Verihelluntai 1960

Bodomjärvi helluntaina 1960

Helluntaina 1960 tapahtui Espoon Bodominjärvellä henkirikos, jonka tekijä on yhä tavoittamatta. Murhaaja surmasi puukkoa ja kiveä käyttämällä telttaan yöpyneet nuoret. Surmansa saivat Irmeli Björklund, Anja Mäki ja Seppo Boisman. Seurueen neljäs jäsen Nils Gustafsson selvisi hengissä hyökkäyksestä. Hänet asetettiin vuonna 2004 syytteeseen ystäviensä murhasta, mutta vapautettiin seuraavana vuonna käräjäoikeuden päätöksellä. Tapaus on on edelleen vailla ratkaisua.

(Poliisi antoi hypnoosikokeiden ja silminnäkijähavaintojen perusteella julkisuuteen "Bodomin miehen" tuntomerkit. Niistä laadittiin kuvassa mm. kuvassa näkyvä piirros.)

Verihelluntai

Murhaaja iski teltassa yöpyvien nuorten kimppuun todennäköisesti aamuyöllä 5.6.1960. Hänen onnistui suorittaa tekonsa kaikessa hiljaisuudessa. Läheisellä rannalla oli onkimassa 14- vuotias Olavi Kivilahti, joka näki tuntemattoman miehen kävelevän murhapaikalta pois päin. Toisten lausuntojen mukaan mies olisi myös juossut tai kiirehtinyt pois paikalta. Murhaaja oli riehunut murhapaikalla silmittömästi puukon ja kiven kanssa. Hän oli käyttänyt aseenaan mahdollisesti myös niin sanottuja kikkapihtejä. Murhan motiivista on keskusteltu paljon. Oliko tekijä saanut sytykkeen nuorten telttailijoiden viattomasta seksuaalisesta leikistä? Vai raivoistuiko hän siitä, että nuoriso oli tullut  paikalle metelöimään ja sotkemaan ympäristöä? Murhapaikalta katosi monenlaista tavaraa, mutta ryöstömurhaksi kolmoissurmaa on hankalaa nimetä. Teon motiiviksi on epäilty myös mustasukkaisuutta. Lääkärinlausunnon mukaan Irmeli Björklundia oli lyöty kuin raivon vallassa puukolla viisitoista kertaa. Anja Mäki oli surmattu kivellä ja hänen kasvonsa oli peitetty ihan kuin tekijä olisi halunnut häivyttää riehumisensa seuraukset. Tekijä oli ilmeisesti myös sotkenut tarkoituksella paikkoja. Miksi?

Murhayönä silminnäkijälausuntojen perusteella otettiin kiinni Luoma- niminen mies. Hän oli kulkenut kyseisenä ajankohtana verisessä paidassa. Luoma oli kuitenkin ollut Otaniemessä murhayönä. Poliisi haravoi murhien paljastuttua niin sanottua Espoon Kilon mottia ja ottivat kiinni lukuisia etsintäkuulutettuja. Oliko tuossa alkoholistien, irtolaisten ja muun epämääräisen aineksen seassa murhaaja, joka osasi esittää tarpeeksi pokerinaamaa kuulustelijoille? Vai asuiko tekijä murhapaikan läheisyydessä ja tunsi seudun hyvin? Oletetaan, että hän oli sodassa traumatisoitunut ja oli rintamalla oppinut käyttämään kiväärin lisäksi myös puukkoa. Hän oli juhlistanut helluntaita viinaksilla ja käynyt tarkkailemassa nuorten touhua telttapaikalla. Yöllä sodan traumat olivat viinan vaikutuksesta heränneet eloon ja hän oli telttapaikalle eksyessään joutunut silmittömän raivon valtaan ja hyökännyt telttaseurueen kimppuun niin kuin oli oppinut tekemään nuorena miehenä rintamalla. Tekonsa tehtyään ja jälkensä peitettyään hän katosi kaikessa hiljaisuudessa paikalta.

(Murhaniemi kuvattuna keskiniemestä kesällä 2012. Bodom on tänä päivänä suosittu virkistys- ja retkeilypaikka. Murhapaikalla vierailee edelleen ihmisiä tutustumassa 60 vuoden takaisen kolmoissurman tapahtumapaikkoihin.)

