talutusnuorasta kiinni puuhun. Lisäksi ojatyömaalla oli työskennellyt kesän ajan henkilö, joka ei kuitenkaan ollut ottanut työstään minkäänlaista korvausta. Miksi? Tutkijat olivat myös varmoja siitä, että murhaaja oli käynyt parantelemassa Kyllikin hautaa kesän ja syksyn aikana. Murhaaja oli myös todennäköisesti merkinnyt haudan näreellä vasta, kun Kyllikin ruumis oli maatumassa.
Poliisi kuulusteli kaiken kaikkiaan 500 henkilöä, mutta murhaa ei koskaan virallisesti ratkaistu. Viralliset tutkimukset lopetettiin vuonna 1956.
Vai oliko ratkaisu kuitenkin lähellä?