Bodomin mies


Poliisi käytti hypnoosia murhatutkimuksissa ja ottivat hypnoosikokeeseen sekä onkija Olavi Kivilahden että hengissä selviytyneen Nils Gustafssonin. Kivilahti oli tehnyt havaintonsa hyvässä säässä noin 50 metrin päässä. Lisäksi Gustafsson väitti eräässä haastattelussa nähneensä murhaajan kasvot telttakankaan läpi. Hypnoosikokeiden ja silminnäkijähavaintojen perusteella annettiin julkisuuteen tuntomerkit pyöreäkasvoisesta noin 30-40- vuotiaasta miehestä, jolla oli finnejä otsassa ja poskissa. Bodomin mies oli myös aikanaan murhista epäiltyä Gustafssonia tanakampi. Vaaleapuseroisesta miehestä tehtiin kaikkiaan noin 50 havaintoa, mutta ne eivät johtaneet pidätyksiin. Tämä mies ei murhien jälkeen enää iskenyt Bodomjärvellä tai lähiseuduilla. Kukaan ei tehnyt ilmoitusta pusikoissa kyttääjistä tai retkeilijöitä ahdistelleista henkilöistä. Oliko miestä edes olemassa vai oliko kadonnut tarkoituksella viranomaisia peläten? Hannes Markkula kertoi tosin kirjassaan Bodomin murhat, että murhapaikan tietämissä oli muutama vuosi aikaisemmin nähty kaksi miestä veneilemässä. Heidän tapanaan oli tarkkailla rannalle leiriytyneiden ihmisten touhuja. Murhapaikan tietämissähän nimenomaan oli nähty murhayönä kaksi miestä ongella. Nämä kaksi miestä eivät koskaan ilmoittautuneet poliisille. Lisäksi läheiseltä saunamökillä oli ollut murhien aikaan remonttimies, jonka toimia poliisi on selvitellyt vuosikymmeniä. Oliko hän kenties Bodomin mies?


Tapahtumista on nyt kulunut 60 vuotta. Voisiko tekijä olla vielä elossa vai onko hän jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen omatuntonsa jatkuvasti riivaamaana? Tunteeko ja tietääkö poliisi hänen tekonsa? 

Murha ei vanhene koskaan...



Lähteet:

Ei vanhene koskaan- jakso Bodomista Yle Areenassa

Iltalehden artikkeli 60 vuotta tapahtumien jälkeen

Ylen kiinnostava artikkeli Bodomin murhista

Hannes Markkula: Bodomin murhat

Aake Jermo: Murha ei vanhene koskaan

Pimeän ja hämärän rajamailla: katoamismysteerejä ja ratkaisemattomia henkirikoksia 1970- ja 80-luvuilta

Pitää muistaa, että kaikilla näillä henkilöillä on vielä elossa olevia omaisia, joille menetetyn perheenjäsenen muisto on hyvin rakas. Heidän taakkansa ei hellitä... 

(Tässä kirjoituksessa käsitellään Suomessa 1970- ja 80- luvuilla tapahtuneita naisten katoamismysteereitä, joiden taustalla on joko todettu tai on voitu hyvällä syyllä epäillä henkirikosta. Kirjoituksen tarkoituksena ei ole retostella ihmiskohtaloilla eikä niiden tarkoitus ole myöskään loukata ketään. Meidän kaikkien vilpittömänä toiveena on, että nämä tapaukset ennemmin tai myöhemmin selviäisivät.)

Hilkka Laitinen

Nastolalainen Hilkka Laitinen katosi jäljettömiin asunnostaan Nastolan Ratsutie 48 :sta heinäkuussa 1972. Aviomiehensä mukaan Hilkka lähti iltapäivällä töiden jälkeen sovittamaan housupukua ystävänsä luo. Tämän jälkeen hänestä ole ainuttakaan silminnäkijähavaintoa. Huolimatta perusteellisista etsinnöistä ja tutkimuksista Hilkka Laitinen on yhä kateissa. Hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1983.

Hilkka Laitisen tapaus on pysynyt täytenä mysteerinä näihin päiviin saakka. Henkirikoksen mahdollisuutta ei ole voinut sulkea pois. Hilkka Laitinen ei voinut kadota omasta tahdostaan sillä hänen vaatteensa ja korunsa olivat siististi paikallaan katoamispäivän jälkeen. Itsemurhakin olisi ollut epätodennäköinen, koska hänen ruumiinsa olisi luultavasti ennemmin tai myöhemmin löydetty.

(Urho ja Hilkka Laitinen menossa joulusaunaan vuonna 1971.)

Vuonna 1975 aviomies Urho Laitinen pidätettiin epäiltynä vaimonsa Hilkka Laitisen murhasta. Urho Laitinen oli jäänyt kiinni muutamasta valheesta ja hän oli muutenkin haluton selvittämään vaimonsa kohtaloa. Lisäksi hänen autonsa oli nähty liikenteessä Nastolassa Hilkan katoamisyönä. Avioparin asunnosta löytyi myös verinen peitto, jonka alkuperä jäi mysteeriksi. Laitisten avioliitto oli huonolla tolalla. Lähes heti Hilkan katoamisen jälkeen Urho oli nukkunut toisen naisen kanssa heidän yhteisessä aviovuoteessaan. Naisen nimi oli Riitta ja hänen suhteensa Urho Laitisen kanssa oli myös Hilkka- vaimon tiedossa.


Urho Laitisen pidätys ei kuitenkaan tuonut ratkaisua katoamistapaukseen. Urho kuoli vuonna 1985 ja vei salaisuutensa mukanaan hautaan. Hän vannoi loppuun saakka, ettei ollut millään tavalla osallisena vaimonsa katoamiseen. Nastolassa suoritettiin maastoetsintöjä vielä vuonna 2008, mutta ne eivät ilmeisesti tuottaneet toivottua lopputulosta.


Merja Vaara

(Merja Vaara katosi jäljettömiin heinäkuussä 1980.)

 

 

Merja Vaara katosi jäljettömiin 27.7.1980. Kauppaopistossa toista vuotta opiskeleva 17- vuotias Vaara oli ollut yövuorossa rovaniemeläisessä vartiointiliikkeessä ja poistunut työpaikaltaan noin klo 5.30. Tämän jälkeen Merja Vaarasta ei ole olemassa varmaa silminnäkijähavaintoa. Hänen tiedettiin usein liftanneen työvuoron jälkeen kotiinsa, mutta katoamispäivältä ei ole olemassa tietoa siitä nousiko Vaara jonkin auton kyytiin kotimatkan varrella. Todistajat kertoivat häntä muistuttaneen henkilön seisseen tienreunassa ikään kuin odottamassa autokyytiä. Mitään varmaan tietoa tästä ei kuitenkaan ole.

Merja Vaaran löytämiseksi järjestettiin maastoetsintöjä ja henkirikoksen mahdollisuutta ei suljettu pois. Epäiltiin että nuori nainen olisi noussut tuntemattoman henkilön kyytiin, ja tullut sen jälkeen raiskatuksi ja tapetuksi. Tekijä olisi tekonsa suoritettuaan haudannut ruumiin jonnekin maastoon tai hävittänyt sen muulla. Yhtään havaintoa "tuntemattomista autoista" ei kuitenkaan tehty kyseisen päivän osalta.  Merja Vaaran ei uskottu kadonneen oma-aloitteisesti tai hautoneen itsemurhaa. Poliisi suhtautui nuoren naisen katoamiseen alusta alkaen vakavasti ja tapauksen tiimoilta järjestettiin kuulustelujakin epäiltävien henkilöiden kohdalla. Mitään ei kuitenkaan tarttunut tutkijoiden haaviin ja tapaus on selvittämättä yhä tänäkin päivänä.



Sari Liinaharja

Sari Liinaharjan oli tarkoitus mennä linja-autolla Forssan keskustaan tapaamaan kavereitaan perjantai-iltana 6.2.1987. Hän ei koskaan noussut kyseisen bussin kyytiin. Sari Liinaharja, 17, löydettiin kuolleena syyskuussa Forssan Koijärven Rekirikosta. Hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. 

Nousiko Sari linja-auton sijasta jonkun henkilöauton kyytiin kohtalokkaana iltana? Erään tiedon mukaan Sari nähtiin auton kyydissä Forssan keskustassa. Tiedon paikkansapitävyyttä ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan.

(Sari Liinaharjan murha on edelleen selvittämättä. Voisiko tapaus ratketa vielä  yli 30 vuoden jälkeen?)

Sari Liinaharjan katoamisyönä autoileva pariskunta oli auttanut mieshenkilöä, joka oli ajanut autollaan lumikinokseen. Pariskunnan mielestä mies oli vaikuttanut sekavalta. Samasta paikasta löytyi myöhemmin auton lattiamatot. Paikalta ei ollut pitkä matka Sarin ruumiin löytöpaikalle. Kyseisenä yönä oli ollut lumimyräkkä, joka vaikeutti etsintöjä huomattavasti. Silminnäkijöitäkin oli ymmärrettävästi vähän liikenteessä. Tekijällä oli myös tuuria, sillä paikallinen isäntä oli lingonnut lunta vain 10 metrin päässä paikasta, josta Sari Liinaharjan ruumis myöhemmin löytyi!

Poliisi oli aluksi toiveikas tapauksen selviämisestä. Tutkimuksia sotki kuitenkin murhayön lumipyry ja Sarin ruumiin löytyminen vasta yli puoli vuotta katoamisen jälkeen. Sari Liinaharjan tapaus herätti aikanaan suurta huomiota ja asiasta uutisoitiin aikanaan myös Poliisi-TV:ssä. Sarjan toimittaja Raija Pelli totesi myöhemmin haastattelussa, että Sari Liinaharjan henkirikos oli lähellä ratkaisua. Lopullinen näyttö jäi kuitenkin saamatta ja tapaus on edelleen selvittämättä.

Tekstiä muokattu ja kieliasua siistitty 16.2.2021

Lähteet:
Alibi- lehti
Murha.info- keskustelupalsta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000588770.html
https://www.murha.info/?p=1711

Kyllikki Saaren murha

"En minä Kyllikkiä tappanut. Arvo sen teki!"

Blogissani on ollut vapun jälkeen hiljaista, mutta uutta tekstiä on luvassa vielä elokuun aikana. Tulen tekemään katsauksen Kyllikki Saaren esitutkinta-aineistoon, josta mm. Helsingin Sanomat uutisoi suurin otsikoin talvella 2018. Kyllikki Saaren murha säilyi mysteerinä aina 2000-luvulle asti, jolloin tiedot mahdollisista tekijöistä alkoivat täsmentyä.  

Isojoen poliisina toiminut Pentti Kankaanpää kävi 1970-luvulla läpi Kyllikki Saaren murhaa koskevaa tutkinta-aineistoa ja kiinnitti huomiota isojokiseen mieskaksikkoon, jonka touhut eivät kestäneet päivänvaloa poliisien silmissä. Miehet eivät osanneet edes kertoa kunnollista alibia Kyllikin katoamisyölle. Sukulaisten antamat alibit osoittautuivat myöhemmin vääriksi, kun molemmat epäillyt oli nähty kylällä Kyllikin katoamispäivän iltana. 

Poliisin pääepäilty Vihtori tunnettiin Isojoella naisten ahdistelijana, joka erityisesti humalassa yritti tunkeutua naisten koteihin, jos tiesi miesväen olevan muualla. Hänen lankomiehensä Arvo tunnettiin kylmäkiskoisena tappalupukarina, joka käytti mielellään veistä ja oli kova potkimaan. Hän muuttui omituisen auttamishaluiseksi, kun Kyllikin etsinnät alkoivat. Arvo ei muuten avustanut viranomaisia juuri millään tavalla.

Mieskaksikosta Vihtori oli pitkään poliisin pääepäiltynä, vaikka poliisi ei ollut aluksi lainkaan kiinnostunut hänen tekemisistään. Häntä ei pidetty tarpeeksi älykkäänä moiseen tekoon. Vihtori oli kuitenkin epäsuorasti tunnustanut teon eräässä ravintolassa tutulleen todeten: "En minä sitä tappanut! Arvo sen teki!" Kun Vihtorilta kysyttiin ketä hän mahtoi tarkoittaa, sanoi Vihtori tarkoittavansa Kyllikkiä. Todistajan mukaan Vihtori ei tämän keskustelun jälkeen puhunut asiasta enää sanaakaan todistajan läsnäollessa.

Vihtori oli todella lähellä tunnustaa tekonsa, kun poliisit tulivat pidättämään hänet humalaisen käytöksen takia. Kuulusteluissa Vihtori selitti, ettei Kyllikin ruumista koskaan löydettäisi. Tämän lausunnon hän myöhemmin perui. Tutkijat lähettivät Vihtorin Mustasaaren sairaalaan mielentilatutkimukseen, koska halusivat saada selvää pitivätkö hänen puheensa Kyllikistä lainkaan paikkaansa. Vihtori jatkoi outoa käytöstään myös hoidossa ollessaan.

Tutkinta jatkuu...

(Osallistuiko Kyllikki Saaren murhaaja itsekin Kyllikin etsintöihin vuonna 1953? Hänellä olisi ollut tuolloin riittävästi aikaa peitellä jälkiään ja hävittää todistusaineistoa.)